Ahtaaja - työnantajasi olemme ME!

Onpa aikoihin eletty, kun terroristit voivat säädellä yhteiskuntaelämää. Sitä nimitetään anarkiaksi.

Ahtaajat pyytävät - vaativat - tosiasiassa KULTAISTA KÄDENPURISTUSTA. Onhan aikoihin eletty!
Vaatimalla vuoden palkkaa irtisanomisesta, lakkoilemalla moisen pöyristyttävän vaatimuksen vuoksi he juuri nyt varmistavat irtisanomisensa, koska valtakunta joutuu - joutui jo ensimmäisenä lakkopäivänä - katastrofin partaalle.
Suomi-nimisen pikkuvaltion tavarantoimitukseen ei voi luottaa, tilaukset vähenevät, tavara ei käy kaupaksi, siis kontit seisahtuvat satamiin jo siksi. Ja seuraus: ahtaajien enemmistö jää vaille työtä. Tästäkö pitäisi saada korvaus!
Suoritustason työssä kultainen kädenpuristus aiheuttaa sen, että voi tehdä työnsä hiukan löysästi, vaikeuttaa työtoverien tahtia , vaikka vain vähän, ja saada potkut. Mutta eipä haittaa, vuodessa ehtii kivasti lekotella kaljapullon kaverina vaikka satamassa toisille naljaillen.
Jope Ruonansuun osuu moposketsissään napakymppiin kansamme tilasta ja luonteesta.

Kuka onkaan ahtaajankin työnantaja: me kaikki. Kaverit. Meidänkö pitäisi maksaa siitä, että jäämme pulaan.
Vanha patruunajäänne on antiikinaikuista mennyttä elämää. Sitä ei ainakaan sataman konteista löydy. Metsot, Storaensot, teollisuus- ja maataloustuotanto, kaikki tuotanto, se olemme me.

Tämä työnantaja-duunari-asetelma hämmästyttää, kummastuttaa. Eniten pöyristyttää neuvottelijoiden suhtautuminen. Miksi kukaan ei lyö nyrkkiä pöytään ja sano suoraan, mistä on kysymys. Terrorismista, anarkiasta.
Olen erityisopettaja, ja suuren perheen äiti. Lapsille on laitettava rajat. Työntekijä on kansa lapsi. Ja hyvin infantiililta näyttää.

Arvostan työtätekeviä, aivan kaikkia. Me tarvitsemme toisiamme, lumenlapioijasta suurten linjojen vetäjään ja tuotantokoneistojen vastuulliseen johtajaan.
Minunkin työnantajani olemme me, siis te. Ahtaajatkin. Minun työni on määrännyt valtio ja työtäni kantaa kansakunta, kunta, viime kädessä vanhemmat. Kuntaa tuppaan sanoa työnantajakseni.
Kultaisia kädenpuristuksia en ilkeäisi oppilaitteni vanhemmilta - siis kansalta - pyytää, vaikka lapset loppuisivat, saati jos tekisin työni epätyydyttävästi.

Ruoka vuodenaikojen mukaan!

Nyt kuljetuslakon aikana voisi jokainen kokeilla Jaakko Kolmosen antamaa herätystä, jonka itse viime syksynä sain ja toimii omalla kohdallani erinomaisesti: perinteistä suomalaista vuodenaikojen mukaista lähiruokaa. Olen selviytynyt tämän talven erinomaisesti ostamatta yhtään salaatinkerää, mangoa tai mitään tuonti- tai keinotekoisesti sähköllä ja kemikaaleilla tuotettua kasvihuonetuotetta. Vain marjoja, juureksia, paljon paikallista kalaa, monipuolista lähiruokaa. Perinteiseen tapaan vuodenaikojen mukaan saatavin tarvikkein eläen tunnen elämäni laadukkaammaksi ja vointini erinomaiseksi. Ensi vuonna lisään marjoja, sieniä, juureksia ym säilöttävää talvivarastoon. Niitä saa myös lähimarketeista. Kannattaa jokaisen kokeilla.

Keskustelua otsikkolinkissä

I love those who hate mediocrity

I am looking for a book telling about an Olympic champion (49er class) Thomas Johansson, who won a gold medal in Summer Olympics in Sydney and knows after 68 500 kilometres sail in Volvo Ocean Race 2008-09 what is a property of being unyielding. He hates mediocrity.
I love that.

Mikä ero turkiksilla ja sianlihansyönnillä

Lisävalot vastaantulijalle apu

Arkisto

I love those who hate mediocrity
Demareiden moraali kumpuaa herravihasta
Marjakuusi 19.12.2009
Eläimet riipaisevia sodan uhreja 30.11.2009
Hänen nimensä on Tänään His name is Today
Ainutkertainen oppija

Eläimet riipaisevia sodan uhreja

Minua kosketti viime yön uniin asti eilisessä Helsingin Sanomien Talvisodan muistelujutussa sivulauseen maininta: " Nappi-koiramme seurasi rekeä 40 asteen pakkasessa niin kauan kunnes uupui ja jäi tuijottamaan hankeen reen perään..."

Voit vain kuvitella, kuinka Napille kävi. Toivottavasti joku sotilas edes armahti sitä ampumalla. Eläimellä on aivan samanlainen hätä kuin avuttomalla lapsella. Lapset me kuitenkin otamme mukaan. Miksi emme koiraamme ja anna sitä vaikka ammuttavaksi, varmista sille, viattomalle ihmisen armoilla elävälle luontokappaleelle kunniallinen kuolema. Se on paljon parempi kohtalo kuin nääntyminen pelkoon, yksinäisyyteen, nälkään ja kylmään - yksin. Koira kaipaa laumaansa enemmän kuin ihminen. minua kiusaa se, että esimerkiksi koiranpennun uudelle omistajalle annetaan kyllä paljon ruokinta- (nekin useimmiten teollista skeidaa, johon villikoira ei koske, olen kokeillut) ja kasvatusohjeita, mutta luonnonmukaisesta, lajityypillisestä elämästä ja sen kunnioittamisesta ei osata kertoa juuri mitään. Vain harvat koirankasvattajat etsivät eläimelle "vanhempia" - niitähän useimmat lemmikin ottajat ikään kuin ovat! - siis isäntiä ja emäntiä, jotka ymmärtävät lajityypillistä käyttäytymistä tai opastaisivat siihen. Lemmikkien "omistajat" - vierastan todella sitä sanaa! - eivät ymmärrä, että lauman kosketus on sen perustarve. Kuinka monella lemmikki- tai metsästyskoiralla ei ole edes pesää, pehmoista, luonnonmukaista laidallista makuupaikkaa, mihin kääriytyä, jos ei ihminen antaudu olemaan laumatoverin korvikkeena, jos koira ei saa nukkua polvitaipeessa tai olla edes jossain kosketuksessa isäntäänsä. Enkö minäkin, degeneroitunut ihminen, kaipaa toisen kylkeä nukkuessani. Kuinka moni ns. lemmikkikoira eristetään yksinäisyyteen, pakotetaan tasaiselle laidattomalle kovalle patjalle, tai jopa kovalle lattialle. Täysin vierasta eläimen käyttäytymistä. Luonnossa eläimellä on aina pesä ja kosketus lauman jäseneen.

Kansainvälinen (ihmisten Punaista Ristiä vastaava) yhteisö WSPA (World Society for the Protection of Animals) teke työtä myös sodissa heitteille jäävien eläinten hyväksi. Sen jäsenjärjestö Suomessa on Suomen Eläinsuojeluyhdistysten Liitto (SEY), joka on myös eurooppalaisen eläinsuojelujärjestöjen lobbausorganisaation, Eurogroup for Animals'n jäsen .