Nyt neuvotellaan asuntotuen poistamisesta omistusasunnolta. Eläkeläisten tukeen ei puututa, mutta koskeeko asia myös sairaseläkeläistä, joka omistaa pienen yksiönsä? Kuulostaa pelottavalta. Kerron esimerkin.
Alle tuhat euroa, 850€/kk brutto
saava sairaseläkeläinen omistaa työkykyisenä kauan säästämänsä pienen yksiön,
jonka hoitovastike on 350€/kk. Hän saa vuonna 2023 asuntotukea 150€/kk, joten
hän selviää ilman toimeentulotukea jotenkuten. Jos asuntotuki poistuu, hän
joutuu anomaan toimeentulotukea, koska eläke ei tietenkään riitä elämiseen. Viidelläsadalla,
mikä omistusyksiön hoitovastikkeen jälkeen jäisi, ei pysty mitenkään elämään,
sen tietänee jokainen.
Entä kun hän joutuu myymään
terveenä ollessaan säästämänsä kodin - jos saa sen edes kaupaksi? Hän joutuu
asumaan myynnin jälkeen vuokra-asunnossa, jota ei missään tapauksessa pysty
kustantamaan? Koko eläke todennäköisesti kuluisi vuokraan. Hyvinvointiyhteiskuntamme
ei jätä heitteille, joten se joutuu tukemaan hänen toimeentuloaan. Koska hän on
nuori, sattuu vaan olemaan sairauden vuoksi työkyvytön eikä vammautuminen
edistä eliniän lyhenemistä, hän joutuu joka tapauksessa saamaan
toimeentulotukea syötyään asuntonsa myyntituotonkin. Yhteiskunnalle tulee
tällaisella ratkaisulla paljon suurempi meno.
Ja sitten: luultavasti
vuokra-asunnon omistaa on yksityinen sijoittaja, joka voi olla henkilö, yhtiö, tai
esimerkiksi vakuutusyhtiö. Vuokralaiselle siirrettävä asuntotuki menee siis
yksityisen sijoittajan pussiin! Kuntakin on omistamiensa asuntojen sijoittaja.
Kunnallisen asunnon vuokra ei ole enää yksityisen sijoittajan omistamaa
pienempi. Ellei ole ihan romukuntoinen halvalla rakennettu pahviseinäinen
kämppä, joita kyllä myös löytyy vielä kunnallisilta markkinoilta. Niihin sijoitetaan yleensä laitapuolen
kulkijoita.
Onko järkevää, että omillaan
pienellä asumistuella kitkutteleva vammainen yksiökotinsa omistava joutuu
syömään asuntonsa ja sitten yhteiskunta siirtelee tukirahoja omasta pussista
toiseen tai välillisesti asuntojen sijoittajaomistajille? Kyllä yrittämistä pitää tukea, mutta ei
kai perustarpeita riistävää bisnestä, mitä edellä kerrottu on.
Kuulostaako paradoksi järkevältä? Sosiaaliministeri
perustelee, että mennään Ruotsin mallin mukaan. Onko naapuri aina oikeassa?
Mikä suru syntyy, kun menettää
kauan säästämänsä oman kodin, jossa luuli asuvansa elämänsä loppuun asti.
Vuokra-asuntoon pakotettuna elämä tuntuu epävarmalta ja olo irralliselta.
Surullisia ratkaisuja on tekeillä
