Arvoisat tutkijat Jarkko Harju, Sami Jysmä, Aliisa Koivisto ja Tuomas Kosonen. Kotitalousvähennyksen vaikutukset kotitalouspalvelujen kulutukseen, työllisyyteen ja harmaaseen talouteen. VATT Muistiot 60.
Ihminen ja eläin, yhteiskunta, politiikka. Lapset, demokratia, tasa-arvo, ihmisoikeudet, eläimet, eläinten oikeudet, lajityypillinen elämä
maanantai 25. tammikuuta 2021
Ilman kotitalousvähennystä joutuisimme hoivakoteihin
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
Menikö lapsi likaveden mukana Haavisto-draamassa?
Koska Ruben Stiller uskalsi sanoa, minäkin uskallan. Ihailen häntä rohkeana itsensä likoon laittavana suoraan puhujana. Toisinajattelijoita ei onneksi maassamme vielä hirtetä.
Hän tokaisi jossain jälkiviisaissa tai vastaavassa Yleisradion ohjelmassa, että mahtoiko lapsi mennä likaveden mukana tässä Haavisto-spekulaatiossa.
Meni minun mielestäni. Onko kukaan missään kertonut, miksi ulkoministeri ylitti/sotki valtuutensa ja laittoi tämän virkamiehen toisiin tehtäviin? Mitä tämä virkamies teki tai jätti tekemättä? Ei varmaankaan tehnyt mitään aktiivisesti - virkamieskulttuurihan on sellainen. Päiväkahvit on juotu ja lehti luettu, joskus nokosetkin otettu. (Olen kyllä ollut itsekin kellokorttivirkamies, mutta enpä viihtynyt niissä hommissa!) Mihinkään ryhtymättä tai mitään tekemättä voi passiivisesti vesittää tehokkaasti asioita. Olen melkein varma, että jotain sen kaltaista on tapahtunut. Media ei hiisku siitä sanallakaan. Saati poliittiset marginaaliryhmät, kuten esimerkiksi perussuomalaiset, jotka eivät tunne mitään vastuuta, vain vallan hinkumista. Epämiellyttävä vääräuskoinen ministeri pitää saada viralta. Trumpismi on meillä kin vallalla - kuten valitettavasti koko Euroopassa.
Uskon oikeusvaltioon, suren Unkarin ja Puolan diktatuuriin, mielivaltaan ja sortoon vievää tietä. Mutta oikeusvaltiossakin raja kulkee jossain.
Tuntuu hiukan yli-ihmismäiseltä, kun niperrämme ja näperrämme lakipykälien kanssa - olkoon vaikka perustuslaista ja oikeusvaltioperiaatteesta kyse, kun vaa'assa on paljon isommat, ihmisoikeus- ja humanitääriset asiat. Se on nyt vaan niin, että maailmassa tapahtuu asioita, joita lain kirjain ei sivua ja joihin lakipykälät eivät riitä.
Olen varma, että ko. virkamies hykertelee kammiossaan, kun esimiestä rökitetään.
Tunnetko Ned Kellyn tarinan? Tai Robin Hoodin? Oli Sven Tuuvakin vähän sinne päin. Salaa ymmärrän noita kaikkia samanlaisia muita. Etenkin sitä Ned Kellyä, joka ryhtyi siksi maantierovoksi pienen ihmisen epäoikeudenmukaisen kohtelun vuoksi ja tappeli peltipanssarissaan sorrettujen puolesta. Tunnen olevani samaa heimoa. Minut hirtettäisiin jo ajatusteni vuoksi kuten Ned Kellykin. Juu juu, ellen eläisi oikeusvaltiossa!
Erittäin ristiriitaista.
Loppuun voin sanoa, etten missään nimessä kuulu ulkoministeri Haaviston johtamaan Vihreisiin, vaan ajattelen tapausta yleisesti. Arvostan Haavistoa suuresti laajasti ajattelevana ja toimivana henkilönä ja poliitikkona.
lauantai 21. marraskuuta 2020
Ele Alenius , hieno ajattelija "Itse asiasssa kuultuna"
https://areena.yle.fi/1-50138265
torstai 16. huhtikuuta 2020
NÄE LAPSEN HÄTÄ
Laitan tähän kolumnini lapsen hädästä, ilmestynyt tänään SisäSuomen lehdessä(Keskisuomalainen)
Kerronpa yhden opettajantyöhöni suuresti vaikuttaneen jutun koulusta. Asia on tärkeä juuri nyt.
Kolmasluokkalainen poika juoksi maanantaina ruokajonossa ensimmäiseksi. Järjestystä rakastava opettaja moitti ankarasti etuilusta. Poika purskahti itkuun. Lopulta selvisi, että yksinhuoltajaäiti oli lähtenyt perjantaina miesystävän kanssa risteilylle, poika jäi yksin kotiin. Jääkaappi oli tyhjä. Poika oli käynyt naapureissa leikkimässä, odottanut olkkarissa, kun perhe aterioi. Kukaan ei pyytänyt syömään. Koko viikonlopun poika oli nähnyt nälkää. Maanantaina hän sai siitä koulussa nuhteet.
Nyt on kodeissa monenlaista ahdistusta. Myös siksi, että ravintolat ovat kiinni. Alkoholisoituneet vanhemmat juovat kotona. Lapsi joutuu kokemaan kokopäiväistä jännitystä, kun ei edes kouluaikaa voi hengähtää. Koulu on monelle vaikeissa oloissa elävälle lapselle turvapaikka. Siellä on kaverit, joiden seurassa paha unohtuu, siellä voi olla ainoa luotettava aikuinen. Lastensuojelulaki velvoittaa viranomaista ilmoittamaan lapsen hädästä. Opettaja on viranomainen, jonka pitää tukea, ymmärtää ja puuttua, jos on tarpeen. Kasvatusvastuu on kodin ja koulun yhteinen.
Naapurit ovat myös vastuussa. Niin lapsista kuin vanhuksista tai muuten heikommassa asemassa olevista lähimmäisistään. Etenkin lapsista, joilta ei voi odottaa, että kykenisivät puolustautumaan, jos heitä kaltoin kohdellaan.
Minun toivomukseni on: pitäkää, ystävät hyvät, silmänne auki ja koettakaa huomioida naapurinkin lapset, sillä heillä voi olla hätä. Pyytäkää pöytään, jos joku uskaltautuu tänä aikanakin teille leikkimään. Tai viekää evästä leikkipaikalle. Kyselkää naapurin vointia. Lapsenkin – joka kyllä aina sanoo voivansa hyvin. Mutta pidentäkää tuntosarvianne, nähkää syvemmälle. Lapsi ei voi odottaa. Kuten Gabriela Mistral, Nobel-palkittu runoilija sanoo: ”Hänen nimensä on Tänään”.
------------
(”Monet asiat, joita haluamme, voivat odottaa. Lapsi ei voi. Hänen ruumiinsa ja aistinsa kehittyvät koko ajan. Hänelle me emme voi sanoa: huomenna, Hänen nimensä on tänään.” Gabriela Mistral, kirjallisuuden Nobel 1945)
tiistai 28. tammikuuta 2020
PUHUMINEN AUTTAA AINA
Oli varmasti sodan jälkeen, mutta ajat ovat toivottavasti muuttuneet.
Nyt kohistaan emerituspiispa Huovisen juuri ilmestyneestä kirjasta ’Äitiä ikävä’. Kun äiti kuoli, piispa oli 9-vuotias, kaksi veljeä vielä nuorempia. Pojat eivät päässeet katsomaan äitiä sairaalaan saati kuolinvuoteen ääreen jättämään jäähyväisiä. Pojilta pimitettiin kokonaan äidin sairaus ja melkein kuolemakin. Ainoa, mitä isä oli sanonut, oli toteamus, että äiti meni taivaaseen. Miksi? Missä se oli, tulisiko äiti sieltä pois?
Sodan käyneet miehet olivat traumatisoituneita. Kriisiapu ei kuulunut ajankuvaan. Miehistä tuli ankaria isiä. Lapset saivat piiskaa joskus vähäisestäkin virheestä, vaimolle ei puhuttu kovista kokemuksista. Pahat kokemukset patoutuivat. Oli mies vaikka pappi kuten piispa Huovisen isäkin oli. Ammattitaidon olisi luullut auttavan, mutta eipä se auttanut. Äidistä ei puhuttu koskaan. Poika tutustui äitiinsä vasta löytämiensä kirjeiden kautta. Kuulostaa liian ankaralta. Tuolloin ei ajateltu, että lapsikin voi traumatisoitua.
Lapselle kannattaa kertoa myös lemmikin sairaudesta ja kuolemasta. Lasta ei suojella, jos lemmikin lopettaminen selitetään valehdellen, että koira tai kissa katosi. Mitä lapsen mielessä tapahtuu, kun hän joutuu miettimään ehkä vuosia, missä rakas lemmikki mahtaa olla, kärsiikö se eikä löydä kotiin. Meillä on aina käyty lemmikkien loppuajat ja eutanasiat lasten kanssa yhdessä. Tytär halusi aikanaan saattaa jopa hevosensa teurastamolle asti, kun tahtoi olla varma, että se lopetetaan eikä joudu koe-eläimeksi!
Puhuminen helpottaa aina. Lasta ei saa jättää tietämättömäksi. Lapsi ymmärtää ja sopeutuu usein paremmin kuin aikuinen.
PUHU PUHU
maanantai 20. tammikuuta 2020
KETUT KIINAAN
Tämä oli odotettavissa.
tiistai 10. joulukuuta 2019
Julkinen ja yksityinen terveydenhoito voitaisiin kannattavasti yhdistää
Julkinen hammashoito on tukossa, lääkärit nääntyvät työn paljouteen. Yksityisissä hammashoitoloissa on tyhjäkäyntiä.
Sama koskee julkista, yleistä terveydenhoitoa. Julkiseen hoitoon ei pääse, jo vastaanottoajat ovat viikkojen päässä, tutkimukseen ja hoitoon pääsyä joutuu odottamaan kuukausia. Helsingissä kokeiltiin yksinkertaista valinnanvapautta, jossa julkinen terveydenhoito, terveyskeskuslääkäri saattoi ohjata yksityiseen erikoislääkärin tutkimukseen. Syntyi hirveä haloo: "Väärin!" Ei semmoinen saa koskea rikkaita! Kuten meidän kaltaistamme pariskuntaa, jossa toinen on opettaja, toinen juristi.
Mitähän tämmöinen tasa-arvo on? Ollaanko tosiaankin luisumassa proletaariseen tai nyt nähtävään yksinvaltiaan diktatuuriin? Olen alkanut pelätä tosissani demokratian katoamista trumppilandiaa ynnä muuta äänestäjien valtuuttamaa maailmanpolitiikkaa seuratessani.
Siis paljon veroa yhteiskunnalle maksavilla ei ole oikeutta käyttää yhteiskunnan palveluja. "Niillä on vara käyttää yksityisiä palvelujakin eikä viedä paikkaa köyhältä"!
Pitäisikö naurahtaa? Enemmän ehkä itkettää: kahden järjestelmän taistelutanner! Kun voisi olla yksi yhtenäinen. Tasa-arvoinen.
Kannattaisiko miettiä, mitä tasa-arvo oikeasti on. Kannattaisiko miettiä myös, mitä demokratia tarkoittaa.
Maailmassa on paljon merkkejä siitä, että demokratia alkaa olla irvikuva itsestään, diktaattorit voittavat. Mitä on tapahtunut Amerikassa, mitä Unkarissa, Turkissa, mitä on tapahtumassa Saksassa, Ranskassa, Suomessa. Kannattaisiko miettiä.
Vai eikö kyetä? Menemmekö halpaan? Annammeko massan viedä meitä mennessään, tiivistyykö tyhmyys joukossa? Vai Olemmeko sokeita, emmekä huomaa, että Hitler ei ollut kummempi kuin n nykyiset "suuret" johtajat? Hehän saattoivat ja saattavat kärsiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniasta, suuruudenhulluudesta? Maaninen ihminen on usein hyvä manipuloija.
Luulen, että emme kykene näkemään kokonaisuutta nyt emmekä seurauksia.
Terveydenhoitojärjestelmäämme palatakseni kyselen edelleen.
Mikä ihmeen järki on siinä, että haikaillaan kymmenien uusien lääkärinvirkojen perustamista julkiselle puolelle, kun potilaan voisi lähettää yksityiselle eli sinne, missä on aikaa ja ammattitaitoa?
Onko kukaan laskenut, eikö kuntien/ maakuntien /terveydenhoitopiirien ynnä muiden kannattaisi subventoida jo olemassa olevia lääkärikeskuksia siinä kuin perustaa virkoja pelkästään julkista hoitotoimintaa varten?
Sekä julkisella että yksityisellä puolella lääkärit ovat saaneet saman koulutuksen, ovat siis yhtä päteviä. Miksi ihmeessä pitää olla tämä taistelutanner ja kahtiajako?
Kansa luulee, että julkisen terveydenhoidon toiminta ei maksa mitään, mutta kyllä se käyttää samoja koneita, aineita, aikaa, ammattitaitoa, rakennuksia ja kaikkea samaa kuin yksityinenkin. Kuvitellaan, että yksityinen vain riistää potilasta ja hankkii voittoa. Kyllä niinkin, ja pitääkin, sillä se maksaa itse lääkärinsä, mutta julkinen subventointi voisi olla kriittistä, se voisi muuttaa yksityistä järjestelmääkin tarpeen mukaan. Ainakin karsia ja tasoittaa sekä kohdistaa. Yhteistyön mallia voi, pitääkin kehittää. Pääasia olisi, että pystyttäisiin yhteistyöhön. Potilas keskiössä.
Tiedän kokemuksesta pari valtiota, joissa sektorien joustava yhteiskäyttö potilaan eduksi ilman köyhä-ja rikas vastakkainasettelua on onnistunut käytäntö. Kansalainen toki maksaa kohtuullisen terveysvakuutusmaksun, mutta se on pieni palveluun verrattuna. Kannattavaa, jos haluaa pysyä hengissä ilman pitkiä julkisia polkuja joutuakseen lopulta kuitenkin turvautumaan yksityiseen, kalliiseen palveluun. Tarkoitan yksityisellä sitäkin, että potilaan on lopulta itse hakeuduttava tutkimukseen, jonka hän voi maksamalla valita. Joku ei jaksa, ei ole varaa, ja sairaus todetaan vasta sitten, kun ambulanssia jo tarvitaan.
Potilas on itseisarvo, absoluuttinen subjekti. Jokaisella on samanlainen oikeus samanarvoiseen hoitopolkuun.
Jokaisella suomalaisella on luullakseni tositarinoita siitä, kuinka ystävien, tuttujen ja sukulaisten viivästyneet julkisen sektorin tutkimukset ja siten viivästynyt hoidon aloittaminen ovat johtaneet sairauden vakavaan tilaan, kunnes potilas on hermostunut ja painellut yksityiseen tutkimukseen, vaikka se olisi vienyt tuhkatkin pesästä - kuten se meillä aina, useimmille, tekee. Mutta hoito on päässyt oitis vauhtiin, kun erityistutkimuksilla ei ole ehtoja: magneettikuvauksia tehdään, verisuoniongelmat kartoitetaan eikä "katsota ensin" puolta vuotta.
Hoito julkisissa sairaaloissamme on hyvää, lääkärit ja hoitajat ammattitaitoisia. Mutta hiukan ammatillisesti kunnianhimoisemmat, jotka haluavat lisätä osaamistaan ja pysyä hengissä, siirtyvät vapaille markkinoille, missä voi kehittyä nääntymättä. Julkisella väsymys ja ylikuormitus on arkea, byrokratia ja palkkaus kaatavat lopun.
Tasa-arvo koittaisi työntekijöillekin, kun tutkimuksen ja hoidon järjestäjäsektorit tekisivät yhteistyötä. Kuka laskisi, paljonko maksavat lisävirat julkiselle sektorille, ja millainen kustannus olisi käyttää yksityistä palvelua tasa-arvoisesti julkisen rinnalla? Veikkaanpa, että toimiva järjestelmä löytyisi. Meidän pitäisi jo päästä antiikkisesta herra-duunari-riistäjä-raataja-asenteesta, mikä estää järkevää soteratkaisua, kuten muutamia muitakin kansalaisten tasa-arvoa koskevien asioita. Kateus ja katkeruus ei kehitä mitään.
Eikö sotejärkeä voisi maamme kaltaisessa demokratiassa löytyä? Tällä tyhmällä kahtiajaolla emme selviä. Joissakin Suomen kunnissa on tehty fiksuja kokeiluja ja päästy käytäntöihinkin. Mutta meillä pitäisi olla jollain tavalla yhtenäinen järjestelmä. Ettei synny kapinaa ja pelastavan kuninkaan etsintää - ettei jouduta trumppilandiaaan.
Hulluus hurmaa. Historia kertoo hulluuden vallasta, mutta ihmiskunta - alamaiset eivät taida oppia.
Tarinoitani lapsille eläimistä – lapsen silmin
Olen kirjoittanut SEY:lle perheemme eläintarinoita, kaikki todella taphtuneita, ja ne on julkaistu kouluille oppimateriaalina tai oheisma...
-
Olen kirjoittanut SEY:lle perheemme eläintarinoita, kaikki todella taphtuneita, ja ne on julkaistu kouluille oppimateriaalina tai oheisma...
-
My little brains does not understand that Christian value: birth control is allowed, but euthanasia is forbidden?! Painful death God's o...
-
Spain is a nice country to escape ice and cold, but impossible to live in because no knowledge of animal behaving, needs or respect or LAW f...