TOPI-KESÄKISSAN TESTAMENTTI

 En tahdo päästä Toivo-kissan kohtalosta, uusi nimi ei auttanut. Suren sen kokemia kylmiä metsävuosia ja niitä kipuja, mitä sille koitui ja miksi se piti päästää kissojen taivaaseen. Kerronpa tässä, ja annan Topin testamentin lopuksi. Jakakaa, kiitos.

Topilla oli sarveiskalvo halki, silmä olisi pitänyt poistaa, munuaisissa oli vikaa, kävi pissalla 10 kertaa päivässä, hampaita oli jo löytötalossa pitänyt poistaa, etuhampaat ja muutama takaa, ja nyt kaksi kruunua oli täysin mätää, yksi toisella poskella samoin, lonkat olivat joko vammautuneet tai pahasti kuluneet, ei sietänyt rauhoitettunakaan koskemista niihin ym. Eläin ei ymmärrä kivuliaita toimenpiteitä eikä toipumista, ei olisi ollut oikein ruveta korjailemaan, eikä silti olisi varmuutta, että olisi tervehtynyt. Topi ehti kokea arasti turvallisuutta muutaman viikon ajan, alkoi jopa leikkiäkin iltaisin itsekseen. Topin löysi tarkkanäköinen mökkiläinen.

TOPIN TESTAMENTTI: ÄLÄ OTA KESÄKISSAA, ja jos yksinäinen kissa ilmestyy mökille, ole tarkkana ja ota selvää, mihin se kuuluu. Meillä on löytötaloja, joihin voi viedä, googlettamalla löytyy pelastus.

https://www.facebook.com/ansaliina.krogerus

Löytötaloon tuotuna

Kotikissana

Taivasmatkalla

LEIPÄÄ JA SIRKUSHUVEJA

 Aamuteeveessä jälkihiki, ja urheilun talouskeskustelu, joka näytti ihan kouriintuntuvasti, ettei antiikin sirkushuveista ole piiruakaan päästy.  

Urheilutietäjät peräsivät lisää rahaa. Jotta Suomikin menestyisi paremmin mm. olympialaisissa. Kun valtiolta ei heru tarpeeksi, esitti vanhempi guru, että pitää lobata yksityisiä miljardöörejä, että ne aukoisivat kukkaronnyörejään huippu-urheilulle, uudenaikaiselle gladiaattorikilpailulle.  Että kehtaavat. Näen punaista ja itken.

Ihmiskunta ei ole lainkaan kehittynyt muinaisen Rooman gladiaattorihuvien aikakaudesta. Nykyiset olympialaiset, huippu-urheilu rakennelmineen on vain ”kehittynyt” toiminta ihmisten viihdyttämiseksi. Minun tekee pahaa katsella pieniä tai suuria otteluita, joissa yleisö huutaa ja kirjoilee ja kannustaa ”taistelemaan” ja lyömään vastustajansa.

Puolella maailman kansoista ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia nähdä edes televisiosta – eivät tiedä edes sellaisen toosan olemassaolosta -  jotain upeita mittelöitä miljardien rahoitusta vaatineista kilpakentistä ja niissä riehuneista miljardeja vaatineissa varusteissa ja valmennuksissa kunnostautuneista kilpailijoista. He pakenevat pensaisiin tappajiaan, kulkevat rääsyissä ja keräävät, mitä saavat syödäkseen.  

Minä elän modernissa yhteiskunnassa, jossa on yritetty demokratiaa, tasa-arvoista huolenpitoa väh9äisemmistä.

Toisen asuinkaupunkini taloudenpidossa näkyy kuitenkin hyvin gladiaattorihenki. On rakennettu jäähalleja, keilailuhalleja, uimahalleja, kenttiä ja ratoja. Kyse on kansalaisten hyvinvoinnista, hurskas toive kehonkunnon ylläpitämisestä. Mutta taloudenpidon arvomaailma näkyy noissa laitoksissa. Ne palvelevat terveitä, kuntoilukykyisiä ihmisiä. Terveys- ja sairauspalveluista tingitään nyt, kun talous sakkaa, työt valuvat uusien tehtaiden myötä muualle. Lasten ja vanhusten hoitoa laiminlyödään. Edes ambulanssipalveluita ei syrjäkylille riitä. Kuntosaleilla riehuneetkin vanhenevat ja sairastuvat. Sitten hekin unohtuvat.

Että vielä pitäisi saada kiskottua avustusta gladiaattoritoimintaan niiltä, jotka ovat vaurastuneet, useimmiten omalla älyllään ja toimeliaisuudellaan! Hurskastelua ja kaksinaismoraalia ja vaikka mitä. Suomalaisittain ajatteluni taitaa olla lähinnä linkolaisuutta, mutta en myönnä linkolainen olevani. Liian suureksi hänen, pienen suomalaisen hätää maailman tilasta ei kannata pyhittää.  Ei kuulu pyhimyksiini.

On selvää, että ihmiselle ulkoplaneetat eivtä ole tulevaisuudessakaan sopivia asuinpaikkoja, miksi satsata älyttömiin avaruustutkimuksiin? Ulkoavaruutta voi tutkia, mitä lähisfäärit voivat antaa oman pienen planeettamme kehittämiseen, mutta siitäkin tulee uusi sotatanner ja on jo hokemani gladiaattoritason kilpailua sekin.

Miksi ruokitaan ihmisen raadollista taisteluviettiä huippu-urheilulla, kun maailma tuhoutuu juuri senkin takia. Hurskastelua on monenlaista, mm kulutuksen lisääntyminen mm teknisten laitteiden jatkuvalla uudistamisella. Tekniikan jätevuoret ovat häviämättömiä, meren elämä on jo puoliksi kuollutta eläinten vatsojen täyttyessä muovi- ja metalliromulla, kalat myrkyillä. Joita me ihmiset sitten nautimme. Joita meiltä jo nyt ravinnoksi kelpaamattomana tai vaarallisena kielletään käyttämästä ravinnoksemme. Hirmuista hurskastelua.

Ja yksityistä varallisuutta pitäisi jakaa enemmän ihmisen ruumiin huippuunsa treenaamiseen, jotta rahvaalla riittäisi huvia.

Ei tarvitse kuin astella pikkukylien ja kaupunkien baareihin ja kahviloihin maailmalla. Mitä niissä onkaan: suuret teeveeruudut, joissa otellaan toisen voittamisesta pallon tai kiekon perässä riehuen. Kansa kiljuu, kun maali syntyy. Ja tappelu syntyy myös baarissa, kun hävinnyttä joukkuetta kannattanut puoli pettyy.

Minä olen ollut voimistelija ja rakastanut itseni voittamista, eli kaipa ihmisen perusolemuksessa on itsesuojeluvietin jäännöksinä voittamisen halu. Silti näen huippu-urheilun jäänteenä tuosta vietistä, jota ei pitäisi ruokkia suuremmaksi. Yksityiset moljardit voisi suunnata maailman tasa-arvoisemmaksi kehittämiseksi. On joitakin miljardöörejä, jotka yrittävätkin. Se vaan on rikkaa rokassa, se ei auta ihmiskunnan kehitystä paremmaksi. Niin, mitä se parempi kehitys olisi? Sopii kysyä, vaikka jokainen sen kyllä tietää.