Päiväkotilapsilta kysyttiin kolmea asiaa, mitä he pelkäävät. Vastauksista aika usein: "pimeää ja painajaisia". Sitten kuulin, kuinka ihan korkeasti koulutetut, lastenhoitokirjansa pilkuntarkasti lukeneet vanhemmat laittavat parivuotiaan lapsen kellontarkasti omaan huoneeseen nukkumaan, yksin, täysin pimeään. Lapsi valvoo usein pimeässä huoneessa ja itkee itsensä uneen.
Älykkään lapsen mielikuvitus lentää pimeässä, mörköpainajaiset saattavat värittää koko elämän.
Onko tämmöinen pimeässä itkuun nukkuva lapsi neuvolan ohje? Vai ovatko nämä tv-nannyohjelmat vaikuttaneet?
"Se vaan koettelee, kyllä se sinne nukahtaa."
Mielestäni on kyse jo hylkäämisestä.
Hyvinvointilapsen ei pitäisi nukahtaa kuten kadulla yksin elävän katulapsen.
Pieni lapsi tarvitsee turvallisen nukahtamisen, se ei sillä tavalla "koettele". Vanhemman pitää jaksaa lukea valoisa satu illalla, jota lapsi voi miettiä ennen nukahtamista, ja vanhemman pitäisi jaksaa olla lähellä, kunnes uni tulee tai ainakin on läjellä. Ja miksi pitää olla pimeässä? Muka estää unen tuloa. Ei pidä paikkaansa.
