Jo 80-luvulla Karjalohjalla oli sikatila, jossa siat olivat kesäisin ulkona ja niille tehtiin niitylle mökit, joita ne rakastivat. Ne valitsivat itse lättinsä, missä yöpyivät ja lepäsivät. Sika on siisti, sille pitää rakentaa sisälle nurkkaus, jossa tekee asiansa. Sähköviestissä oli 90-luvulla juttu tilasta, jossa sikala oli rakennettu sian lajikäyttäytymistä kunnioittaen ja ah, miten siisti paikka se oli. Ja eläimet onnellisia. Tonkimispaikka (ei ulosteita, vaan "puhdasta" mutaa), nukkumispahnat ja vessa! On niitä harvakseltaan ollut. Hienoa, jos lisääntyy.
perjantai 20. syyskuuta 2013
Sika on siisti eläin
Perkkiössä on hieno sikatila, jossa sian luontaista elämäntapaa kunnioitetaan. Ajatella, kuinka harvassa tällainen tietoisuus kuitenkin on, kun tilaa kuvataan ainutlaatuiseksi Suomessa. Varmaan se on tosiaan totta muuallakin, vrt Tanskan ja Viron ym jättilaitokset.
Jo 80-luvulla Karjalohjalla oli sikatila, jossa siat olivat kesäisin ulkona ja niille tehtiin niitylle mökit, joita ne rakastivat. Ne valitsivat itse lättinsä, missä yöpyivät ja lepäsivät. Sika on siisti, sille pitää rakentaa sisälle nurkkaus, jossa tekee asiansa. Sähköviestissä oli 90-luvulla juttu tilasta, jossa sikala oli rakennettu sian lajikäyttäytymistä kunnioittaen ja ah, miten siisti paikka se oli. Ja eläimet onnellisia. Tonkimispaikka (ei ulosteita, vaan "puhdasta" mutaa), nukkumispahnat ja vessa! On niitä harvakseltaan ollut. Hienoa, jos lisääntyy.
Jo 80-luvulla Karjalohjalla oli sikatila, jossa siat olivat kesäisin ulkona ja niille tehtiin niitylle mökit, joita ne rakastivat. Ne valitsivat itse lättinsä, missä yöpyivät ja lepäsivät. Sika on siisti, sille pitää rakentaa sisälle nurkkaus, jossa tekee asiansa. Sähköviestissä oli 90-luvulla juttu tilasta, jossa sikala oli rakennettu sian lajikäyttäytymistä kunnioittaen ja ah, miten siisti paikka se oli. Ja eläimet onnellisia. Tonkimispaikka (ei ulosteita, vaan "puhdasta" mutaa), nukkumispahnat ja vessa! On niitä harvakseltaan ollut. Hienoa, jos lisääntyy.
perjantai 13. syyskuuta 2013
Mallia Australiasta - onko siirtolainen keskimääräistä älykkäämpi?
Mallia Australian älykkäistä järjestelmistä
Äänestyprosentti laskee, eurovaalit eivät kiinnosta edes puolta väestöstä.
Miksi ei meillä - miksei koko Euroopassa – otettaisi käyttöön sama kuin Australiassa: jos et äänestä, joudut maksamaan parinsadan sakon. Ei yhtään hullumpaa, vaikka onkin kysymys rangaistuksesta, mikä yleensä ei johda pysyviin tuloksiin ihmisten käyttäytymisessä. Tämmöinen pieni rahallinen muistutus kansalaisvelvollisuudesta on paikallaan.
Muutenkin australialaiset tuntuvat olevan valiojoukkoa monessa asiassa.
Meillä suunnitellaan alkoholiveron korottamista ja Viro-Suomi viinarallin kieltämistä. Eikö se, että ihmiset hakevat juomansa naapurimaasta, kerro sitä, että meillä jokin mättää? Luulenpa, että jos laskemme alkoholin verotusta, se ei johda juoppouteen, vaan olut ostetaan kotoa, ja käyttö on jopa kohtuullisempaa kuin viinarallattelun seuraukset ovat. Pärjäähän Virokin pienemmällä viinan hinnalla, miksi emme me.
Australiassa on myös nerokas liikennerangaistuskäytäntö. Kaikki rikkeet on pisteytetty, ja ylinopeusrikkeet ovat ankarimmasta päästä. Kahdentoista pisteen (voi olla vanha tieto, mutta suhde oikea) kiintiöstä voit menettää neljä tai kuusi, ja kaikki kaksitoista pistettä menetettyäsi joutuu korttisi hyllylle. Meillä nuoret työttömät, vanhoilla autoilla ajelevat poikaset hurjastelevat surutta, koska rikkomus on vain rahalla korvattavissa ja tulottomalle pieni, lähinnä rikesakko. Mitä varakkaampi olet ja mitä paremmalla autolla ylittelet ajonopeuksia, sitä enemmän maksat. Minä ajan aina 10%:n ylinopeutta, koska se nyt vähintään on maan tapa, mutta silti ohitseni pyyhältävät bemarit ja nuorten miesten japanilaiset romut. Australiassa liikennekamerat on piilotettu, meillähän jokainen tietää, missä kamera on, ja nopeuden voi säätää sen mukaan. Missään maassa ei ajeta niin pahasti ylinopeuksia kuin meillä. Saksan moottoriteiden vapaat nopeudet ovat asia erikseen. Australialainen ei aja liian lujaa, vaikka etäisyydet ovat ihan toista luokkaa kuin meillä. Siellä on ilo ajella.
Olen miettinyt, onko kansa, joka on muodostunut siirtolaisista ja valikoidusta väestä, paljon muita älykkäämpi. Siihen johtopäätökseen tulee väkisin juuri Australiassa. Eläkeläisten asema, verotus ja terveydenhoito toimivat myös järkevämmin kuin meillä. Toivoisin, että meidän päättäjämme kävisivät kunnon opintoretkellä joskus, tutustuisivat kattavasti sikäläisiin systeemeihin. Olen itse ollut maassa lähes kaksikymmentä kertaa lyhyemmin ja pidempiä aikoja, ja tunnen järjestelmää. Jo semmoinen pikku seikka kuin New Yorkin kaksoistornien terrori-isku antoi kuvan jälkiseurauksista siellä ja muualla. Matkustimme Amerikan läpi lokakuussa nine-elevenin jälkeen ja Eurooppa ja USA molemmat, etenkin tietysti USA olivat täydessä kaaoksessa, lennot sekaisin, kentät sekaisin, aikataulut ja tavarat täydessä sotkussa. Sotkujen vuoksi menettämiemme lentojen uudelleen onnistuttua jatkoimme suoraan Australiaan, ja odotimme samaa sekamelskaa. Mutta kuinka ollakaan, kaikki kentillä selkeässä - uudessa - järjestyksessä, matkatavaroiden siirtely ja ihmisten tarkastus tarkkaa, mutta hyvin suunniteltua. Maahantulo kesti normaalin ajan.
On ilmeistä, että ihminen, joka lähtee turvallisesta ja tutusta ja on valmis tuntemattomaan ja uusiin ratkaisuihin, on älyllisesti luova. Siirtolaiseksi ei arkajalka ja rutiineihin piintynyt ryhdy. Myöhemmin Australia on myös valikoinut maahantulijoita, jolloin vain ammattiensa valiot ovat voineet asettua pysyvästi maahan. Kaikki edellinen näkyy yhteiskunnan toimivuudessa.
Voisimmekohan ottaa oppia, kun emme itse osaa järjestää? Vai olemmeko kyvyttömiä edes siihen?
Äänestyprosentti laskee, eurovaalit eivät kiinnosta edes puolta väestöstä.
Miksi ei meillä - miksei koko Euroopassa – otettaisi käyttöön sama kuin Australiassa: jos et äänestä, joudut maksamaan parinsadan sakon. Ei yhtään hullumpaa, vaikka onkin kysymys rangaistuksesta, mikä yleensä ei johda pysyviin tuloksiin ihmisten käyttäytymisessä. Tämmöinen pieni rahallinen muistutus kansalaisvelvollisuudesta on paikallaan.
Muutenkin australialaiset tuntuvat olevan valiojoukkoa monessa asiassa.
Meillä suunnitellaan alkoholiveron korottamista ja Viro-Suomi viinarallin kieltämistä. Eikö se, että ihmiset hakevat juomansa naapurimaasta, kerro sitä, että meillä jokin mättää? Luulenpa, että jos laskemme alkoholin verotusta, se ei johda juoppouteen, vaan olut ostetaan kotoa, ja käyttö on jopa kohtuullisempaa kuin viinarallattelun seuraukset ovat. Pärjäähän Virokin pienemmällä viinan hinnalla, miksi emme me.
Australiassa on myös nerokas liikennerangaistuskäytäntö. Kaikki rikkeet on pisteytetty, ja ylinopeusrikkeet ovat ankarimmasta päästä. Kahdentoista pisteen (voi olla vanha tieto, mutta suhde oikea) kiintiöstä voit menettää neljä tai kuusi, ja kaikki kaksitoista pistettä menetettyäsi joutuu korttisi hyllylle. Meillä nuoret työttömät, vanhoilla autoilla ajelevat poikaset hurjastelevat surutta, koska rikkomus on vain rahalla korvattavissa ja tulottomalle pieni, lähinnä rikesakko. Mitä varakkaampi olet ja mitä paremmalla autolla ylittelet ajonopeuksia, sitä enemmän maksat. Minä ajan aina 10%:n ylinopeutta, koska se nyt vähintään on maan tapa, mutta silti ohitseni pyyhältävät bemarit ja nuorten miesten japanilaiset romut. Australiassa liikennekamerat on piilotettu, meillähän jokainen tietää, missä kamera on, ja nopeuden voi säätää sen mukaan. Missään maassa ei ajeta niin pahasti ylinopeuksia kuin meillä. Saksan moottoriteiden vapaat nopeudet ovat asia erikseen. Australialainen ei aja liian lujaa, vaikka etäisyydet ovat ihan toista luokkaa kuin meillä. Siellä on ilo ajella.
Olen miettinyt, onko kansa, joka on muodostunut siirtolaisista ja valikoidusta väestä, paljon muita älykkäämpi. Siihen johtopäätökseen tulee väkisin juuri Australiassa. Eläkeläisten asema, verotus ja terveydenhoito toimivat myös järkevämmin kuin meillä. Toivoisin, että meidän päättäjämme kävisivät kunnon opintoretkellä joskus, tutustuisivat kattavasti sikäläisiin systeemeihin. Olen itse ollut maassa lähes kaksikymmentä kertaa lyhyemmin ja pidempiä aikoja, ja tunnen järjestelmää. Jo semmoinen pikku seikka kuin New Yorkin kaksoistornien terrori-isku antoi kuvan jälkiseurauksista siellä ja muualla. Matkustimme Amerikan läpi lokakuussa nine-elevenin jälkeen ja Eurooppa ja USA molemmat, etenkin tietysti USA olivat täydessä kaaoksessa, lennot sekaisin, kentät sekaisin, aikataulut ja tavarat täydessä sotkussa. Sotkujen vuoksi menettämiemme lentojen uudelleen onnistuttua jatkoimme suoraan Australiaan, ja odotimme samaa sekamelskaa. Mutta kuinka ollakaan, kaikki kentillä selkeässä - uudessa - järjestyksessä, matkatavaroiden siirtely ja ihmisten tarkastus tarkkaa, mutta hyvin suunniteltua. Maahantulo kesti normaalin ajan.
On ilmeistä, että ihminen, joka lähtee turvallisesta ja tutusta ja on valmis tuntemattomaan ja uusiin ratkaisuihin, on älyllisesti luova. Siirtolaiseksi ei arkajalka ja rutiineihin piintynyt ryhdy. Myöhemmin Australia on myös valikoinut maahantulijoita, jolloin vain ammattiensa valiot ovat voineet asettua pysyvästi maahan. Kaikki edellinen näkyy yhteiskunnan toimivuudessa.
Voisimmekohan ottaa oppia, kun emme itse osaa järjestää? Vai olemmeko kyvyttömiä edes siihen?
lauantai 31. elokuuta 2013
Koiran inhimillistäminen ja muotivaatteet
Annamari Vänskä on tutkijatohtorina Tukholman yliopistossa ja dosenttina Helsingin yliopistossa. Nyt 12.9.2013 hän luennoi aiheenaan Tavarataivas. Vänskä on palkittu tietokirjailija, aiheenaan muoti ja sen ilmiöt. Helsingin Sanomissa oli tänään 31.8. buffi, jossa hän toteaa, miten koirista on tullut esim ja erityisesti Japanissa vauvan korvikkeita, joita puetaan ja kohdellaan inhimillistäen kuin lasta. Kuvitellaan, että koira ajattelee ja tuntee kuin ihminen.Ei anneta sen olla eläin, jolla on lajille tyypilliset tarpeet, vietit ja vaistot, jotka sitä määräävät. Unohdetaan, että inhimillistetty eläin on onneton ja epätietoinen ja menettää hermonsa, kun sen lajityypillinen käyttäytyminen ja tarpeet kielletään. Buffi kertoo myymälöistä, joissa koirille on saatavilla alusvaatteista timantteikoruihin, lenkkareista villapaitoihin ja niin edelleen. Tämän totesin erityisesti taannoin Amerikassa, kun etsin koiralleni tavallista kaulapantaa, mutta kahdessa kerroksessa oli vain vaatteita ja tarvikkeita, tavallisia tavaroita pienessä peränurkassa.
Koirien käytöshäiriöt lisääntyvät ja kuiskaajia tarvitaan, kun onneton ja hermostunut koira muuttuu agressiiviseksi sohvalla räksyttäjäksi ja naapurien purijaksi.
Televisio täynnä ongelmaeläinten käytös- ja koulutusohjelmia, mutta missään ei yksinkertaista informaatiota siitä, että eri eläimillä on eläimelliset tarpeensa, joiden mukaan niiden pitää saada elää. Koiran maailmassa haistelu on tärkeää, sen sosiaaliverkosto. Inhimillistetty koira ei saa haistella nurkkia, lukea toisten kirjeitä ja kirjoitella itse. Se ei saa hoitaa reviiriään, mikä sille kuuluisi.
Jokainen voi olla koirakuiskaaja, kun vain tarkkailee ja seuraa epäitsekkäästi ja uteliaasti lemmikkinsä toimia ja aivoituksia ja antaa sen olla lajinsa edustaja. Mikään ei ole mielenkiintoisempaa havainnointia. Rajat koiralle annetaan jokapäiväisessä elämässä kuten lapsellekin, ei erikseen käskyttelemällä.
Minulla on ollut lukuisia koiria, rotupuhtaita, sekarotuisia, löytöeläimiä ja orpoja, yhdelläkään ei ole ollut käytöshäiriöitä. Koska ne ovat kasvaneet kanssani omaa elämääni myötäillen ja helposti oppineet mukailemaan käyttäytymistään. Olemme yhdistäneet reviirimme. Koskaan en ole sanonut kenellekään "tietäväni", mitä ne ajattelevat, tuntevani kyllä. Kuulen usein emännän tai isännän koiraltaan inhimillistä käytöstä edellyttäessään tai sitä temputtaessaan ylpeänä toteavan : "Kyllä minä tiedän, että se tykkää siitä..." Minä en halaa tai temputa omaksi huvikseni. Minä kunnioitan koiraani oman lajinsa edustajana ja muotoilen sen käytöksen siltä pohjalta. Enkä osta sille rusetteja tai lenkkareita saati mekkoja ja t-paitoja.
Toivoisin, että Annamari Vänskäkään ei luennoi koiraa inhimillistävästä muodista hauskana asiana. Sillä hauska asia se ei ole. Kuuluisin vaatesuunnittelijamme, muodinluoja Jukka Rintalakin teki taannoin kokoelman, jossa oli lemmikeille emännän vaatetukseen (takit) sopivia nuttuja. Ihan mukavia ja eläinystävällisiä, mutta vaaran tunnusmerkit olivat kätkössä ja saattavat laueta ellei aina jakseta ja uskalleta - ymmärretä muistuttaa lajityypillisen elämän kunnioittamisesta. Joillekin kunnioitus on luontaista ja vaistomaista, useimmiten se pitää oppia eli ottaa selvää, miten mikin eläin käyttäytyy, mikä sille on tärkeää ja luontaista. Vain sillä tavalla saamme meitä myötäilevän, hyväkäytöksisen, onnellisen lemmikin itseämme onnellistuttamaan.
Annamari Vänskä tutkijana tietysti kertoo, millaista koiramuoti on ilmiönä - jos hän koskettelee ko. aihetta kuten oletan - mutta toivonpa, että hänkin muistaa tähdentää, että koirien vaatemuoti voisi olla koiramaista.
Koirien käytöshäiriöt lisääntyvät ja kuiskaajia tarvitaan, kun onneton ja hermostunut koira muuttuu agressiiviseksi sohvalla räksyttäjäksi ja naapurien purijaksi.
Televisio täynnä ongelmaeläinten käytös- ja koulutusohjelmia, mutta missään ei yksinkertaista informaatiota siitä, että eri eläimillä on eläimelliset tarpeensa, joiden mukaan niiden pitää saada elää. Koiran maailmassa haistelu on tärkeää, sen sosiaaliverkosto. Inhimillistetty koira ei saa haistella nurkkia, lukea toisten kirjeitä ja kirjoitella itse. Se ei saa hoitaa reviiriään, mikä sille kuuluisi.
Jokainen voi olla koirakuiskaaja, kun vain tarkkailee ja seuraa epäitsekkäästi ja uteliaasti lemmikkinsä toimia ja aivoituksia ja antaa sen olla lajinsa edustaja. Mikään ei ole mielenkiintoisempaa havainnointia. Rajat koiralle annetaan jokapäiväisessä elämässä kuten lapsellekin, ei erikseen käskyttelemällä.
Minulla on ollut lukuisia koiria, rotupuhtaita, sekarotuisia, löytöeläimiä ja orpoja, yhdelläkään ei ole ollut käytöshäiriöitä. Koska ne ovat kasvaneet kanssani omaa elämääni myötäillen ja helposti oppineet mukailemaan käyttäytymistään. Olemme yhdistäneet reviirimme. Koskaan en ole sanonut kenellekään "tietäväni", mitä ne ajattelevat, tuntevani kyllä. Kuulen usein emännän tai isännän koiraltaan inhimillistä käytöstä edellyttäessään tai sitä temputtaessaan ylpeänä toteavan : "Kyllä minä tiedän, että se tykkää siitä..." Minä en halaa tai temputa omaksi huvikseni. Minä kunnioitan koiraani oman lajinsa edustajana ja muotoilen sen käytöksen siltä pohjalta. Enkä osta sille rusetteja tai lenkkareita saati mekkoja ja t-paitoja.
Toivoisin, että Annamari Vänskäkään ei luennoi koiraa inhimillistävästä muodista hauskana asiana. Sillä hauska asia se ei ole. Kuuluisin vaatesuunnittelijamme, muodinluoja Jukka Rintalakin teki taannoin kokoelman, jossa oli lemmikeille emännän vaatetukseen (takit) sopivia nuttuja. Ihan mukavia ja eläinystävällisiä, mutta vaaran tunnusmerkit olivat kätkössä ja saattavat laueta ellei aina jakseta ja uskalleta - ymmärretä muistuttaa lajityypillisen elämän kunnioittamisesta. Joillekin kunnioitus on luontaista ja vaistomaista, useimmiten se pitää oppia eli ottaa selvää, miten mikin eläin käyttäytyy, mikä sille on tärkeää ja luontaista. Vain sillä tavalla saamme meitä myötäilevän, hyväkäytöksisen, onnellisen lemmikin itseämme onnellistuttamaan.
Annamari Vänskä tutkijana tietysti kertoo, millaista koiramuoti on ilmiönä - jos hän koskettelee ko. aihetta kuten oletan - mutta toivonpa, että hänkin muistaa tähdentää, että koirien vaatemuoti voisi olla koiramaista.
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Ihmiset eivät ymmärrä eläinten luonnonmukaista elämää ja perustarpeita
TV-kanavat ovat täynnä esim koiran kasvatus- ja koulutusohjelmia, mutta kukaan ei ole keksinyt tehdä ohjelmaa eläimen lajityypillisestä käyttäytymisestä. Ihmiset treenaavat ja lenkittävät, mutta eivät tiedä peruasioista: että koiran pitää saada haistella, "lukea ja kirjoittaa kirjeitä", että sillä on tarpeet, jotka sen pitää voida tehdä, ja että kissa tekee asiansa vain puhtaaseen paikkaan, ja että sian pitää saada tonkia ja kylpeä, mutta myös nukkua puhtailla pahnoilla, jne jne. Kuka aloittaisi sellaisen lifestyleohjelman?
Ohjelmassa voitaisiin käydä läpi myös villieläimiä koskevia asioita, kertoa, kuinka ne elävät ja kuinka meidän tulee niihin suhtautua
torstai 21. kesäkuuta 2012
Vakuutusyhtiöt sahaavat omaa oksaansa
Voihan vakuutus!
Mikä järki seuraavassa:
Vakuutusyhtiöt ovat yksityisiä sijoitusyrityksiä. Jos menen tapaturman vuoksi yksityiseen leikkaukseen, yhtiö ei korvaa pientäkään osaa, esim. julkisen terveydenhuollon kustannuksia vastaavaa osaa kuluista. pitää mennä julkisen sairaanhoidon jotuslistalle. Vain se kuulema korvataan.
Kun teen niin, joudun tietysti pitkään jonoon, mutta vien myös paikkaa joltakin toiselta leikkausta tarvitsevalta.
Minä en ymmärrä tällaista logiikkaa.
Muualla maailmassa on sairausvakuutusjärjestelmä, jossa maksat vuosimaksun - kohtuullisen kokoisen - ja voit sen jälkeen valita yksityisenkin sairaanhoidon saaden korvauksen.
Eihän leikkaushoito ole yhtään halvempi kustannuksiltaa julkisessa terveyden/sairaanhoidossa. Jos on, se on taatusti huomattavasti huonompaa. Siihen en kuitenkaan vielä tahdo uskoa. Vakuutusyhtiö joutuu maksamaan ihan saman, olkoon kyseessä yksityinen tai julkinen. Jos yksityinen hoito on kalliimpaa, maksaisi edes erotuksen, minulle jäisi loput.
Menenkö siis julkisen sairaanhoidon vähintään vuoden pituiseen jonoon - vaivani ei tapa, tekee vain rammaksi, joten ei-kiireellisenä jononi on pitkä - vai estänkö täyden rampautumisen ja kuntoni heikentymisen (seuraus, kun en pääse kävelemään enkä harrastamaan liikuntaa ennen korjausta) menemällä yksityiselle? Ja joku toinen samanmoinen joutuu odottamaan vielä kauemmin, kun vien hänen paikkansa.
Terveydenhoitojärjestelmämme kasvattaa jonoja eikä osaa tasapuolistaa palveluja yksityisen ja julkisen kesken. Aina tarvitaan yksityistä yrittämistä, se on ihmiselle ominaista. Mikä on, että luontainen yritteliäisyys on kirosana?
Muinaisjäännettä.
Mielestäni ihmisten huijaamista. Ei ainakaan tasapuolisuutta. Vakuutusyhtiöt yrityksinä voisivat ajaa tasapuolisuuden asiaa ihan omista intresseistäänkn. Nyt se sahaavat omaa oksaansa.
Mikä hyvinvointivaltio? Ei Suomi.
Mikä järki seuraavassa:
Vakuutusyhtiöt ovat yksityisiä sijoitusyrityksiä. Jos menen tapaturman vuoksi yksityiseen leikkaukseen, yhtiö ei korvaa pientäkään osaa, esim. julkisen terveydenhuollon kustannuksia vastaavaa osaa kuluista. pitää mennä julkisen sairaanhoidon jotuslistalle. Vain se kuulema korvataan.
Kun teen niin, joudun tietysti pitkään jonoon, mutta vien myös paikkaa joltakin toiselta leikkausta tarvitsevalta.
Minä en ymmärrä tällaista logiikkaa.
Muualla maailmassa on sairausvakuutusjärjestelmä, jossa maksat vuosimaksun - kohtuullisen kokoisen - ja voit sen jälkeen valita yksityisenkin sairaanhoidon saaden korvauksen.
Eihän leikkaushoito ole yhtään halvempi kustannuksiltaa julkisessa terveyden/sairaanhoidossa. Jos on, se on taatusti huomattavasti huonompaa. Siihen en kuitenkaan vielä tahdo uskoa. Vakuutusyhtiö joutuu maksamaan ihan saman, olkoon kyseessä yksityinen tai julkinen. Jos yksityinen hoito on kalliimpaa, maksaisi edes erotuksen, minulle jäisi loput.
Menenkö siis julkisen sairaanhoidon vähintään vuoden pituiseen jonoon - vaivani ei tapa, tekee vain rammaksi, joten ei-kiireellisenä jononi on pitkä - vai estänkö täyden rampautumisen ja kuntoni heikentymisen (seuraus, kun en pääse kävelemään enkä harrastamaan liikuntaa ennen korjausta) menemällä yksityiselle? Ja joku toinen samanmoinen joutuu odottamaan vielä kauemmin, kun vien hänen paikkansa.
Terveydenhoitojärjestelmämme kasvattaa jonoja eikä osaa tasapuolistaa palveluja yksityisen ja julkisen kesken. Aina tarvitaan yksityistä yrittämistä, se on ihmiselle ominaista. Mikä on, että luontainen yritteliäisyys on kirosana?
Muinaisjäännettä.
Mielestäni ihmisten huijaamista. Ei ainakaan tasapuolisuutta. Vakuutusyhtiöt yrityksinä voisivat ajaa tasapuolisuuden asiaa ihan omista intresseistäänkn. Nyt se sahaavat omaa oksaansa.
Mikä hyvinvointivaltio? Ei Suomi.
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
Avoin kirje professori Uusikylälle
Arvoisa professori Uusikylä.
Kuuntelin haastattelunne 29.5.YLE Suomen Taustapeilistä.
Kiitos siitä.
Yhtä seikkaa kuitenkin kaipasin. Kerron siitä.
Puhuitte mm. siitä kuinka luovuus tarvitsee vapautta omien kykyjen toteuttamiseen, olkoon kyse työstä tai puuhailusta ja kuinka johtajan ja esimiehen osa on tärkeä antaa kaikkien kukkien kukkia.
Korostitte johtajuutta.
Luovuus tarvitsee vapautta ja rauhaa toteutuakseen, luovaa prosessia ei saa häiritä, sanoitte. Minä nyökyttelen.
Uuden oivalluksen itselleni antoi puheenne luovuuden tuhoamisesta, siitä, kuinka esim. lapsen oivallusta ja sen myötä syntyvää kokeilua ja yrittämistä ei saa häiritä, lapsen pitää saada rakentaa torninsa ja rasiansa ja leikkinsä, toteuttaa luomuksensa loppuun. Aikuinen helposti katkaisee prosessin omine vaatimuksineen (heti syömään tai nukkumaan), siis vähättelee lapsen työtä.
Minua on vuosia surettanut nähdessäni jopa omissa pienissä ympyröissäni hienoja, erittäin luovia ammattilaisia, joiden prosessit yhteiskunta aika julmastikin katkaisee. Ideoittensa toteuttamiseksi he ovat perustaneet ikioman yrityksen, mutta joutuneet lopettamaan, koska yhteiskunta ei ollenkaan kannusta, vaan vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi heidän innostuksensa.
Meillä on hankala harrastus hankkia vanhoja taloja ja huoneistoja, joita restauroimme. Työ on kaikkea muuta kuin suoritustasoista sapluunan toteuttamista. Ihaillen olen seurannut, kuinka sähköasentajat, kirvesmiehet, LVI-asentajat, katontekijät, jopa pihakiveysten laittajat saati puutarhurit ovat joutuneet joka päivä ratkaisemaan ihmeellisiä ongelmia ja ideoimaan kaiken uusiksi ja suoriutuneet upeasti. Jokaisella on ollut hienoja oivalluksia ja toteutuksia. Nämä ihmiset ovat halunneet tehdä kokonaisvaltaisesti sitä, mitä osaavat, olleet hyvin lahjakkaita hyvin erilaisilla aloilla. Ja ylpeitä ammattitaidostaan. Yrittämisen perustalta he ovat kuvitelleet voivansa toteuttaa ideoitaan ja taitojaan ja saavansa myös elantonsa siitä.
Lvi-yrittäjämme, jota ilman emme asuisi nykyisessä kodissamme, oli täysin uupunut, koska ei kyennyt palkkaamaan apua yhteiskunnan asettamien maksujen ja paperitöiden ja velvoitteiden raskauden vuoksi - tekee nyt palkollisena suuren rakentajan uudisrakennusten rutiiniasennuksia, sähköasentaja samoin osa-asennuksia sabluunan mukaan, puusepästä en ole kuullut, mutta lahjakas laulava kirvesmiehemme (jonka tarkasti restauroiman saunan lauteista ei kukaan keksi, mikä on vanhaa, mikä uutta) kokoaa kylpyhuoneita suuren yhtiön suuriin rakennuksiin – sabluunan mukaan.
Jokainen pikku yrittäjä on ollut loistava taitaja, oivaltaja, keksijä. Jokainen on lähtenyt palkolliseksi pakotettuna luopumaan omista ideoistaan ja haaveistaan tulla toimeen omilla kyvyillään ja taidoillaan.
Ovat suuret yrityksetkin syntyneet autotallissa tai keittiön pöydällä, rohkeimmat aloittajat hankkineet rekka-auton tai traktorin. Sisukkaimmista sinnittelijöistä tulee kuin tuleekin, väistämättä lopulta johtajia, joiden vastuuta Tekin peräsitte. Mutta heidän pitää olla erittäin luovia osatakseen hoitaa vastuunsa ja siten menestyäkseen.
En kovin hyvin ymmärrä ”itsensä pakkotyöllistäjä”-termiä, minkä olen viime aikoina ihmeekseni kuullut. Työttömyys voi pakottaa, mutta suurimmaksi osaksi yrittäminen lähtee luovuudesta. Olen lukenut aika monista onnellisista, jotka ovat vihdoin, työttömyyden pakottamina uskaltautuneet. Moni onnellisesti aloittanut valitettavasti pettyy ja tyrmistyy yhteiskunnan häirinnästä, sitkeimmät ovat kiitollisia työttömyytensä innovoivasta vaikutuksesta. Tohtoreitakin on siten aika paljon syntynyt.
Metsurimme taitaa olla ainoa onnellinen mies, eläkeläinen, joka hankkii leivän levennystä pikkukeikoilla meitä pienen työn tarvitsijoita palvellen (isot firmathan eivät palvele pikkuisia). Nyt hänen ei tarvitse enää auttaa taloudellisesti suutaritytärtäänkään, jonka yrittäminen loppui työrauhan häirintään. On huimaa katsoa ja kuunnella, miten tuo mies metsän näkee, kuinka hän puhuu metsämaaston ja puuston monenlaisista tarpeista, millä ylpeydellä hän toteuttaa itseään nyt, kun tekee itse kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Hän saa yrittää vapaasti, toteuttaa kykyjään metsätonttuna, ja voi lopettaa, ellei saa tehdä työtään rauhassa. Yhteiskunta sallii sentään muutaman satasen henkilökohtaisen palkkion eläkkeen lisäksi. Kenelläkään ei varmaan ole kauniimpaa metsää kuin meillä! Jokaisella puulla tuntuu olevan sielu, pusikoituneita vesakoita ei ole.
Minä suren sitä, miten yhteiskunta tuhoaa tuota ihmisen perustarvetta yrittää itse – luovaa lahjakkuutta, omien oivallusten ja ideoiden kautta elannon hankkimista.
Toivoisin, että lapsen/ihmisen yritteliäisyys ymmärrettäisiin luovuutena eikä pyrkyryytenä. Ettei yhteiskuntamme toimisi luovuuden tuhoajana kuten nyt.
P.s Minä muuten olen se 70-luvun vastavalmistunut opettaja, joka Hämeenlinnasta saamani opetustaidon arvosanan korotitte Helsingissä kiitettäväksi. Olin ollut opettajankoulutuksessa liian luova(!) ”mahdottomien” ideoitteni ja ratkaisujeni vuoksi (vasta viime vuosikymmenellä ruvettiin kunnolla toteuttamaan esim. teemaopetusta, jota opetusharjoittelussa jo yritin kaupata) ja lähdin Helsinkiin hakemaan oikeutta. Näitte yhdessä ihmisessä olleen potentiaalin. Siitä olen hyvin kiitollinen. Olen yrittänyt lunastaa arvosanani osallistumalla koko peruskoulun olemassaolon ajan mm. erityisopetuksen kehittämiseen. Erityisopettajien koulutus on kuulunut myös siihen.
Kuuntelin haastattelunne 29.5.YLE Suomen Taustapeilistä.
Kiitos siitä.
Yhtä seikkaa kuitenkin kaipasin. Kerron siitä.
Puhuitte mm. siitä kuinka luovuus tarvitsee vapautta omien kykyjen toteuttamiseen, olkoon kyse työstä tai puuhailusta ja kuinka johtajan ja esimiehen osa on tärkeä antaa kaikkien kukkien kukkia.
Korostitte johtajuutta.
Luovuus tarvitsee vapautta ja rauhaa toteutuakseen, luovaa prosessia ei saa häiritä, sanoitte. Minä nyökyttelen.
Uuden oivalluksen itselleni antoi puheenne luovuuden tuhoamisesta, siitä, kuinka esim. lapsen oivallusta ja sen myötä syntyvää kokeilua ja yrittämistä ei saa häiritä, lapsen pitää saada rakentaa torninsa ja rasiansa ja leikkinsä, toteuttaa luomuksensa loppuun. Aikuinen helposti katkaisee prosessin omine vaatimuksineen (heti syömään tai nukkumaan), siis vähättelee lapsen työtä.
Minua on vuosia surettanut nähdessäni jopa omissa pienissä ympyröissäni hienoja, erittäin luovia ammattilaisia, joiden prosessit yhteiskunta aika julmastikin katkaisee. Ideoittensa toteuttamiseksi he ovat perustaneet ikioman yrityksen, mutta joutuneet lopettamaan, koska yhteiskunta ei ollenkaan kannusta, vaan vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi heidän innostuksensa.
Meillä on hankala harrastus hankkia vanhoja taloja ja huoneistoja, joita restauroimme. Työ on kaikkea muuta kuin suoritustasoista sapluunan toteuttamista. Ihaillen olen seurannut, kuinka sähköasentajat, kirvesmiehet, LVI-asentajat, katontekijät, jopa pihakiveysten laittajat saati puutarhurit ovat joutuneet joka päivä ratkaisemaan ihmeellisiä ongelmia ja ideoimaan kaiken uusiksi ja suoriutuneet upeasti. Jokaisella on ollut hienoja oivalluksia ja toteutuksia. Nämä ihmiset ovat halunneet tehdä kokonaisvaltaisesti sitä, mitä osaavat, olleet hyvin lahjakkaita hyvin erilaisilla aloilla. Ja ylpeitä ammattitaidostaan. Yrittämisen perustalta he ovat kuvitelleet voivansa toteuttaa ideoitaan ja taitojaan ja saavansa myös elantonsa siitä.
Lvi-yrittäjämme, jota ilman emme asuisi nykyisessä kodissamme, oli täysin uupunut, koska ei kyennyt palkkaamaan apua yhteiskunnan asettamien maksujen ja paperitöiden ja velvoitteiden raskauden vuoksi - tekee nyt palkollisena suuren rakentajan uudisrakennusten rutiiniasennuksia, sähköasentaja samoin osa-asennuksia sabluunan mukaan, puusepästä en ole kuullut, mutta lahjakas laulava kirvesmiehemme (jonka tarkasti restauroiman saunan lauteista ei kukaan keksi, mikä on vanhaa, mikä uutta) kokoaa kylpyhuoneita suuren yhtiön suuriin rakennuksiin – sabluunan mukaan.
Jokainen pikku yrittäjä on ollut loistava taitaja, oivaltaja, keksijä. Jokainen on lähtenyt palkolliseksi pakotettuna luopumaan omista ideoistaan ja haaveistaan tulla toimeen omilla kyvyillään ja taidoillaan.
Ovat suuret yrityksetkin syntyneet autotallissa tai keittiön pöydällä, rohkeimmat aloittajat hankkineet rekka-auton tai traktorin. Sisukkaimmista sinnittelijöistä tulee kuin tuleekin, väistämättä lopulta johtajia, joiden vastuuta Tekin peräsitte. Mutta heidän pitää olla erittäin luovia osatakseen hoitaa vastuunsa ja siten menestyäkseen.
En kovin hyvin ymmärrä ”itsensä pakkotyöllistäjä”-termiä, minkä olen viime aikoina ihmeekseni kuullut. Työttömyys voi pakottaa, mutta suurimmaksi osaksi yrittäminen lähtee luovuudesta. Olen lukenut aika monista onnellisista, jotka ovat vihdoin, työttömyyden pakottamina uskaltautuneet. Moni onnellisesti aloittanut valitettavasti pettyy ja tyrmistyy yhteiskunnan häirinnästä, sitkeimmät ovat kiitollisia työttömyytensä innovoivasta vaikutuksesta. Tohtoreitakin on siten aika paljon syntynyt.
Metsurimme taitaa olla ainoa onnellinen mies, eläkeläinen, joka hankkii leivän levennystä pikkukeikoilla meitä pienen työn tarvitsijoita palvellen (isot firmathan eivät palvele pikkuisia). Nyt hänen ei tarvitse enää auttaa taloudellisesti suutaritytärtäänkään, jonka yrittäminen loppui työrauhan häirintään. On huimaa katsoa ja kuunnella, miten tuo mies metsän näkee, kuinka hän puhuu metsämaaston ja puuston monenlaisista tarpeista, millä ylpeydellä hän toteuttaa itseään nyt, kun tekee itse kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Hän saa yrittää vapaasti, toteuttaa kykyjään metsätonttuna, ja voi lopettaa, ellei saa tehdä työtään rauhassa. Yhteiskunta sallii sentään muutaman satasen henkilökohtaisen palkkion eläkkeen lisäksi. Kenelläkään ei varmaan ole kauniimpaa metsää kuin meillä! Jokaisella puulla tuntuu olevan sielu, pusikoituneita vesakoita ei ole.
Minä suren sitä, miten yhteiskunta tuhoaa tuota ihmisen perustarvetta yrittää itse – luovaa lahjakkuutta, omien oivallusten ja ideoiden kautta elannon hankkimista.
Toivoisin, että lapsen/ihmisen yritteliäisyys ymmärrettäisiin luovuutena eikä pyrkyryytenä. Ettei yhteiskuntamme toimisi luovuuden tuhoajana kuten nyt.
P.s Minä muuten olen se 70-luvun vastavalmistunut opettaja, joka Hämeenlinnasta saamani opetustaidon arvosanan korotitte Helsingissä kiitettäväksi. Olin ollut opettajankoulutuksessa liian luova(!) ”mahdottomien” ideoitteni ja ratkaisujeni vuoksi (vasta viime vuosikymmenellä ruvettiin kunnolla toteuttamaan esim. teemaopetusta, jota opetusharjoittelussa jo yritin kaupata) ja lähdin Helsinkiin hakemaan oikeutta. Näitte yhdessä ihmisessä olleen potentiaalin. Siitä olen hyvin kiitollinen. Olen yrittänyt lunastaa arvosanani osallistumalla koko peruskoulun olemassaolon ajan mm. erityisopetuksen kehittämiseen. Erityisopettajien koulutus on kuulunut myös siihen.
perjantai 25. toukokuuta 2012
Euthanasia - mercy death, not a mercy killing
My little brains does not understand that Christian value: birth control is allowed, but euthanasia is forbidden?! Painful death God's order? Both the same touch of human being... What kind of logic is there? I am thinking of resign from the State Church at last (respect for the family has kept me in, but now..)
Lue 25.5.2012 Ilta-Sanomista professori Esko Valtaojan erinomainen kannanotto. Kuten on ollut monen muunkin monessa muussa paikassa, esim. aiemmin ex-kansanedustaja matti Saarisen jne. Monen ihmisen kanta myötäilee Lääkäriliiton virallista, mikä puolestaan johtunee kristillisen kirkon arvoista, jotka vanhempi lääkäripolvi on luonnollisesti sisäistänyt.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tv-vaittely-eutanasiasta-rasanen-ja-valtaoja-ottivat-yhteen/art-1288471582568.html
Lue 25.5.2012 Ilta-Sanomista professori Esko Valtaojan erinomainen kannanotto. Kuten on ollut monen muunkin monessa muussa paikassa, esim. aiemmin ex-kansanedustaja matti Saarisen jne. Monen ihmisen kanta myötäilee Lääkäriliiton virallista, mikä puolestaan johtunee kristillisen kirkon arvoista, jotka vanhempi lääkäripolvi on luonnollisesti sisäistänyt.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tv-vaittely-eutanasiasta-rasanen-ja-valtaoja-ottivat-yhteen/art-1288471582568.html
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)