Naiset vallan takana - mikseivät edessä?
On ihan yksi lysti, onko vallassa olevien, yhteisiä asioita hoitavien ihmisten elämässä skandaaleja vai ei. Pääasia, että heillä on päämäärä, tavoite yrittää tehdä maailmasta tasa-arvoisempi ja vastuullisempi. Vaikken ole sosiaalidemokraatti - hyi olkoon - silti pidän Sanna Marinia yhtenä parhaista pääministreistämme, monessa mielessä. Myös hänen politiikkansa eli sosiaalidemokraattinen ajatusmaailma ja maailmankuva on kannatettavaa sen sosiaalisen tasa-arvon ajamisen puolesta. Vain tuo luokkajäänne herravihasta ja mikä pahinta, talouden lainalaisuuksien ymmärtämättömyys estää minua kannattamasta sitä aatetta. Ihan sama, kenen korvannipukkaa Marin imeskeli tai kuka hänen korvaansa, ihan sama, kuinka riehakkaasti hän juhlii yksityiselämässään. Niinhän me kaikki teemme. Asiat puhuvat, eivät yksityiset tekemiset.
Amerikka on omituinen demokratia. Ei mielestäni ollenkaan sitä, koska siellä on vain kaksi toisiaan vastaan taistelevaa puoluetta. Demokratiassa pitää olla monimuotoisuus, sen pitää sallia erilaiset käsitykset valtionhoidosta ja yleensä yhteiskunnallisen elämisen ehdoista.
Jos Hillary Clintonista olisi tullut presidentti, USA olisi säilyttänyt maailman ykkösaseman, arvonsa ja arvostuksensa. Kiivaasti demokratiaa puolustavan ja ajavan naisen valinta maan johtoon olisi ollut historiallinen voitto koko maailmalle. Kuinka hän ajoi yleistä terveydenhoitoa ja monia tas-arvon asioita. Viis siitä, jos hänen miehensä hifisteli nuoria naisia presidenttinä ollessaan, ennen sitä ja sen jälkeen. hänkin oli hyvä tasa-arvon presidentti. Hillary olisi kääntänyt maailmanmenon parempaan. Taatusti. Hän on voimakas ja oikeudentajuinen.
Mutta amerikkalaiset tuijottavat enemmän pinnallisiin asioihin, kivaan ja kauniiseen, ja ovat muka moraalisia. Höpöhöpö semmoisesta. He haluavat samassa lauseessa tappaa eri mieltä olevan naapurinsa, koska paheksuvat häntä hänen lapsensa naimatonta parisuhdetta, jossa on vielä avioton lapsi mukana. Meillä oli mieheni työn tiimoilta syntynyt ystävyys amerikkalaisen rikkaan republikaanin kanssa. Rouvan viikko Lapissa meni pilalle, kun hän kuuli, että tyttärellämme oli kaksi lasta, mutta hän ei ollut aviossa lasten isän kanssa. Hän hoki joka päivä, kuinka voin kestää sen, että tytär elää semmoisessa liitossa ja lapset ovat aviottomia. Itse hän ei kaihtanut käyttää yksityislentokonetta ja parkkeerasi autonsa poikittain vieden kaksi tai kolme paikkaa muilta. Jos sai sakon, mitäpä siitä, senhän saattoi maksaa helposti. Hänen perheensä shoppailuasunto oli New Yorkin viidennellä avenuella ja hän inhosi mustia eikä ollut koskaan käynytkään likaisessa Bronxissa. Ja sitä rataa. Mutta hyväntekeväisyyskutsuja hän järjesti ahkerasti. Yksityisellä lennolla lensimme perheen Nantucketin saarella olevalle huvilalle.
Amerikkalainen menee ihmiset edellä eikä näe asioita joskus ollenkaan. Amerikkalainen rakastaa moralisointia ja skandaaleja. Ne ovat paljon tärkeämpiä kuin asiallisuus, asioiden hoito ja maan edistyksellinen rakentaminen. Amerikkalainen väheksyy ja halveksii heikkoja. Kaikki heikot ovat orjia, heidän oikeutensa on ainoastaan vahvojen palveleminen. Vahvat ja hyvinvoivat voivat puhdistaa kristillistä omaatuntoaan tekemällä hyväntekeväisyyttä, mutta sellaista lakia ei tarvita, joka antaisi heikommille oikeuden saada lailla oikeutettuja samoja palveluja, mitä vahvat eli rikkaat saavat rahalla. Amerikkalainen on itsekäs. Tunsin mieheni työn kautta muutamia alabamalaisia, jotka olivat äärimmäisiä republikaaneja, kaksinaismoralisteja, rotusortajia ja egoisteja. Pihvinpurijoita.
Hillary Rodham Clinton oli aina 10-15 vuotta aikaansa edellä. Vielä ennen Trumpin valintaa eurooppalainenkin uskoi Amerikkaan demokratiana. Saimme nähdä, että se olikin täyttä harhaa. Demokratia ei voi olla kahden äärilaidan kaksintaisteluareena. Hillary Clintonista ei tullut demokratian edistäjä omassa maassaan ja maailmassa. Ja punanahkainen linja jatkuu.
