Missä olit, kun Konginkankaan bussionnettomuus vuonna 2004 tapahtui? Tällä otsikolla esitettiin televisiossa eilen tapahtumasta kertova ohjelma (MTV 3 ti 4.1.), ehkä uusintana tai ei, mutta haastateltavana oli yksi onnettomuudesta hengissä selviytynyt, mutta vammautunut nainen, joka kertoi tyypillisen vakuutustarinan. Hän vietti kuukauden sairaalassa, ja sai mm. elinikäisen aivovamman. Kykenee työhön, mutta elämään tuli rajoituksia. Hän sanoi, että melkeinpä onnettomuutta pahempaa oli seitsemän vuotta kestänyt taistelu vakuutusyhtiön kanssa. Seitsemän vuotta! Kalliiden episodien jälkeen, asianajajan avulla hän voitti kuitenkin oikeustaistelun. Aina ei käy yhtä onnellisesti. Enimmäkseen yksilö häviää. Vakuutusyhtiöiden koneisto on suuri Goljat, jättiläinen, jota vastaan pienen ihmisen, normikansalaisen on turha taistella. Goljat löytää aina pienen yksityiskohdan, jonka avulla hylkää korvauksen. Yksiön vakuutusmaksut juoksevat edelleen, yhtiön omaisuus kasvaa, lasitaloja rakennetaan. Tapaturmista kyseen ollen vain yhtiön oman lääkärin lausunto ratkaisee. Objektiivisella, useankaan lääkärin antamalla lausunnolla ei ole merkitystä, olkoon se kuinka arvovaltainen tahansa.
Ensimmäinen kysymyspohdittavaksi: mistä menettely kertonee?
Toinen kysymys: miksi demokraattinen yhteiskuntamme ei laita
yksityisten - pankkien omistamien - vakuutusyhtiöiden
omaetuista vallankäyttöä kuriin?
Kerronpa muutaman esimerkin omista ja perheeni kokemuksista.
Samanlaisia esimerkkejä kuulee jatkuvasti, mm. mediassa, mutta julkisuuskaan ei
muuta moraalia.
Minä katkaisin jalkani, ja tapaus oli niin selvä, lisäksi
työtapaturma, että leikkaukset vakuutusyhtiö korvasi. Pian kävi kuitenkin ilmi,
että samassa onnettomuudessa oli vammautunut nilkan ja sääriluiden lisäksi myös
polvi. Sekin piti leikata, ja keskussairaalan lääkäri todisti, että polven
rikkoutuminen syntyi samassa rysäyksessä eikä ollut mikään vanha kuluma tai muu
ennen syntynyt ruhje. Asiaa tutkittiin vakuutusyhtiössä ja yhtiön omalta lääkäriltä
tuli lausunto, että on se voinut olla vanha juttu, ei korvata. Vakuutusyhtiön
lääkäri oli siis papereiden perusteella viisaampi kuin leikannut polvikirurgi!
Näinhän kävi Konginkankaan onnettomuuden uhrillekin.
Vakuutusyhtiö väitti, etteivät naisen vaikeat murtumat ja aivovamma johtuneet
välttämättä onnettomuudesta, vaan saattoivat olla aikaisemmin syntyneitä. Järkeenkäymätön
väite. Mutta sellaista tapahtuu.
Toinen tapaus, joka kertoo myös vakuutusyhtiöiden moraalista
ja ihmisen raadollisuudesta.
Tyttärellämme oli kallis kilpahevonen, puoliarabi,
rajuluonteinen, joka vakuutettiin sen luonteen hurjuuden vuoksi yksilöidysti kaikesta
mahdollisesta, sen itse itselleen tai toisille aiheuttamista vahingoista
sairauksien lisäksi. Tarhassa se pidettiin aina yksin. Yhtenä talvena kävi
sitten niin, että hevonen ilahtui toiseen tarhaan tuoduista kavereista, juoksi
täyttä vauhtia tarhansa toiseen päähän niitä tervehtimään, jarrutti, käännähti,
ja hokit tarttuivat jäätyneeseen maahan. Takajalka katkesi. Ei ollut muuta
tehtävissä kuin lopettaa hevonen siihen paikkaan. Tehtiin ilmoitus
vakuutusyhtiölle, ja vastauskin tuli pian. Koska eläin oli vakuutettu kaikesta
mahdollisesta yksityiskohtia myöten, ei olisi löytynyt mitään, millä evätä
korjauskelvottomasta vammasta johtuva kuolema. Vaan löytyihän se! Korvaus
evättäisiin sillä perusteella, että hevonen ei törmännyt toiseen hevoseen! Jos
ei olisi itkettänyt, olisi kyllä naurattanut: terve hevonen ei koskaan törmää
toiseen hevoseen! Vai tietääkö joku sellaisen tapauksen? Syy oli etsimällä
etsitty ja naurettava. Olisimme valittaneet päätöksestä, mutta tiesimme, että
yksityinen ihminen ei pärjäisi Goljattia vastaan, tulisi ainoastaan kalliita
käräjöintikustannuksia ja häviö.
Nyt seuraa toteamus yhteiskunnan raadollisuudesta ja moraalittomuudesta.
Koska mieheni oli tuolloin laajasti arvostettu ihminen,
kaikkien tuntema, sattumalta myös kyseisen vakuutusyhtiön pääjohtajan tuttu,
hän soitti tälle ja ihmetteli, voiko kyseinen naurettava ratkaisu päteä
eläinlääkärien todistusta vastaan, ja kuinka yhtiö voi olla niin härski, että
keksii tuollaisen täysin kestämättömän perusteen. Keskustelu oli lyhyt, viikon
päästä tulivat korvaukset.
Olimme tyrmistyneitä monesta, erityisesti kahdesta syystä:
yksittäisellä kansalaisella ei ole mitään mahdollisuuksia koneistoa vastaan,
vaikka on olemassa tarkat sopimukset, ehdot, jotka täyttyvät. Pitää olla henkilökohtaiset
suhteet. Vain niiden avulla pärjää.
Kolmas kysymys: eikö sellainen vallankäyttö olekaan tämän demokraattisen
järjestelmämme mukaan moraalitonta?
Vielä yksi omakohtainen pienempi kertomus: Mieheni liukastui,
kaatui, sai ison reiän päähänsä, vietiin ambulanssilla sairaalaan, missä vietti
paikattavana ja tarkkailtavana vuorokauden. Hänen vakuutukseensa sisältyi
tapaturmavakuutus. Koska hänellä oli vakava muu sairaus, yhtiö vastasi, että vamma
saattoi johtua perussairaudesta, ettei kyseessä ollut tapaturma! Kysyn vaan,
mikä se sitten oli!? Korvaus olisi ollut vain muutaman kympin sairaalakulut,
pieni ripe yhtiölle, iso, periaatteellinen luottamustoimi vakuutetulle.
Ainoa, mistä olemme kymmenien vuosien suurten
vakuutusmaksujemme vastineeksi jotain saaneet, ovat yleisvakuutuksiin
sisältyvät matkavakuutuksemme. Niistä minä olen saanut jopa kaksi kertaa
sairastamiskulujen korvauksen. Pitääkö mennä ulkomaille, jotta jotain
korvattaisi! Tulee mieleen, onko kysymys maineesta, ihan kansainvälisestä
pelotteesta? Vai mistä mokoma helppous?
Kertomuksen otsikko on aivan vastoin ekonomista
ymmärrystäni, mutta jotain pitää tehdä. Julkinen
valta on kankeaa ja valtiollinen koneisto vielä jäykempi, mutta ainakin vakuutusyhtiöiden
omat lääkärit pitäisi poistaa ja lausuntojen tulisi olla objektiivisesti
toimenpiteisiin ja niiden perusteella tehtäviin lausuntoihin perustuvia.
Ihmettelen suuresti, kuinka ja miksi demokraattisena
pitämäni yhteiskunta ja siihen sisältyvä julkinen valta ei aseta normeja
vakuutusyhtiöille, jotka kasvattavat vain omaisuuttaan pienen kansalaisen
syytämillä rahoilla. Mitä kaikkea vakuutusyhtiöiden toiminnan salaisuuteen
liittyy?
Ettei ole kysymys lahjonnasta?
