sunnuntai 20. marraskuuta 2011

MILLOIN VIIMEKSI NUKUIT KRAVATTI KAULASSA?

Milloin viimeksi nukuit kraga kaulassa? ( Ei lasketa viime pikkujoululauantaita.)
Koirasiko nukkuu joka yö?

Hevoselta riisutaan ulkoilun jälkeen pois kuolaimet ja suitset, riimukin useimmiten, ainakin yöksi. Miksi koiralla, hevostakin läheisemmällä lemmikillä on kuitenkin jatkuvasti kaulapanta. Ison koiran panta on usein paksu nahkainen ja kova. Aika usein se on unohtunut myös liian tiukalle, siihen viimeiseen reikään, jopa pentuaikaiseen, vaikka kaula on kasvanut. Nahkapanta on pitkään märkä, koska ulkona satoi. Märkä nahka kovettuu entisestään, hyvin epämiellyttävä tunne eläimelle.

Mikset voisi riisua lemmikkisi kragaa yöksi pois? Koirallakin on oikeus lepoon minkään kiristämättä ja puristamatta. Se olisi lajityypillisen elämän kunnioittamista. Sitähän sinäkin haluat, eikö?

torstai 20. lokakuuta 2011

Pyhä lakko-oikeus uudistettava

Olin 70-luvulla radikaaliopettaja, joka paheksuin kollegojani, kun eivät uskaltautuneet lakkoilemaan palkkakuopissaan.
Nyt ihmettelen, miten pyhä lakko-oikeus maailmanlaajuisesti onkaan. Aina ymmärretään, vaikka lakkoilu kuinka vaikuttaisi omaan, ulkopuolisen sivullisen elämään.
Jos nyt tekniset ryhtyvät meillä lakkoon, menetys on miljardin luokkaa Suomen liikevaihdolle, loppupelissä koko maan taloudelle. Se miljardi ei ole suinkaan työnantajien, yritysten pussista pois, se on laajentuessaan ja jo nyt meidän jokaikisen kansalaisen pussista eri tavoin pois.

Mitä kreikkalaisetkin saavat lakoillaan aikaan? Eivät ainakaan sitä, mitä toivoisivat. Pidän kreikkalaisten asennetta todella tyhmänä, ja vakavasti ajatellen ihmisen tulevaisuuden käyttäymistä todella synkistävänä ja masentavana. Mnemmekö keskinkertaisen massan mukana takapakkia kohti neandertaaleja?

Ihmettelen, kuinka voidaan puhuakaan saavutettujen etujen säilyttämisestä. Mitä ihmettä sellainen typeryys on? Elämän tulee joustaa. Ei yhteiskunta ole sen kummempi kuin laajennettu perhe: jos on vaikeaa, säästetään, ollaan ostamatta kallista, tyydytään vähempään, tehdään itse. Tasapaino harmonisoidaan perheen sisällä. Miksi yhteisö ei toimi samalla tavoin?

Lakko-oikeus nykymuodossaan on jäänne, edistyksen este. Sitä voitaisiin muuttaa yhteiskuntaa lamauttamatta esimerkiksi siten, että etuja tavoittelevat tai omia epäkohtiaan korjaavat työläiset (olemme kaikki työläisiä) pitäisivät kokonaisuuden kannalta tärkeän tuotannon ja toiminnan yllä, mutta jarruttaisivat. Tekisivät minimin. Kyllä sekin vaikuttaa. Yksinkertainen esimerkki opettajien avulla: opettajat tulisivat kouluun, mutta eivät opettaisi , vahtisivat vain, että oppilaat suorittaisivat tehtäviään, katselisivat elokuvia tai muuta tyhjänpäiväistä (voisi vaikuttaa myös oppilaiden asenteisiin suotuisasti). Tai lentoemäntien avulla: jospa he tekisivät lentotyönsä, mutta eivät palvelisi asiakkaita, eivät kantaisi ruokaa eivätkä edes hymyilisi, saisivat varmasti edunvalvontansa yhtä hyvin hoidettua kuin jäämällä kokonaan kotiin, mikä aiheuttaa vahinkoa koko yhteiskunnalle - siis meille jokaiselle.
Olkoon työ tai tuotanto miten yksityistä tahansa, lakkoilu taannuttaa koko taloutta. Seurannaisvaikutukset, suorat seuraukset, kierre, mikä syntyy. Lopulta, inflaation ym. vaikutuksesta ollaan samassa pisteessä, samassa kuopassa kuin ennen lakkoiluakin. Viiveellä, mutta varmasti.

Kuka keksii edunvalvonnalle uudet muodot? Hän ansaitsee Nobelin (yhteiskunta)rauhan palkinnon.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Asians - Chinamen - conquer the World

 Soon we are chinese, because they are more inelligent as we Westerns are. They buy our land (Australia, USA, Spain, trials in many Europian countries) brandies, industry (Swedish Volvo is already chinese), schooling systems, loans. We Western people maybe are better in humanity, but we are weak in product and economy.
So far people are cruel to animals as there happens especially in Asia, there is no real develope in the World. The Western politics destroys itself, the Western democracy

The worst cruelty happens in Asia.  Chinese are the best in that as well.
So far a human being can not respect animal as itself , animal rights, the
World will not become better.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Miten hmisrotu tuhoaa itsensä

Olen miettinyt, kuinka  laspilta katoaa vähitellen perusturva, malli naisena tai miehenä olemisesta, suvun tasapainoinen jatkaminen.
Katolinen kirkko on irvokas ihmisyyden irvikuva: miehen ja naisen välinen sukupuolisuhde on kielletty kirkossa, siis ainut hyvä elämän esimerkki. Vain harva ihminen on sukupuolineutraali, ja vietin kieltäminen on mahdotonta. Muka kilvoittelua. Samaa sukupuolta olevat papit, munkit ja nunnathan ovat hakeutuneet kirkkoon tai luostareihin juuri siksi, että maailmassa on hoomous kiellettyä, mutta kirkossa he voivat olla vapaasti kaltaistensa seurassa. Homous on muka kiellettyä. On on,tarkoittaen Raamatun tulkinnassa kai yleensä sukupuolisen nautinnon kieltämistä. Sehän olisikin jotenkin loogista.

Oli miten oli, minä näen ihmiskunnan tulevaisuuden niin, että homous lisääntyy, lapset kasvavat ns epänormaalissa perheessä, jossa on vain yhdewn sukupuolen malli. pahempaa vielä se, että mies yrittää esittää äitiä tai nainen isää. Niinhän homoparin perheessä väistämättä on. Lapsi ei saa miehen tai naisen mallia, siis molempien. Saati kahden eri sukupuolta olevan ihmisen, ainoan mahdollisen suvun luonnollisen jatkumisen mahdollistavan suhteen mallia.

Ihmisenä olemisen malli on jo kadonnut.

olen melko vakuuttunut sitä, että ihminen tuhoaa sukunsa ihan käytännöllisesti häivyttämällä sukupuolisen, lisääntymistä jatkavan mallin.

Greek standard of living, vested benefits, we outsiders pay for

Why did no one dare to ask Heinäluoma (a social democratic politician) at the morning tv interview why the Greek people will keep on going in vested benefits, low retirement age, long vacations, etc and we others cover the costs? The advantage of this democracy is somehow a sacred thing, no matter how silly, inappropriate at the time and inhibitory of development  it is. In Finland we have quite the same problem. If the trends are changing, people get keep on going and to be paid by outsiders. Individual priviledges inside the borders or state problems by state members  - as in Europe.

Somehow shocking to see Greek on the street with banners with the text: "We do not owe anyone, we do not pay anything, we do not sell anything!"
OTHERS must pay, in order to maintain THEIR standard of living!

The standard of living, how does it work.  I am thinking of one Finnish farmer's wife, who designed a new overcoat for buying, but went to ten years before she was able to make her dream come true, because every year there rose many other needs for coat money: to renew broken machines, to repair animal shelters, etc. things which were necessary to stabilize the economy.
A Finnish  -European - farmer does not have any share in the standard of living.

Life is not stable, permanent. Sometimes a development may be a setback, then some flexibility is needed to give up, even nice chores. Once again a balance is achieved, the benefits are fixed again.
Lifestyle has to change to keep pace with the evolution. Although a socialist attempts to idealize a human behavior, the markets are always decisive. That's how also the whole Nature works. Sometimes there is water, sometimes not, the savings and growth are depending about it. Light, water, the amount of heat and the regulation of prerequisites (life style) is a market economy of the Nature.

Democracy is a control to keep the balance with greediness and weakness! Control is the only necessary,  permanent  and posed model, as well. Wich rules is the markets, in any case.

Kreikan saavutetut edut ja velkasaneeraus ja Heinäluoma

Miksi kukaan ei uskaltanut kysyä Heinäluoman aamuisessa tv-haastattelussa, miksi Kreikan kansa saa porskuttaa saavutetuilla eduilla, alhaisella eläkeiällä, pitkillä lomilla jne? Saavutettu etu on demokratioissa jotenkin pyhä juttu, vaikka se olisi kuinka typerä, aikaan sopimaton ja kehitystä estävä asia. Meillä Suomessahan on aivan sama juttu. Jos suhdanteet muuttuvat, kansan pitää saada porskuttaa, ja jonkun ulkopuolisen pitää maksaa. Jotenkin pöyristyttävä nähdä kreikkalaisella kadulla banderolli, joissa teksti: "Me emme ole velkaa kenellekään, me emme maksa mitään, me emme myy mitään!" Maksakoot siis MUUT, jotta meidän elintasomme säilyy!
Elintaso, saavutettu etu. Ajattelen suomalaista maajussia, jolla ei ole yhtään saavutettua elintasoetua. Ajattelen erästä ns. ison tilan emäntää, joka suunnitteli uuden päällystakin ostamista, mutta meni kymmenen vuotta ennen kuin hän sen sai, koska joka vuosi takkiraha monen muun mukavan ohella meni rikki menneen koneen, korjattavan eläinsuojan ynnä muun korjaamiseen, mikä oli välttämätöntä  talouden tasapainottamiseksi.

Rakenteiden ja tarpeiden pitää muuttua elämän mukana. Elämä ei ole stabiili, pysyvä. Joskus kehitys voi olla takapakkia, silloin joustetaan luopumalla jostain, jopa jo käytännöksi tulleesta mukavasta. Kun tasapaino taas saavutetaan, etuja rukataan uudestaan. Elämäntapojen pitää muuttua kehityksen mukana. Vaikka sosialisti kuinka yrittää idealisoida maailmaa ja ihmisen käyttäytymistä, markkinat aina ratkaisevat. Niinhän luontokin toimii. Joskus on vettä, joskus ei, säästö ja kasvu sen mukaan. Valon, veden, lämmön määrä on luonnon säätelynmukaista markkinataloutta. Ihminen auttaa sitä kontrolloimalla. Sitähän demokratia on: kontrollia, etteivät ahneet voita tai heikot tuhoudu! Kontrolli onkin ainoa tarpeellinen, pysyvä ja rittävä toimintamalli. Maailma toimii markkinaperiaatteen mukaan joka tapauksessa.

torstai 19. toukokuuta 2011

Oikea demokratia ja politiikkademareiden mantrat

Kun kuuntelen demareiden puheenjohtaja Urpilaisen ja honkki Heinäluoman haastatteluja, he muistavat jokaisessa käyttää kolmea kansaa kosiskelevaa ja kateutta ruokkivaa iskutermiä:
tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, työllisyyden edistäminen ja kaiken yllä hyvinvointi.
Kaikki ilman muuta maailman tärkeimpiä asioita, kukaan järkevästi ajatteleva ihminen ei kiistä. Vaan kun Urpilainenkaan ei sano mitään muuta, edes jotain konkreettista rakentavaa. Viimeaikaisissa hallituskeskusteluissa olen kuullut yhden haastattelun, jossa näistä mantroista toistui vain yksi!

1. mantra työllisyys
"Meidän pitää hoitaa työllisyys paremmin".
Mikä logiikka, kun huudetaan työpaikkojen perään, mutta samalla estetään niden luonti yrityksiä monin raasittein rokottamalla, verotuksella ensimmäiseksi. Jokainen pieni ja keskisuuri yritys työllistäisi, koska kasvu edellyttää sitä, mutta verotuksen vuoksi se on mahdotonta. kustannukset syövät kaiken kehityksen ja voiton, jolla, huom voidaan lisätä investointia ja niitä työpaikkoja. En tiedä yritystä (keskisuuri/pieni) joissa ei voittoa käytettäisi investointiin, jos voittoa kertyisi.

2. mantra tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.
Rikokset, palvelut ja hyödykkeet ovat eriarvoisia varakkuuden mukaan. Minun oikeustajuuni ei mahdu se, että ajonopeussakko on olematon romuautola ajavalle nuorelle työttömälle, joka hurjastelee suurta turvattomuutta aiheuttaen, kuin hyvällä autolla ajavalle suurituloiselle. Pisterangaistus, joka on mm Australiassa johta siihen, että ylinopeuksia ei aja kukaan. olen itsekin menettänyt ko maassa 4 pistettä 12:sta, kahden vuoden sisällä menettäisin korttini helposti! Aussi ajaa säyseästi, menkää katsomaan. Piilokameroita on kaikialla.
Nyt meillä kaavaillaan tv-maksujenkin porrastusta tulojen mukaiseksi. Uskomatonta. Sama hyödyke koyhälle ja rikkaalle. Tasa-arvoa olisi ehkä se, että lupa poistettaisiin esim eläkläisiltä tai tiettyyn rajaan asti ansaitsevilta. Katso seuraavaa..
Eikö verotus olisi oikeudenmukaisempi, jos esimerkiksi 6000 euroon asti (vuodessa) jokainen tienaa verotta, sen ylittävästä tulosta kaikki maksavat hitaasti progressoituen? Tällainen järjestelmäkin on olemassa, ihmiset onnellisempia kuin me tällä katkeran kateuden maassa.

3. mantra hyvinvointi
Mitä termi hyvinvointi tarkoittaakin. jokainen aikansa lasi ja järkevästi ajateleva ihminen ymmärtää, että hyvinvointi on tasa-arvoa tereveydenhoidossa, kansalaisen kohtelussa, kouluuksessa. Sitä säädelläänkin skandinavian maissa oikein hyvin. ketään ei voida alistaa, syrjiä tai hylätä seuraamuksitta. Mutta kun on saavutettu hurjia etuisuuksia, kuten palkka, työturva jne. ja ne tulkitaan muuttumattomaksi, kansantaloudellisesta tilasta riippumattomaksi alati kasvavaksi oiekudeksi, ollaan mielivallassa. sanoisin sitä tyhmyydeksi. Joustammehan me yksityistaloudessakin. Kun on otettu isoa lainaa tms joudumme säästämään ja joustamaan menoissamme, perheessä. Yheiskuntahan on iso perhe, samat lain'alaisuudet pätevät siinä. Hyvinvoinnista on tullut hedonistinen (itsekeskeinen) itseisarvo, ei ihmisten hyvän elämän perusta, mitä se lienee yhteiskunnallisena terminä alunperin merkinnyt.

Mietin kaiken aikaa, mitä on keskiluokkainen ajattelu, keskinkertainen älykkyys, joka ylläpitää tietysti keskiluokkaisuutta. Mitä on demokratia poliittisenä käsitteenä, onko se sittenkin vain tosipopulismia, manipulaation väline. Mietin, mitä demareiden intelligenssi oikein on. Urpilainen käyttää aseena 'älyllistä epärehellisyyttä' , kun debatissa iskusanat eivät riitä. Mutta onko se juuri demariin sopiva ominaisuus. Eikö älyllistä epärehellisyyttä ole mm se, että Euroopan jäsenkansoja on vaikea tukea, mutta samaan hengenveton kotimaan parempiosaisia vaaditaan osallistumaan omien luusereiden auttamisen. Yrittäjä tekee 20-tuntista päivää, kun mm. verotuksen vuoksi ei voi työllistää eli palkata lisätyövoimaa, joka nauttii työttömyysturvaajoko laiskuuttaan tai sen vuoksi, ettei pääse em syystä työllistymään. Koira ajaa häntäänsä!

Pysyitkö kärryllä?! Mietihän sitäkin. Ja sitä, eikö poliitikon pitäisi ymmärtää talouden lain'alaisuudet.

Mustat orjat, USA:n rakentajat

Ketkä ovat ​todelliset  maan ​ rakentajat ? Mitä Euroopasta tulleet valloittajat olisivat yksin saaneet aikaan? Entä, jos orjia ei olisi oll...