Julkinen hammashoito on tukossa, lääkärit nääntyvät työn paljouteen. Yksityisissä hammashoitoloissa on tyhjäkäyntiä.
Sama koskee julkista, yleistä terveydenhoitoa. Julkiseen hoitoon ei pääse, jo vastaanottoajat ovat viikkojen päässä, tutkimukseen ja hoitoon pääsyä joutuu odottamaan kuukausia. Helsingissä kokeiltiin yksinkertaista valinnanvapautta, jossa julkinen terveydenhoito, terveyskeskuslääkäri saattoi ohjata yksityiseen erikoislääkärin tutkimukseen. Syntyi hirveä haloo: "Väärin!" Ei semmoinen saa koskea rikkaita! Kuten meidän kaltaistamme pariskuntaa, jossa toinen on opettaja, toinen juristi.
Mitähän tämmöinen tasa-arvo on? Ollaanko tosiaankin luisumassa proletaariseen tai nyt nähtävään yksinvaltiaan diktatuuriin? Olen alkanut pelätä tosissani demokratian katoamista trumppilandiaa ynnä muuta äänestäjien valtuuttamaa maailmanpolitiikkaa seuratessani.
Siis paljon veroa yhteiskunnalle maksavilla ei ole oikeutta käyttää yhteiskunnan palveluja. "Niillä on vara käyttää yksityisiä palvelujakin eikä viedä paikkaa köyhältä"!
Pitäisikö naurahtaa? Enemmän ehkä itkettää: kahden järjestelmän taistelutanner! Kun voisi olla yksi yhtenäinen. Tasa-arvoinen.
Kannattaisiko miettiä, mitä tasa-arvo oikeasti on. Kannattaisiko miettiä myös, mitä demokratia tarkoittaa.
Maailmassa on paljon merkkejä siitä, että demokratia alkaa olla irvikuva itsestään, diktaattorit voittavat. Mitä on tapahtunut Amerikassa, mitä Unkarissa, Turkissa, mitä on tapahtumassa Saksassa, Ranskassa, Suomessa. Kannattaisiko miettiä.
Vai eikö kyetä? Menemmekö halpaan? Annammeko massan viedä meitä mennessään, tiivistyykö tyhmyys joukossa? Vai Olemmeko sokeita, emmekä huomaa, että Hitler ei ollut kummempi kuin n nykyiset "suuret" johtajat? Hehän saattoivat ja saattavat kärsiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniasta, suuruudenhulluudesta? Maaninen ihminen on usein hyvä manipuloija.
Luulen, että emme kykene näkemään kokonaisuutta nyt emmekä seurauksia.
Terveydenhoitojärjestelmäämme palatakseni kyselen edelleen.
Mikä ihmeen järki on siinä, että haikaillaan kymmenien uusien lääkärinvirkojen perustamista julkiselle puolelle, kun potilaan voisi lähettää yksityiselle eli sinne, missä on aikaa ja ammattitaitoa?
Onko kukaan laskenut, eikö kuntien/ maakuntien /terveydenhoitopiirien ynnä muiden kannattaisi subventoida jo olemassa olevia lääkärikeskuksia siinä kuin perustaa virkoja pelkästään julkista hoitotoimintaa varten?
Sekä julkisella että yksityisellä puolella lääkärit ovat saaneet saman koulutuksen, ovat siis yhtä päteviä. Miksi ihmeessä pitää olla tämä taistelutanner ja kahtiajako?
Kansa luulee, että julkisen terveydenhoidon toiminta ei maksa mitään, mutta kyllä se käyttää samoja koneita, aineita, aikaa, ammattitaitoa, rakennuksia ja kaikkea samaa kuin yksityinenkin. Kuvitellaan, että yksityinen vain riistää potilasta ja hankkii voittoa. Kyllä niinkin, ja pitääkin, sillä se maksaa itse lääkärinsä, mutta julkinen subventointi voisi olla kriittistä, se voisi muuttaa yksityistä järjestelmääkin tarpeen mukaan. Ainakin karsia ja tasoittaa sekä kohdistaa. Yhteistyön mallia voi, pitääkin kehittää. Pääasia olisi, että pystyttäisiin yhteistyöhön. Potilas keskiössä.
Tiedän kokemuksesta pari valtiota, joissa sektorien joustava yhteiskäyttö potilaan eduksi ilman köyhä-ja rikas vastakkainasettelua on onnistunut käytäntö. Kansalainen toki maksaa kohtuullisen terveysvakuutusmaksun, mutta se on pieni palveluun verrattuna. Kannattavaa, jos haluaa pysyä hengissä ilman pitkiä julkisia polkuja joutuakseen lopulta kuitenkin turvautumaan yksityiseen, kalliiseen palveluun. Tarkoitan yksityisellä sitäkin, että potilaan on lopulta itse hakeuduttava tutkimukseen, jonka hän voi maksamalla valita. Joku ei jaksa, ei ole varaa, ja sairaus todetaan vasta sitten, kun ambulanssia jo tarvitaan.
Potilas on itseisarvo, absoluuttinen subjekti. Jokaisella on samanlainen oikeus samanarvoiseen hoitopolkuun.
Jokaisella suomalaisella on luullakseni tositarinoita siitä, kuinka ystävien, tuttujen ja sukulaisten viivästyneet julkisen sektorin tutkimukset ja siten viivästynyt hoidon aloittaminen ovat johtaneet sairauden vakavaan tilaan, kunnes potilas on hermostunut ja painellut yksityiseen tutkimukseen, vaikka se olisi vienyt tuhkatkin pesästä - kuten se meillä aina, useimmille, tekee. Mutta hoito on päässyt oitis vauhtiin, kun erityistutkimuksilla ei ole ehtoja: magneettikuvauksia tehdään, verisuoniongelmat kartoitetaan eikä "katsota ensin" puolta vuotta.
Hoito julkisissa sairaaloissamme on hyvää, lääkärit ja hoitajat ammattitaitoisia. Mutta hiukan ammatillisesti kunnianhimoisemmat, jotka haluavat lisätä osaamistaan ja pysyä hengissä, siirtyvät vapaille markkinoille, missä voi kehittyä nääntymättä. Julkisella väsymys ja ylikuormitus on arkea, byrokratia ja palkkaus kaatavat lopun.
Tasa-arvo koittaisi työntekijöillekin, kun tutkimuksen ja hoidon järjestäjäsektorit tekisivät yhteistyötä. Kuka laskisi, paljonko maksavat lisävirat julkiselle sektorille, ja millainen kustannus olisi käyttää yksityistä palvelua tasa-arvoisesti julkisen rinnalla? Veikkaanpa, että toimiva järjestelmä löytyisi. Meidän pitäisi jo päästä antiikkisesta herra-duunari-riistäjä-raataja-asenteesta, mikä estää järkevää soteratkaisua, kuten muutamia muitakin kansalaisten tasa-arvoa koskevien asioita. Kateus ja katkeruus ei kehitä mitään.
Eikö sotejärkeä voisi maamme kaltaisessa demokratiassa löytyä? Tällä tyhmällä kahtiajaolla emme selviä. Joissakin Suomen kunnissa on tehty fiksuja kokeiluja ja päästy käytäntöihinkin. Mutta meillä pitäisi olla jollain tavalla yhtenäinen järjestelmä. Ettei synny kapinaa ja pelastavan kuninkaan etsintää - ettei jouduta trumppilandiaaan.
Hulluus hurmaa. Historia kertoo hulluuden vallasta, mutta ihmiskunta - alamaiset eivät taida oppia.
