tiistai 10. joulukuuta 2019

Julkinen ja yksityinen terveydenhoito voitaisiin kannattavasti yhdistää


Julkinen hammashoito on tukossa, lääkärit nääntyvät työn paljouteen. Yksityisissä hammashoitoloissa on tyhjäkäyntiä.

Sama koskee julkista, yleistä terveydenhoitoa. Julkiseen hoitoon ei pääse, jo vastaanottoajat ovat viikkojen päässä, tutkimukseen ja hoitoon pääsyä joutuu odottamaan kuukausia. Helsingissä kokeiltiin yksinkertaista valinnanvapautta, jossa julkinen terveydenhoito, terveyskeskuslääkäri saattoi ohjata yksityiseen erikoislääkärin tutkimukseen. Syntyi hirveä haloo: "Väärin!" Ei semmoinen saa koskea rikkaita! Kuten meidän kaltaistamme pariskuntaa, jossa toinen on opettaja, toinen juristi.

Mitähän tämmöinen tasa-arvo on? Ollaanko tosiaankin luisumassa proletaariseen tai nyt nähtävään yksinvaltiaan diktatuuriin? Olen alkanut pelätä tosissani demokratian katoamista trumppilandiaa ynnä muuta äänestäjien valtuuttamaa maailmanpolitiikkaa seuratessani.

Siis paljon veroa yhteiskunnalle  maksavilla ei ole oikeutta käyttää yhteiskunnan palveluja. "Niillä on vara käyttää yksityisiä palvelujakin eikä viedä paikkaa köyhältä"!
Pitäisikö naurahtaa? Enemmän ehkä itkettää: kahden järjestelmän taistelutanner! Kun voisi olla yksi yhtenäinen. Tasa-arvoinen.

Kannattaisiko miettiä, mitä tasa-arvo oikeasti on. Kannattaisiko miettiä myös, mitä demokratia tarkoittaa.
Maailmassa on paljon merkkejä siitä, että demokratia alkaa olla irvikuva itsestään, diktaattorit voittavat. Mitä on tapahtunut Amerikassa, mitä Unkarissa, Turkissa, mitä on tapahtumassa Saksassa, Ranskassa, Suomessa. Kannattaisiko miettiä.
Vai eikö kyetä? Menemmekö halpaan? Annammeko massan viedä meitä mennessään, tiivistyykö tyhmyys joukossa? Vai Olemmeko sokeita, emmekä huomaa, että Hitler ei ollut kummempi kuin n nykyiset "suuret" johtajat? Hehän saattoivat ja saattavat kärsiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniasta, suuruudenhulluudesta? Maaninen ihminen on usein hyvä manipuloija.
Luulen, että emme kykene näkemään kokonaisuutta nyt emmekä seurauksia.

Terveydenhoitojärjestelmäämme palatakseni kyselen edelleen.
Mikä ihmeen järki on siinä, että haikaillaan kymmenien uusien lääkärinvirkojen perustamista julkiselle puolelle, kun potilaan voisi lähettää yksityiselle eli sinne, missä on aikaa ja ammattitaitoa?

Onko kukaan laskenut, eikö kuntien/ maakuntien /terveydenhoitopiirien ynnä muiden kannattaisi subventoida jo olemassa olevia lääkärikeskuksia siinä kuin perustaa virkoja pelkästään julkista hoitotoimintaa varten?
Sekä julkisella että yksityisellä puolella lääkärit ovat saaneet saman koulutuksen, ovat siis yhtä päteviä. Miksi ihmeessä pitää olla tämä taistelutanner ja kahtiajako?
Kansa luulee, että julkisen terveydenhoidon toiminta ei maksa mitään, mutta kyllä se käyttää samoja koneita, aineita, aikaa, ammattitaitoa, rakennuksia ja kaikkea samaa kuin yksityinenkin. Kuvitellaan, että yksityinen vain riistää potilasta ja hankkii voittoa. Kyllä niinkin, ja pitääkin, sillä se maksaa itse lääkärinsä, mutta julkinen subventointi voisi olla kriittistä, se voisi muuttaa yksityistä järjestelmääkin tarpeen mukaan. Ainakin karsia ja tasoittaa sekä kohdistaa. Yhteistyön mallia voi, pitääkin kehittää. Pääasia olisi, että pystyttäisiin yhteistyöhön. Potilas keskiössä.

Tiedän kokemuksesta pari valtiota, joissa sektorien joustava yhteiskäyttö potilaan eduksi ilman köyhä-ja rikas vastakkainasettelua on onnistunut käytäntö. Kansalainen toki maksaa kohtuullisen terveysvakuutusmaksun, mutta se on pieni palveluun verrattuna. Kannattavaa, jos haluaa pysyä hengissä ilman pitkiä julkisia polkuja joutuakseen lopulta kuitenkin turvautumaan yksityiseen, kalliiseen palveluun. Tarkoitan yksityisellä sitäkin, että potilaan on lopulta itse hakeuduttava tutkimukseen, jonka hän voi maksamalla valita. Joku ei jaksa, ei ole varaa, ja sairaus todetaan vasta sitten, kun ambulanssia jo tarvitaan.

Potilas on itseisarvo, absoluuttinen subjekti. Jokaisella on samanlainen oikeus samanarvoiseen hoitopolkuun.

Jokaisella suomalaisella on luullakseni tositarinoita siitä, kuinka ystävien, tuttujen ja sukulaisten viivästyneet julkisen sektorin tutkimukset ja siten viivästynyt hoidon aloittaminen ovat johtaneet sairauden vakavaan tilaan, kunnes potilas on hermostunut ja painellut yksityiseen tutkimukseen, vaikka se olisi vienyt tuhkatkin pesästä - kuten se meillä aina, useimmille, tekee. Mutta hoito on päässyt oitis vauhtiin, kun erityistutkimuksilla ei ole ehtoja: magneettikuvauksia tehdään, verisuoniongelmat kartoitetaan eikä "katsota ensin"  puolta vuotta.

Hoito julkisissa sairaaloissamme on hyvää, lääkärit ja hoitajat ammattitaitoisia. Mutta hiukan ammatillisesti kunnianhimoisemmat, jotka haluavat lisätä osaamistaan ja pysyä hengissä, siirtyvät vapaille markkinoille, missä voi kehittyä nääntymättä. Julkisella väsymys ja ylikuormitus on arkea, byrokratia ja palkkaus kaatavat lopun.

Tasa-arvo koittaisi työntekijöillekin, kun tutkimuksen ja hoidon järjestäjäsektorit tekisivät yhteistyötä. Kuka laskisi, paljonko maksavat lisävirat julkiselle sektorille, ja millainen kustannus olisi käyttää yksityistä palvelua tasa-arvoisesti julkisen rinnalla? Veikkaanpa, että toimiva järjestelmä löytyisi. Meidän pitäisi jo päästä antiikkisesta herra-duunari-riistäjä-raataja-asenteesta, mikä estää järkevää soteratkaisua, kuten muutamia muitakin kansalaisten tasa-arvoa koskevien asioita. Kateus ja katkeruus ei kehitä mitään.

Eikö sotejärkeä voisi maamme kaltaisessa demokratiassa löytyä? Tällä tyhmällä kahtiajaolla emme selviä. Joissakin Suomen kunnissa on tehty fiksuja kokeiluja ja päästy käytäntöihinkin. Mutta meillä pitäisi olla jollain tavalla yhtenäinen järjestelmä. Ettei synny kapinaa ja pelastavan kuninkaan etsintää -  ettei jouduta trumppilandiaaan.
Hulluus hurmaa. Historia kertoo hulluuden vallasta, mutta ihmiskunta - alamaiset eivät taida oppia.

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Koulun ihmiskokeilu by Kari Uusikylä

Lue ensin professori emeritus Kari Uusikylän kirjoitus osoitteesta https://kariuusikyla.com/2019/11/14/ihmiskoe-koululaisilla/comment-page-1/?unapproved=2839&moderation-hash=0d5ce11648d9a105ad1775d95829337c#comment-2839

 Ikävää, että se Kari Uusikylä, jota suuresti kunnioitin lapsen ja kasvatuksen ymmärtäjänä ja koulun kehittäjänä ja pidin ammatissani esikuvana, laskeutuu yhä suppeammalle alueelle yhteiskunnan syiden ja seurausten ymmärtäjänä. Allekirjoitan kaiken sen huolen, jota hän osoittaa koulun muuttumisesta  ideologiseksi ihmiskokeiden temmellyskentäksi, jossa inhimillisten tarpeiden ja lainalaisuuksien ymmärrys puuttuu ja syrjäytyminen  sekä mielenterveyden ongelmat lisääntyvät räjähdysmäisesti. Koulusta puuttuu rauha ja mm. kauan panostettu ja vihdoin käytäntöön saatu oppimistyylien kunnioitus.

Uusikylän kirjoituksessa on yksi pahanlaatuinen virhe: hän väittää, että bisnes ja markkinat ovat uuden tuhoisan opetusideologian luoneet? Kyllä koulua muuttavat kasvatuksen yltiöideologit! Peruskoulu on ollut parasta, mitä meillä on kasvatuksen alalla toteutettu, nyt palataan takaisin kuvitellen tasa-arvon toteutuvan näillä psyykeä rassaavilla, yksilöllisyyttä halveksivilla yhteistiloilla ja teknologiatempuilla. Digitalismi ei ole kirous, se on hieno väline. Mutta siitä ollaan tekemässä itseisarvo, eikä se ole markkinatalouden syytä. Milloinkahan koulua, kasvatusta ja opetusta markkinatalous on muuttanut?! Kyllä muutoksia ovat aina tehneet kasvatustieteen omat "suuret" innovoijat. Mitäpä, jos muistelemme Summerhilliä, behaviorismin kaikkivoipaisuutta ynnä muita ideologioita, joiden mukaan kasvatusta ja koulua on muuteltu ja oltu aina oikeassa.  Nykyinen opetussuunnitelman uudistus näyttäytyy minulle  kasvatustieteilijöiden mielistelynä ja yrityksenä todistella, että koulu ei ole yhteiskunnallisesta kehityksestä jälkeenjäänyt, vaan käykin edellä. Lapsi on todellakin koekaniini . Fiksut lukiolaiset ovat jo ryhtyneet kapinaan. He tuntuvat tajuavan enemmän kuin kasvatuksen ideologit. Markkinataloudella ei ole mitään tekemistä uudistusten kanssa. Kuulen omassa bisnesmaailmaa sivuavassa elinpiirissäni aivan toista, päinvastaista.
Todella kornia, joskin inhimillistä etsiä syntipukkia. Pitäisi pysyä asiassa, joka on kyllä todella vakava.

torstai 3. lokakuuta 2019

Nollajäte toteutui sukupolvi sitten

Zero waste -ideologian kehittäjä Bea Johnson

Niinkö - kehittäjäkö? Onko idea uusi?

Ryhdyin muistelemaan lapsuuttani 50-luvulla. Asuimme omakotitalossa Äänekosken kauppalan rintamamiestalotaajamassa.  Vesi- ja viemäriverkostoa ei ollut. Tonttien rajalla ulkohuoneiden – huussien – takana oli kompostit. Sisällä silloisen modernin pläkkipeltitasoisen tiskipöydän kaapissa oli likaämpäri, johon laitettiin kaikki ruokajäte. Kaupasta ostettiin maito omaan kannuun, liha ja kala käärittiin paperiin, jossa ei ollut muovipinnoitetta. Paperit poltettiin sytykkeinä keittiön hellassa ja kamareiden pönttöuuneissa. Paperiakaan ei kertynyt paljon. Hillot ja mehut säilöttiin lasipurkkeihin ja -pulloihin. Kiinteää jätettä ei yksinkertaisesti tullut. Muistan hyvin likaämpärin, mutten lainkaan muita jäteastioita. Kun niitä ei tarvittu.

Tätini Ruotsin tuliaisina minulle tuoma guttaperkkanukke oli ensimmäinen tekoainetta oleva tavara. Eikä sekään ollut muovia, kuten jälkeenpäin luulin. Guttaperkkahan on kumipuusta saatava elastomeeri eli kimmoisa polymeeri, jota keksittiin käyttää jo 1800-luvulla golfpalloihin, kenkiin, leluihin ym. Luonnonpolymeerinä guttaperkan mekaaniset ominaisuudet eivät ole kovinkaan hyvät, ja sillä on taipumus hajota auringonvalossa ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Niinpä nukkenikin särkyi pienehköstä kolauksesta. Surin sitä kovasti ja pitkään katselin sen ihanaa virkattua mekkoa ja reikäpäätä kirjahyllyssä, mihin sen olin sijoittanut eikä kukaan hennonut heittää pois.

Ulkohuoneen alustan kävi säännöllisesti tyhjentämässä ”paskajaska” eli Äänekoskella kunnioittavasti vain sukunimellä kutsuttu Tammelin hevosensa kanssa.

Bea Johnson on vain palannut takaisin luonnonmukaiseen elämäntyyliin. Ihan helppoa.

Minä toteutin melko pitkään samaa elämäntyyliä vielä ensimmäisten lasteni synnyttyä.  Viimeinen sai jo selluloosasta mistä lie valmistetut pitkät vaipat, joista kuorin pintapaperin mitä lie pois ja poltin. Sisukset vedin vessanpöntöstä alas kaupungissa, mökillä se maatui ulkohuussin ruoholla, lehdillä ja mullalla kompostoidun jätteen mukana näkymättömiin. Yritin kaupata lasteni tultua itse lasten vanhemmiksi sideharsovaippojen käyttöä – nehän tuoksuivat ihanalle kesämökin naruilla pyykättyinä – mutta ei purrut.

Jäteongelma on syntynyt suurelta osin siis yhden sukupolven aikana. Pakkausteollisuuden ja hygieniahysterian vuoksi yhden ihmisen taloudessa kiinteän roskan pussi täyttyy viikossa. Todella surullista – typerää.

tiistai 3. syyskuuta 2019

Syyrian orvoista suurempi vaara aikuisina

Nyt on taas kaksi alle kouluikäistä lasta jäänyt äidistä orvoiksi Syyriassa. Eikö tällaisia pikkulapsia voisi mitenkään tuoda omien isovanhempien ja omaisten luokse Suomeen? Mikä pelottaa? Ettäkö nämä olisivat jo terrorismiuhka! Voi hyvät ihmiset sentään! En ymmärrä ollenkaan tämmöistä lapsipolitiikkaa. Surullista.

Tällaisista lapsista syntyy suurempi verkostovaara heidän kasvettuaan aikuisiksi ja huomattuaan omaavansa Suomen kansalaisuuden. Kotimaa! Hehän ovat myös suomalaisia! Mutta heidät on kasvatettu islam-/isis-ideologialla, jota ei enää aikuisuudessa voi kitkeä pois. He voisivat muuttaa tähän auvoiseen toiseen kotimaahansa, ehkä katkerina ja vihamielisinäkin. 

Jos heidät otettaisiin nyt, pikkulapsina, meidän pohjoismaiseen kulttuuriimme kasvatettaviksi, he omaksuisivat meidän arvomme. Heistä olisi kaikki edellytykset tulla "kunnon kansalaisia" (mitä ne ovat?!)

Tilanne ei ole helppo, mutta nyt ratkaistavissa. Ei enää myöhemmin. Voi olla, että vartuttuaan he tuntevat heidän äitejään petetyn, katkeroituneina sitten tulevat - pahimmassa tapauksessa kostamaankin.

Ehkä olisi syytä ajatella.




torstai 6. kesäkuuta 2019

Köyhän lasta kiusataan

Köyhän lasta kiusataan
Köyhyys kuulemma lisääntyy.


Urani alussa olin parikymmentä vuotta erityisopettajana. Muistan kolmasluokkalaisen pojan, joka etuili maanantaina ruokajonossa. Opettaja nuhteli ankarasti. Kunnes kävi ilmi, ettei lapsi ollut saanut koko viikonloppuna ruokaa. Oli ollut kavereilla ruoka-aikana, mutta kukaan ei tarjonnut. Äiti oli lähtenyt ruotsinlaivalle miesystävän kanssa eikä jääkaappiin jäänyt mitään. Ei ollut kyse köyhyydestä, mutta voisi olla sitäkin.
Toisella pikku pojalla ei ollut lokakuussa kuin risat tennarit ja naru isojen housujen pidikkeenä. Etenkin tytöt osasivat pilkata julmasti.

Yläkoulussa oppilaissani oli niitä, joita kiusattiin, kun heillä ei ollut toppatakkia eikä uusia saati merkkifarkkuja. Yksi hiljainen kahdeksasluokkalainen poika omisti vain filttitakin ja kuluneet suorat housut ja häntä kiusattiin armottomasti. Hän pinnasi ja opettajat olivat vain äkäisiä.  Hän kun oli erityisen lahjakas eikä opettajaien mielestä ollut mitään syytä karttaa koulua. Kavereille hän oli ”hikipinko”. Kerran opo löysi pojan metsästä itkemästä. Hän opiskeli pienryhmässäni puoli vuotta opettajien sekä tovereiden asennetta muutettaessa. Poika selvisi kiusaamisesta ja hänestäpä tuli myöhemmin tähtitieteilijä.

Vaatteet näyttävät olevan koulussa lähes suurin kiusaamisen syy.

Edellisestä seuraa kaksi asiaa, joita haluaisin tähdentää:

1.       
Kun tiedämme, että naapurissa on perhe, jolla ei ole varaa lasten harrastuksiin eikä elokuvalippuihin, voisimme ottaa lapsen mukaan lastemme kaveririentoihin. Mäkkäriin, urheilukisoihin, veneretkelle jne.

2.       Olen tutustunut kouluihin, joissa käytetään koulupukuja. Vaatteisiin liittyvää kiusaamista ei ole.

Ajattelemisen aihetta varmaankin.

tiistai 9. huhtikuuta 2019

Koiran kuuden tunnin tarpeet

Miten esitetään kysymys Ylen aamutv:lle? En löydä paikkaa. 

Nimittäin huomisaamuna 10.4. kuulemma keskustellaan siitä, miksi koiraa ei saa jättää yli kuudeksi tunniksi yksin. Toimittaja jo ennätti vertaamaan lapsiin, sanoi, että ovathan lapsetkin yksin koulun jälkeen ehkä yli kuusi tuntia ennen vanhempien kotiinpaluuta. Mutta siinä on pieni ero: koiralla on fyysisiä tarpeita, esim. pissa- tai isohätä eikä se voi tehdä tarpeitaan mihinkään. Lapsi voi viihdyttää itseään ja käydä ainakin vessassa! En vähättele lapsen tarpeita, mutta haluan asian ymmärrystä. Aina puhutaan koiran ulkoiluttamisesta ja lenkittämisestä, milloinkaan ei puhuta siitä, että koiralla on myös fyysiset tarpeensa. Silläkin on aamulla hätä, eipä pääse ulos ennen kuin isäntä/emäntä on tehnyt omat tarpeensa, jos silloinkaan. Pidetään huvittavana viisautena, kun koira tulee hihnansa kanssa aamiaispäydän ääreen ja katsoo kosteilla silmillään. Päähän taputtelu (sekin vierasta koiralle) ei auta. . Näen kaupungilla enimmäkseen kadulle kakkaavia koiria, jotka eivät saa toteuttaa lajityypillistät tarvettaan hajuaistin käyttöön, nuuskiminen enimmäkseen kielletty. Kuljetaan keskellä katua, mihin sitten tarpeetkin soljahtavat. Ja se, että koiralta ei onnistu kerralla pitkän pissan tekeminen, koska vietti käskee merkkaamaan reviirin. Mihin se sen merkitsee? Toivoisin keskustelussa edes Kennelliiton ottavan puheeksi ja ymmärtävän.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

DEMOKRATIA – MITÄ?



Onko muka niin, että perhettä, kuntaa ja valtiota ei voi hoitaa kuten yritystä? niin on kuulemma, kuten vasemmiston puheenjohtaja julisti Sipilän hallituksesta.


Meillä perheessä koirallakin on ”puheoikeus”! Selvitämme yhdessä, miten jokaisen hyvä olo järjestetään.
Eikö teilläkin kuten ainakin meillä mietitä, mikä on tuotto (tulot), sen mukaan arvioidaan menot ja investoinnit ja otetaan lainaa kestokyvyn mukaan? Päämääränä perheen ja jokaisen jäsenen hyvinvointi. Eikös saman kaavan pitäisi toimia kunnassa ja valtiossa?


Olemme Euroopassa päässet demokraattiseen hallintatapaan. Kuten tasa-arvoisessa perheessä ja työpaikassa, kaikilla on oikeus ja vastuu vaikuttaa päätöksiin ja osallistua velvollisuuksiin. Ei sen kummemmin ole valtion hoidossakaan. Poliittiset ryhmät ovat valtioperheen jäseniä.


Yksin- tai harvainvalta on pyramidi: käskyt lähtevät yläkärjestä. Sana ei kulje ylös, käskyt kyllä alas. Ennen yritykset toimivat niin. Valtiossa sitä kutsutaan diktatuuriksi. Perheessäkin voi olla vain yksi, joka päättää kaikesta kysymättä muiden toiveita ja tahtoja.
Demokratiassa pyramidi seisoo kärjellään.


Tasa-arvoisessa yhteisössä jokainen saa sanoa mielipiteensä. Se, ken ei sano, sietäköön muiden tekemät päätökset. Valittaminen ei ole reilua. Muuten, modernissa Australiassa saa 200 taalan sakon jos ei äänestä.

Siis äänestä. Ellei löydy ihan sopivaa ehdokasta, linja riittää.


Pieni kevennys: olin Lohjan kaupunginvaltuustossa kahden naisen sitoutumattomassa ryhmässä. Meille vaa`ankielille asiat ratkaisivat, ei vasen eikä oikea. Demari- ja kokoomusryhmät olivat keskenään samankokoiset. Arvaa, miksi olimme molempien suosiossa aina ennen äänestystä!

Tämä kolumnikirjoitukseni oli Sisä-Suomen lehdessä 26.3.2019

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Media vaikuttavin valtiomahti?

A-studion (to 7.3. Yle 1) juontaja tivasi poliitikoilta, MILLOIN polttomoottoriautoista pitäisi päästä. Helppo kysymys, helppo vastaus, kun sanoo vuoden. Mutta mikä vaikuttaa kansalaisen elämään, on se, MITEN AIKATAULU TOTEUTETAAN. Jos vain määrätään, että vuonna 2021 ei liikenteessä saa olla yhtään polttomoottorikäyttöistä autoa, joutuu kansalaiset todella eriarvoiseen asemaan. Joku yritti vastata, miten tavoite saavutetaan - esim. auto - ja käyttöverotuksen muutokset jne - juontaja tyrmäsi: "vastataan nyt vain kysymykseen, milloin". Oleellista olisi, mitä me itse kukin joudumme tekemään.
Mistä saataisiin tarpeeksi älykkäitä toimittajia/juontajia? Media on kuin onkin yksi, ehkä eniten vaikuttava valtiomahti.

perjantai 1. helmikuuta 2019

Toimittaja kostaa aina

Katso linkki. 
https://www.paivanlehti.fi/kuinka-paaministeri-oikein-aikoinaan-rikastui-valtionyhtio-lainasi-rahat-sipila-sai-miljoonavoitot/?fbclid=IwAR1tyMr228MpLwUhmVncYoNSI65Fj2aqBSNJyPq3OUuGGAy0TEjdnfgW4J0

Kommentit Facebookissa: "kansaa on kupattu." Jaha.

Kansa näkee vain silmillään eli mitä silmä ei näe, sitä ei ole. Media syöttää kansalle vain toista puolta asioista - tietysti! Kiva räpeltää esim. nyt Sipilän rikastumista. Solitran rahoista Sipilät ovat perustaneet säätiön, joka on pelastanut jo satoja ahdingossa olevia perheitä, pieniä yrittäjiä, jotka olisivat joutuneet muuten köyhyysloukkuun. Kriteerinä ei ainakaan ole lestadiolaisuus ollut. Mutta eihän siitä puhuta. Tietenkään.

Mitähän tulisi, jos Sipilä antautuisi selvittämään tätä hyväntekeväisyydeksi kutsuttua toimintaansa? Sitä tulisi, että pääministeri käyttää vaaliaseena, pääministeri rehvastelee, pääministeri haluaa kiillottaa kuvaansa, pääministeri on tekopyhä... Jotenkin tulee mieleen sama, kun mieleltään sairas harhaileva lapsi haukkuu häntä auttavaa äitiään teeskentelijäksi. Toimittaja kostaa AINA, jos ei saa haluamaansa. Pääministeri Sipilä on kieltäytynyt retostelemasta säätiöllään, ja se on hirveätä, kauheata. Toimittajat eivät pääse hehkuttamaan, kuinka Sipilä kehuskelee ja hurskastelee.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Koulupuku luo ulkoisen tasa-arvon ja estää kiusaamista

Toivoisin, että joku haluaisi ryhtyä tekemään kansainvälistä vertailevaa tutkimusta koulukiusaamisen syistä. Vertailtavana olisi kiusaamisen synty, määrä ja laatu niin, että kriteerinä olisi yhtenäisen koulupuvun, osittaisen tai koko pukeutumisen käyttö ja ei-käyttö.

Tosiasia on se, että kiusaaminen alkaa hyvin usein vaatetuksesta. Olen toiminut sekä alakoulun että yläkoulun erityisopettajana, ja vaatetus on etenkin murrosikäisten kesken asia, joka määrää kaveriporukkaan kuulumista tai siitä hylkimistä.
Esimerkkejä:
Oppilas osti pinkin hatun, jossa oli Lapinhatun tapaisia sakaroita, ja joku huusi heti, että "utareet päässä", jolloin ennen suosittua tyttöä ruvettiin nimittelemään Utareleenaksi ym,  Tyttö hävitti rakkaan hattunsa, mutta kiusaaminen jatkuikin.

Kun katsoo yläkoulun pihassa oppilasjoukkoa, yleisväri on tummansininen. Miksi?
Siksi, että toppatakin on parasta olla sininen, ellei kallis kaikkien hyväksymä merkkituote, ja ainakin farkut on omistettava asemansa säilyttääkseen.

Yläkoulun erityisopetusryhmässäni on ollut useampi varaton poikaoppilas, jota on ryhdytty kiusaamaan hänen vaatimattomien vaatteittensa vuoksi. Jokainen vanhempi tietää, että vaatteiden vuoksi ei voi erottua toisista. Ei vahvakaan oppilas. Jollain tavalla jokainen noudattaa laumasääntöjä.

Koulupuku vaikuttaa tasa-arvon säilymiseen. Kun jokaisella on samanlainen pusero tai koko asu, vaateuksesta ei synny kysymystä ollenkaan. Tulee mieleeni armeijan alokkaan haastattelu, jossa hän sanoi viihtyvänsä, koska siellä ei kiusata. Syyksi sen, että kaikilla kun on samanlainen asu, niin ei kiusata. Häntä oli kaiketi kiusattu juuri vaatteiden vuoksi.

Toivon siis kansainvälistä vertailevaa tutkimusta koulupuvun käytön korrelaatiota koulukiusaamiseen. Tutkimuksen on oltava EU-keskeinen, siksi, että kasvatus- ja koulukulttuuri  on kuitenkin länsimainen ja siten riittävän yhtenäinen.

Tällaista tutkimusta ei ole ainakaan kovin syvällisesti tehty. Jos Suomi muutenkin kasvatuksen mallimaana saisi jonkin merkittävän tuloksen aikaiseksi, se loisi meille huimasti lisäarvoa.
Ryhtyisin itse toimeen, mutta koen itseni turhan vanhaksi - olen eläkeläinen ja tauko näistä  harrastuksissa jo turhan pitkä! 

SUVAITSEVAISUUS

Minut  on kasvatettu liberaalisti, täysin suvaitsevaksi, erilaisuutta arvostavaksi. Äidin, yksinhuoltajan periaatteena oli se, että jokaisel...