Autokoulut eivät opeta oikeaa vilkun käyttöä

 

Kerronpa, miksi autokoulun opettajat tarvitsisivat päivitystä koulutukseensa.

Liikenneradiossa päiviteltiin, miksi ihmiset eivät osaa käyttää vilkkua kaistaa vaihtaessaan ja miksi törmäävät ohituksen jälkeen liian aikaisin eteen lennättäen kurat ohitetun silmille.

Minä en ihmettele, ja nyt, liikenneradion viestin kannustamana kerron syyn, koska kolmas kerta toden sanoi, neljäskin havaintokerta ennätti tulla. Espoon Tapiola lienee suosittu autokoulujen harjoittelutaajama, sillä harva se päivä on sattunut eteeni opetusajo.

Kolmikaistaisella osuudella edessäni ajoi kouluauto ja oppilas hiljensi ja kurvasi kääntymiskaistalle – ilman vilkkua, mutta iski päälle risteyksessä vasta kääntyessään! Ketä vilkku silloin varoitti? Ryhmittymiskaistalta ei suoraankaan päässyt, ei ollut siis vaihtoehtoja. Eikö opettajan olisi pitänyt huomauttaa ajoissa, kehottaa varoittamaan vilkulla takana tulevaa?

Yllätyksekseni vain kahden viikon aikana näin saman kaistanvaihtokäytöksen eri autokoulujen opetustilanteessa. Rupesin seuraamaan autokoulujen opetusta enemmänkin.

Moottoriteillä näkee sitten käytännön, kun auto kurvaa äkisti eteen ja siitä vielä kääntymiskaistalle varoittamatta, ja laittaa vilkun vasta risteykseen päästyään. Kovassa vauhdissa erittäin vaarallista. Mutta aivan normaali käytäntö Suomessa. Eipä juuri muualla. Eurooppaa olen ajanut usein ristiin rastiin, Australiassa enemmänkin, joten voin perustellusti verrata.

Olen itse harjoittanut opetusluvalla neljä lastamme ja tähdentänyt nimenomaan ajoissa varoittavaa vilkun käyttöä. Jokainen lapsistani on sisäistänyt sen automatiikan, ja päivittelee samaa suomalaista autoilukäytäntöä.

En ihmettele, kun olen nyt nähnyt, kuinka autokoulujen harjoitteluajo sujuu! Ei voi olla sattumaa, että neljän eri autokoulun opetus sujui samalla tavalla. Peräänkuulutan autokoulunopettajien koulutusta.

Suomalainen liikenneturva ja tutkanpaljastimet

 Havaintojeni mukaan täytyy olla niin, että tieliikenne on tutkanpaljastimia täynnä. Vai mitä arvelet seuraavasta?

Ajan Helsingin ja Keski-Suomen väliä noin 30 000 km vuodessa ja teen havaintoja 320 kilometrin matkalla autoilijoiden liikennekäyttäytymisessä. Autoni nopeusmittari näyttää satelliitin ja mittauksen mukaan 3km todellista enemmän. Ajan aina ”sallittua” 10% ylinopeutta eli esimerkiksi 80 kilometrinopeuden alueella lasissa on siis n. 86-88km/h. Koska Suomessa nopeuskameroista varoitetaan ennalta ja paikat tiedetään, autoilu on poukkoilevaa, kiihdytystä ja jarrutusta. Edellä mainitulla nopeudella ajaessani suurin osa autoilijoista ohittaa minut säännöllisesti. Kun kuudenkympin alueella oma nopeuteni on noin 65km/h, käy kova viuhina, kun puolet autoista ohittavat, ja lujaa.

Poliisin resursseista ei tarvitse olla kysymys. Kameravalvonta ei toimi ainakaan turvallisuutta edistävästi. Pitkillä kameraväleillä kiihdytetään rajusti, hurjastellaan ohitellen välissä, sitten äkkijarrutellaan oikealla etäisyydellä.

Pohdintani tuloksena arvelen muutakin syytä. Mm Jyväskylän Tourulassa moottoritien jälkeen 70:n aluetta harva kunnioittaa, jos ajan 76-78:km/h, vasen kaista on täynnä nopeita ohittelijoita. Samoin esim. Toivakan alueella Leivonmäentiellä ohituskaistalla, jossa on jostain syystä nykyisin 80 rajoitus, sinänsä outo juttu. Kerran kävi niin, että kyseisellä ohituskaistalla vastikään aikaisemmin minut vauhdilla ohittanut Mersu jarrutti edelläni äkisti, jolloin minä olin ajaa perään. Välttääkseni peräänajon oli pakko mennä vasemmalle kaistalle ja jarruttaneen ohi. Nopeuteni kipusi hetkeksi silloisella 100km/h alueella 115:een kilometriin. Sielläpä oli poliisi vahdissa ja pysäytti minut ja sain tietysti pienen sakon ”liikenteen vaarantamisesta”! Mersu soljui arvokkaasti poliisin ohi, vaikka oli aiemmin ohitellut hurjana.

Päätelmäni tästä kuten useimmasta muusta hurjastelusta on se, että autoissa on kuin onkin tutkanpaljastimia. Muuten eivät autoilijat voisi riskeerata niin paljon. Tai sitten he ovat työttömiä, opiskelijoita tms. palkattomia. Suomessa kun on järjestelmä, jossa vain köyhällä on vara ajaa lujaa!

Olen ollut paljon Australiassa, jossa liikenne soljuu tasaisesti kaikkialla. Syy: sakotus perustuu pistejärjestelmään, jossa nopeussakko tietää liian monta pistettä menetettäväksi, vaikkapa 4pistettä 12:sta. Kortti menee äkkiä. Samoin kamerat ovat piilossa. Olen itsekin saanut nopeussakon metsäosuudella Tasmaniassa, kameraa ei näkynyt missään. Sakkolappu tuli Suomeen asti, koska ajoin vuokraamon autolla ja henkilöllisyyteni selvisi. Sakko oli erittäin kohtuullinen, 80 dollaria, kaikille sama, ei eriarvoisuutta turvallisuuden vaarantamisesta tulojen mukaan. Se, tämä meidän liikenneturvallisuuden sakotus on hulluin järjestelmä, minkä tiedän. Turvallisuusriski ovat juuri he, joilla on vanhat autot eikä tuloja, riski hurjastelusta on pieni. Paremmilla autoilla hurjastelevilla onkin sitten tutkanpaljastimet! Rehellisesti hyvällä autolla turvallisesti ajavaa rangaistaan pahiten.

Tasaisesti soljuva liikenne toteutuu ainoastaan kehä ykkösellä ja osittain myös kehä kolmosella, koska niillä on tiheä kameraverkosto. Vaikka se on näkyvä, tiheys estää pahimmat kiihdytykset. Silti kehilläkin, etenkin harvempiverkostoisella kolmosella poukkoillaan kaistaa vauhdilla vaihdellen.

Tutkanpaljastamia on, vai kuinka selitettäisiin suomalaisten älytön poukkoilu liikenteessä? Mitä ja missä suomalainen liikenneturva oikeasti on?

tutkanpaljastimet ylinopeussakot liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Vakuutusyhtiöt valtiolle!?

Missä olit, kun Konginkankaan bussionnettomuus vuonna 2004 tapahtui? Tällä otsikolla esitettiin televisiossa eilen tapahtumasta kertova ohjelma (MTV 3 ti 4.1.), ehkä uusintana tai ei, mutta haastateltavana oli yksi onnettomuudesta hengissä selviytynyt, mutta vammautunut nainen, joka kertoi tyypillisen vakuutustarinan. Hän vietti kuukauden sairaalassa, ja sai mm. elinikäisen aivovamman. Kykenee työhön, mutta elämään tuli rajoituksia. Hän sanoi, että melkeinpä onnettomuutta pahempaa oli seitsemän vuotta kestänyt taistelu vakuutusyhtiön kanssa. Seitsemän vuotta! Kalliiden episodien jälkeen, asianajajan avulla hän voitti kuitenkin oikeustaistelun. Aina ei käy yhtä onnellisesti. Enimmäkseen yksilö häviää. Vakuutusyhtiöiden koneisto on suuri Goljat, jättiläinen, jota vastaan pienen ihmisen, normikansalaisen on turha taistella. Goljat löytää aina pienen yksityiskohdan, jonka avulla hylkää korvauksen. Yksiön vakuutusmaksut juoksevat edelleen, yhtiön omaisuus kasvaa, lasitaloja rakennetaan. Tapaturmista kyseen ollen  vain yhtiön oman lääkärin lausunto ratkaisee. Objektiivisella, useankaan lääkärin antamalla lausunnolla ei ole merkitystä, olkoon se kuinka arvovaltainen tahansa.

Ensimmäinen kysymyspohdittavaksi: mistä menettely kertonee?

Toinen kysymys: miksi demokraattinen yhteiskuntamme ei laita yksityisten  - pankkien omistamien - vakuutusyhtiöiden omaetuista vallankäyttöä kuriin?

Kerronpa muutaman esimerkin omista ja perheeni kokemuksista. Samanlaisia esimerkkejä kuulee jatkuvasti, mm. mediassa, mutta julkisuuskaan ei muuta moraalia.

Minä katkaisin jalkani, ja tapaus oli niin selvä, lisäksi työtapaturma, että leikkaukset vakuutusyhtiö korvasi. Pian kävi kuitenkin ilmi, että samassa onnettomuudessa oli vammautunut nilkan ja sääriluiden lisäksi myös polvi. Sekin piti leikata, ja keskussairaalan lääkäri todisti, että polven rikkoutuminen syntyi samassa rysäyksessä eikä ollut mikään vanha kuluma tai muu ennen syntynyt ruhje. Asiaa tutkittiin vakuutusyhtiössä ja yhtiön omalta lääkäriltä tuli lausunto, että on se voinut olla vanha juttu, ei korvata. Vakuutusyhtiön lääkäri oli siis papereiden perusteella viisaampi kuin leikannut polvikirurgi!

Näinhän kävi Konginkankaan onnettomuuden uhrillekin. Vakuutusyhtiö väitti, etteivät naisen vaikeat murtumat ja aivovamma johtuneet välttämättä onnettomuudesta, vaan saattoivat olla aikaisemmin syntyneitä. Järkeenkäymätön väite. Mutta sellaista tapahtuu. 

Toinen tapaus, joka kertoo myös vakuutusyhtiöiden moraalista ja ihmisen raadollisuudesta.

Tyttärellämme oli kallis kilpahevonen, puoliarabi, rajuluonteinen, joka vakuutettiin sen luonteen hurjuuden vuoksi yksilöidysti kaikesta mahdollisesta, sen itse itselleen tai toisille aiheuttamista vahingoista sairauksien lisäksi. Tarhassa se pidettiin aina yksin. Yhtenä talvena kävi sitten niin, että hevonen ilahtui toiseen tarhaan tuoduista kavereista, juoksi täyttä vauhtia tarhansa toiseen päähän niitä tervehtimään, jarrutti, käännähti, ja hokit tarttuivat jäätyneeseen maahan. Takajalka katkesi. Ei ollut muuta tehtävissä kuin lopettaa hevonen siihen paikkaan. Tehtiin ilmoitus vakuutusyhtiölle, ja vastauskin tuli pian. Koska eläin oli vakuutettu kaikesta mahdollisesta yksityiskohtia myöten, ei olisi löytynyt mitään, millä evätä korjauskelvottomasta vammasta johtuva kuolema. Vaan löytyihän se! Korvaus evättäisiin sillä perusteella, että hevonen ei törmännyt toiseen hevoseen! Jos ei olisi itkettänyt, olisi kyllä naurattanut: terve hevonen ei koskaan törmää toiseen hevoseen! Vai tietääkö joku sellaisen tapauksen? Syy oli etsimällä etsitty ja naurettava. Olisimme valittaneet päätöksestä, mutta tiesimme, että yksityinen ihminen ei pärjäisi Goljattia vastaan, tulisi ainoastaan kalliita käräjöintikustannuksia ja häviö.
Nyt seuraa toteamus yhteiskunnan raadollisuudesta ja moraalittomuudesta.

Koska mieheni oli tuolloin laajasti arvostettu ihminen, kaikkien tuntema, sattumalta myös kyseisen vakuutusyhtiön pääjohtajan tuttu, hän soitti tälle ja ihmetteli, voiko kyseinen naurettava ratkaisu päteä eläinlääkärien todistusta vastaan, ja kuinka yhtiö voi olla niin härski, että keksii tuollaisen täysin kestämättömän perusteen. Keskustelu oli lyhyt, viikon päästä tulivat korvaukset.

Olimme tyrmistyneitä monesta, erityisesti kahdesta syystä: yksittäisellä kansalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia koneistoa vastaan, vaikka on olemassa tarkat sopimukset, ehdot, jotka täyttyvät. Pitää olla henkilökohtaiset suhteet. Vain niiden avulla pärjää.
Kolmas kysymys: eikö sellainen vallankäyttö olekaan tämän demokraattisen järjestelmämme mukaan moraalitonta?

Vielä yksi omakohtainen pienempi kertomus: Mieheni liukastui, kaatui, sai ison reiän päähänsä, vietiin ambulanssilla sairaalaan, missä vietti paikattavana ja tarkkailtavana vuorokauden. Hänen vakuutukseensa sisältyi tapaturmavakuutus. Koska hänellä oli vakava muu sairaus, yhtiö vastasi, että vamma saattoi johtua perussairaudesta, ettei kyseessä ollut tapaturma! Kysyn vaan, mikä se sitten oli!? Korvaus olisi ollut vain muutaman kympin sairaalakulut, pieni ripe yhtiölle, iso, periaatteellinen luottamustoimi vakuutetulle.

Ainoa, mistä olemme kymmenien vuosien suurten vakuutusmaksujemme vastineeksi jotain saaneet, ovat yleisvakuutuksiin sisältyvät matkavakuutuksemme. Niistä minä olen saanut jopa kaksi kertaa sairastamiskulujen korvauksen. Pitääkö mennä ulkomaille, jotta jotain korvattaisi! Tulee mieleen, onko kysymys maineesta, ihan kansainvälisestä pelotteesta? Vai mistä mokoma helppous?

Kertomuksen otsikko on aivan vastoin ekonomista ymmärrystäni, mutta jotain pitää tehdä.  Julkinen valta on kankeaa ja valtiollinen koneisto vielä jäykempi, mutta ainakin vakuutusyhtiöiden omat lääkärit pitäisi poistaa ja lausuntojen tulisi olla objektiivisesti toimenpiteisiin ja niiden perusteella tehtäviin lausuntoihin perustuvia.

Ihmettelen suuresti, kuinka ja miksi demokraattisena pitämäni yhteiskunta ja siihen sisältyvä julkinen valta ei aseta normeja vakuutusyhtiöille, jotka kasvattavat vain omaisuuttaan pienen kansalaisen syytämillä rahoilla. Mitä kaikkea vakuutusyhtiöiden toiminnan salaisuuteen liittyy?
Ettei ole kysymys lahjonnasta?

 

 

Mistä sähkö on tehty?

 Katson ohjelmaa Lapin sähköistyksestä.

Tulen ajatelleeksi ristiriitaista kansan ajattelua:

- pitää saada sähköä, jotta ilmastomme pysyy puhtaana, tulee mm. ajaa sähköautolla

- sähköä saadaan valjastamalla koski tai atomivoimalla tai tuulivoimalla

- kosken valjastamista vastustetaan

- tuulivoimaa vastustetaan

- atomivoimaa vastustetaan.

Siis mistä saadaan sähköä, jotta voimme ajaa sähköautolla?

Onhan yksi ratkaisu: ei tuoteta sähköä, koska se pitää ottaa joka tapauksessa jonkin luonnonvoiman valjastamisella.

Faktat ovat nämä:

- atomivoimakin otetaan kaivosten uumenista.

- tuulivoima tarvitsee moottoreita ja rakennelmia, maapaloja, maisemia, ilmaa ynnä muuta.

- vesivoimaa ei saa valjastamatta koskea.

Mikä on oikea ratkaisu?

Tietääkö/ymmärtääkö kansa (brexit)?

8Riittamaria Taipale, Pekka Hokkanen ja 6 muuta

3 kommenttia

Pysyn kirkonkirjoissa kulttuurimme vuoksi.

Viisas kummityttöni Anna Krogerus kirjoitti kirkosta erottuaan: " Ajattelen, että kaikki uskonnot ja hengellisyys kaikkina aikoina on ollut ihmisen ja ihmiskunnan keskustelua Luojan / Luomisen kanssa, sellaisenaan arvokasta ja pyhää. Toinen asia on se, miten muotouskontoja on käytetty ja käytetään jatkuvasti vallan ja alistamisen välineinä."

Lähes tuolla Annan tavalla - ehkä Luoja ja jopa Luominenkin poistettuna, Luonto molempien tilalla - olen ajatellut 15-vuotiaasta asti. En pelkästään samoista syistä kuin rakas kummityttöni Anna, mutta monista syvästi oudoksumistani syistä. Läheisteni vuoksi olen silti pysynyt kirkossa. Koska suvaitsevaisuus saa minut olemaan välinpitämätön, neutraali. 

Äitini lähiystäviin kuului teosofi, ortodoksi, adventisti, "lestaatti", jotka kaikki muut paitsi tuo teosofi "surivat" hänen vapaamielisyyttään. Hän kävi Jyväskylän Salem-seurakunnan tilaisuuksissa, koska siellä oli loistava pianisti ja paljon musiikkia. Isäni oli seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vankilassakin. Hieno, lahjakas, kirkon ja ympäristön ahdistama ihminen. Kuten he kaikki silloin ja nytkin tuomitut. Rikoslaista tuo suuntautuminen poistui meillä vasta v 1971. Minä koen kirkkomme kulttuuriimme kuuluvana, ja siksi pysyn siellä.

Mikä´on...

 - kun puolison kuoltua elämässä ei olekaan enää jännitystä, jota aikaisemmin rakasti ja vihasi

- kun aamulla herätessä ei tarvitse enää kiroilla sitä, ettei ehdi ajatella omia ajatuksiaan, vaan pitää  seurustella, olla käsilaukkuna, hoitaa ja olla kaukanakin läsnä 

- kun onkin aikaa ainoastaan itselle ja voisi tehdä kaikkea sitä, minkä pelkkä läsnäolo tai pelkkä  tietoisuus siitä esti 

- kun sillä, että olisi kaukana tai lähellä läsnä, ei olekaan enää merkitystä, se on poissa 

- kun ei tarvitsekaan odottaa, että pääsisi illalla ajattelemaan omia ajatuksiaan ja tekemään harrastuksiaan, olla yksin 

- kun vapaus ei tunnukaan hyvältä, vaan ahdistaa eikä voikaan enää soittaa, jakaa 

- kun pitää tehdä kaikki se itse, mikä piti ennenkin, mutta saattoi laittaa toisen syyksi?

Mikä on, että elämällä ikään kuin ei olekaan merkitystä? 

Mikä on, kun viha ja rakkaus tappelivat ja jäi vain rakkaus?

Kun kaipasi alituiseen yksinäisyyttä, ja kun se on, ei nautikaan siitä?

Kun koetteli toista ja hän kesti ja kosti enkä nyt sitten kuitenkaan halua vihaten unohtaa? 

Itken ikävääni ja kaikkea sitä typerää, mitä yhdessä toisen härnäämisestä aikaan saimme. 

Itken ikävääni ja ihmettelen, kuinka paljon koimme kotona ja maailmalla. 

Hymyilen ja äimistelen, kuinka rikasta elämää kaikkine huimine kokemuksinemme elimme. Ehkä voisi luetella, turhaa. Harva ihminen saa elää niin, laidasta laitaan, ylellisyydestä erämaihin, nautinnoista syviin huolen syövereihin, maailman ja omaa iloa ja tuskaa, hetken onnea ja laajaa ahdistusta, seikkailua, täydellisen täyttä elämää. 

Mikä on, kun oli vaurautta yllin kyllin ja enemmänkin, mutta kun tuhkatkin viedään pesästä?

Kun jokainen kaunis aamu ahdistaa...

Muistoja on liikaa. Vai ovatko ne sittenkin uutta elämää?

Pääministeri saakoon aamiaisensa

Pääministerille maksetaan korvaus Kesärannassa vietetyltä ajalta, mm aamiaiskustannukset korvaten.

Ministerillä on valtion luottokortti. Pitää olla kuitteja, muistio, koska on paikalla ollut, mitä ostanut jne Eikö kuulosta hiukan typerältä vahtaamiselta?

Miksi asioita ei voi yksinkertaistaa niin, että edustusraha annetaan tiettynä summana, Kesärannassa oleskelusta merkitään ajankohdat, milloin on ollut siellä - helppo juttu, joka tapauksessahan ne selviävät jo siivouksista ja muista tapahtumista - ja niin edelleen.

Jos raha ei riitä, maksaa itse loput, mikä on ihan fair. Miksi Päivi Lipponen vaahtoaa omasta ajastaan Kesärannassa? Siksi, kun tämä on tehty niin monimutkaiseksi ja hankalaksi, ja luottokorttia on helppo käyttää väärin. Kuten nyt on käynyt ilmi, mm Yliviikarin tapauksessa. Ja monen muun kohdalla.

Minä olen omaishoitaja, ja saan tietyn summan kuukaudessa korvausta. Könttäsumma. Hyvä järjestelmä. Riitti tai ei, se on kolmiportaisesti hoidettavan lähtökohdasta määritelty. Erittäin toimiva juttu. Sopisi valtion virkamiehille oikein hyvin.

On todella hölmö juttu, että joudutaan kontrolloimaan jokaista tapahtumaa, ja media on vallan vahtikoirana. Median pitääkin tarkkailla, tiedottaa, harrastaa avoimuutta jakaen tietoa. Mutta kyllä vahtikoira pitäisi olla selkeämpi rakki.

Edustus- ja kuluraha on helpommin määriteltävissä. Käyttö jää asianomaisen vastuulle, virkaetuuksiin kuuluu tietty, kokemuksen perusteella määriteltävä summa.

Olen ihmetellyt ja puhunut.