Suvusta, omista juurista erottaminen on rikos.

Tätä esipuhetta seuraavan asian kerroin lohdutuksena N:lle, joka hoiti perheettömänä, siis ainoana, jolla oli aikaa, tätinsä hautaan. Ja kuinka ollakaan, kohta tädin kuoleman jälkeen koko kiireinen, kristittyjen esikuvana toimiva hyvien kauppojen jälkeen rukous- ja kiitosseuroja pitävä suku alkoi vainota ja syytellä, että N oli käyttänyt tädin rahat. Varmaan olikin, koska olihan vanhan tädin pitänyt elää ja sairastella, mikä ei ole missään ilmaista. Tuo rukoilevainen, erittäin varakas suku ei toki niitä rahoja tarvinnut, ei myöskään N. Mutta löytyi jokin trauma, josta tuli periaate. Suku katkaisi suhteet totaalisesti tähän lastensa nuorempaan tätiin, jolle veljen lapset olivat rakkaita ja tärkeitä, ja joille hänkin oli ollut tärkeä. Sitten rukoilevainen, varakas velikin kuoli. N lähetti adressin ja otti osaa. Hautajaisiin ei kutsuttu, kuten ei myöskään aikanaan ollut kutsuttu oman äidin hautajaisiin.

 N kertoi avoimesti tarinaansa, jotta löytyisi vertaisia. Hän epäili, että niitä olisi vähän. Että kukaan viisas ihminen ja perhe ei hylkäisi jäsentään selvittämättä ja selittämättä tai selvitystä pyytämättä. Että veri olisi sakeaa ja asia voitaisiin puida ja ilma puhdistaa. N ihmetteli, oliko hän outo harvinaisuus.

Ja minä vastasin:

N kulta, olet väärässä vain siinä, että luulet kaltaisiasi olevan vähän. Tämä maa on niitä täynnänsä! Minulle tulee juuri nyt mieleen lähes kymmenen ihan subjektiivista tuttua ja sukulaista. Ainakin kaikissa tietämissäni on kysymys perintöriidoista, ahneudesta, jostain lapsuudessa koetusta vääryydestä, jonka syytä ei ole selvitetty, ja ihan suoranaisesta typeryydestä. Parissa tietämässäni jutussa on hullu ei-kaikkea-huomioonottava ja aikansa elänyt laki saanut aikaan hirveät riidat. Lain avullakin voidaan sekä lyödä että harjoittaa vääryyttä. Eipä uskoisi, mutta niin on. Lait kulkevat aika usein muuttuvan ajan jäljessä. Ja ihminen on niin pieni, kaksinaismoraalinen ja epäjohdonmukainen - itsekäs. "Minä minä..." 
Isovanhempien kieltäminen lapsilta pitäisi olla rangaistava teko. He, kuten myös tädit ja sedät ja enot ovat usein tärkein turva ja ohjaava ihminen. Perinteiden jatkaja. Ajattelen omaa onneani, kun on ollut niitä kaikkia minulle, yksinhuoltajan ainoalle lapselle. 
Kun ei tiedä historiaansa, ei osaa arvioida aikaansakaan. Itsekkyydessään varsinkin eronneet vanhemmat tekevät lapsille todella pahan teon kieltäessään kontaktit, sisaruksiin, vanhempiin tai isovanhempiin. Sukuun. Jokainen kaipaa juuriaan ja niissä on vahvuus. 

Jehovan todistajat kieltäytyvät aseista ja selittävät, etteivät tahdo sotia. He eivät tahdo myöskään juoda verta. Silti he hylkäävät oman lapsensa, joka eroaa seurakunnasta. Koneistosta, järjestelmästä. Isovanhemmat eivät tahdo tuntea lapsenlapsiaan, koska ne ovatkin saatanan jälkeläisiä.  Ei heidän. He ilmoittavat, ettei heillä ole tätä lasta eikä hänen lapsiaan. On vain häpeä. Se ja seurakunta ovat tärkeämmät kuin oma veri. Saman talon roskiksella ei tervehditä, kadulla vaihdetaan puolta. 

Mutta eikö oman jälkeläisen hylkääminen ole pahempaa kuin fyysinen sota? Hylkääjä juo lapsensa verta. Missä se saatana luuraakaan...