Viisas kummityttöni Anna Krogerus kirjoitti kirkosta erottuaan: " Ajattelen, että kaikki uskonnot ja hengellisyys kaikkina aikoina on ollut ihmisen ja ihmiskunnan keskustelua Luojan / Luomisen kanssa, sellaisenaan arvokasta ja pyhää. Toinen asia on se, miten muotouskontoja on käytetty ja käytetään jatkuvasti vallan ja alistamisen välineinä."
Lähes tuolla Annan tavalla - ehkä Luoja ja jopa Luominenkin poistettuna, Luonto molempien tilalla - olen ajatellut 15-vuotiaasta asti. En pelkästään samoista syistä kuin rakas kummityttöni Anna, mutta monista syvästi oudoksumistani syistä. Läheisteni vuoksi olen silti pysynyt kirkossa. Koska suvaitsevaisuus saa minut olemaan välinpitämätön, neutraali.
Äitini lähiystäviin kuului teosofi, ortodoksi, adventisti, "lestaatti", jotka kaikki muut paitsi tuo teosofi "surivat" hänen vapaamielisyyttään. Hän kävi Jyväskylän Salem-seurakunnan tilaisuuksissa, koska siellä oli loistava pianisti ja paljon musiikkia. Isäni oli seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vankilassakin. Hieno, lahjakas, kirkon ja ympäristön ahdistama ihminen. Kuten he kaikki silloin ja nytkin tuomitut. Rikoslaista tuo suuntautuminen poistui meillä vasta v 1971. Minä koen kirkkomme kulttuuriimme kuuluvana, ja siksi pysyn siellä.
