Rangaistusvero 40 vuoden ylityöstä ja työllistämisestä
Kun on innostunut osaamisestaan, perustanut yksin yrityksen toteuttaakseen unelmansa ja työllistääkseen muitakin innostuneita ja sitten menestyy, niin kateus iskee taatusti ympärillä.
Mies aloitti yksin, sai kaveriksi kollegan, jonka kanssa etsivät lisää taitavia osaajia kumppaneiksi. yritys alkoi menestyä, kasvoi ja työllisti yhä useampia. Kuitenkin yrittäminen merkitsi täysiä työpäiviä, ei milloinkaan alle 12 tunnin rupeamia, useimmiten enemmän. Kun joku sairastui, toiset asettuivat tilalle oman työn ohessa. Olisi palkattu enemmän osajia, mutta Suomen valtion kyräilevä verotus ja yhä lisääntyvät työhonoton riskit estivät. Lopulta työllisttettiin lähemmäs 200 henkilöä välittömästi, välillisesti moninkertainen määrä.
Kun rumba, jota tosin rakkaudella asiaan puurrettiin, loppui ja perustaja ja muut osakkaat jäivät eläkkeelle, heille langetettiinkin "varmuuden vuoksi" ylimääräinen vero. Veroprosenttksi koitui lähemmäs 70%. Itse kerätystä eläkkeestä piti antaa valtiolle vielä enemmän kuin työssä puurtaessa. Murto-osa jäi omaan käteen.
Miltä mahtaa tuntua, tasa-arvoiseltako ehkä?
Koko työelämänsä yrittäjät olivat nurisematta maksaneet yhteiskunnallisen osuutensa, satoja ja satoja tuhansia euroja jokapäiväisistä ylitöistään, surreet vain sitä, etteivät voineet palkata enempää epävarmaa työväkeä. Epävarmaa siksi, että tuotanto oli suhdannesidonnaista eikä kenenkään kanssa voinut tehdä ikuista sitovaa sopimusta. Ei siis kannattanut ollenkaan rekrytoida, koska siitä olisi saattanut johtua koko firman riski - seurauksena tietysti jokaisen työntekijän riski. Tehtiin siis itse sitä jatkuvaa ylityötä. Asiat oli hoidettava, asiakkaat palveltava. Sekö oli työntekijän riistämistä?
Onko sitten jotenkin epäisänmaallista, että yrittäjä muutti maahan, jossa koki itsensä arvokkaaksi eikä halveksituksi = rikkaaksi, ja jossa pystyi nauttimaan elämäntyöstään ja saattoi kokea tehneensä jotain hyvääkin. Jossa ei haukuttaisi riistäjäksi ja yhteiskunnan palveluiden hyväksikäyttäjäksi (mihin palveluihin ei milloinkaan ollut oikeutettu varallisuutensa vuoksi) ja jossa ei rangaistu tehdystä (yli)työstä. Yrittäjä oli itse maksanut lastenhoitonsa, terveys- ja sairauskulunsa, vanhuksensa.
Oliko jotenkin tasa-arvoista, että itsensä elättänyttä, veroilla muille palveluita järjestänyttä, mutta ei koskaan niistä itse nauttinutta vain rangaistiin?
Isänmaa on rakas, mutta miksi se vaatii uhrautumaan? Rankaisee, kun pitäisi palkita siitä, että on järjestänyt työtä ja elantoa sen kansalaisille. Vain siksi, että piti työstään ja halusi rakentaa maataan - rakensi ja antoi työtä toisillekin.
Kun on innostunut osaamisestaan, perustanut yksin yrityksen toteuttaakseen unelmansa ja työllistääkseen muitakin innostuneita ja sitten menestyy, niin kateus iskee taatusti ympärillä.
Mies aloitti yksin, sai kaveriksi kollegan, jonka kanssa etsivät lisää taitavia osaajia kumppaneiksi. yritys alkoi menestyä, kasvoi ja työllisti yhä useampia. Kuitenkin yrittäminen merkitsi täysiä työpäiviä, ei milloinkaan alle 12 tunnin rupeamia, useimmiten enemmän. Kun joku sairastui, toiset asettuivat tilalle oman työn ohessa. Olisi palkattu enemmän osajia, mutta Suomen valtion kyräilevä verotus ja yhä lisääntyvät työhonoton riskit estivät. Lopulta työllisttettiin lähemmäs 200 henkilöä välittömästi, välillisesti moninkertainen määrä.
Kun rumba, jota tosin rakkaudella asiaan puurrettiin, loppui ja perustaja ja muut osakkaat jäivät eläkkeelle, heille langetettiinkin "varmuuden vuoksi" ylimääräinen vero. Veroprosenttksi koitui lähemmäs 70%. Itse kerätystä eläkkeestä piti antaa valtiolle vielä enemmän kuin työssä puurtaessa. Murto-osa jäi omaan käteen.
Miltä mahtaa tuntua, tasa-arvoiseltako ehkä?
Koko työelämänsä yrittäjät olivat nurisematta maksaneet yhteiskunnallisen osuutensa, satoja ja satoja tuhansia euroja jokapäiväisistä ylitöistään, surreet vain sitä, etteivät voineet palkata enempää epävarmaa työväkeä. Epävarmaa siksi, että tuotanto oli suhdannesidonnaista eikä kenenkään kanssa voinut tehdä ikuista sitovaa sopimusta. Ei siis kannattanut ollenkaan rekrytoida, koska siitä olisi saattanut johtua koko firman riski - seurauksena tietysti jokaisen työntekijän riski. Tehtiin siis itse sitä jatkuvaa ylityötä. Asiat oli hoidettava, asiakkaat palveltava. Sekö oli työntekijän riistämistä?
Onko sitten jotenkin epäisänmaallista, että yrittäjä muutti maahan, jossa koki itsensä arvokkaaksi eikä halveksituksi = rikkaaksi, ja jossa pystyi nauttimaan elämäntyöstään ja saattoi kokea tehneensä jotain hyvääkin. Jossa ei haukuttaisi riistäjäksi ja yhteiskunnan palveluiden hyväksikäyttäjäksi (mihin palveluihin ei milloinkaan ollut oikeutettu varallisuutensa vuoksi) ja jossa ei rangaistu tehdystä (yli)työstä. Yrittäjä oli itse maksanut lastenhoitonsa, terveys- ja sairauskulunsa, vanhuksensa.
Oliko jotenkin tasa-arvoista, että itsensä elättänyttä, veroilla muille palveluita järjestänyttä, mutta ei koskaan niistä itse nauttinutta vain rangaistiin?
Isänmaa on rakas, mutta miksi se vaatii uhrautumaan? Rankaisee, kun pitäisi palkita siitä, että on järjestänyt työtä ja elantoa sen kansalaisille. Vain siksi, että piti työstään ja halusi rakentaa maataan - rakensi ja antoi työtä toisillekin.
