Euroopan vapaa liikkuvuus ja sarvikuonojen jäsenmaa Suomi

 Suomi kuuluu Euroopan Unioniin, missä jäsenmaiden kansalaisilla on oikeus liikkua ja ymmärtääkseni myös asua vapaasti. Oikeustajuuni ei mahdu se, että kuitenkin heikoimmat kansalaiset, mm. sairaseläkeläiset menettävät pienen eläkkeensä, jos asuvat toisessa EU-maassa, useimmiten terveyssyistä. Tunnen muutamia sairaseläkeläisiä, joiden terveys säilyy lämpimässä ilmastossa paremmin kuin Suomen pakkasissa, mm. astmaatikot ja psoriasiksesta kärsivät. Suomessa he ovat sairaalakierteessä oireidensa vuoksi, etelän lämmössä pärjäävät ilman sairaaloita.

Toinen oikeustajuuni sopimaton asia on se, että jos edellä mainittu Suomen kansalainen elää tuolla vähän yli 700 euron kansaneläkkeellä kotisuomessa pienessä omistusasunnossaan ja pystyy kitkuttelemaan asunnon hoitovastiketta maksaen pienen asuntotuen varassa, hän pärjää. Kun häneltä viedään tuo tuki pois ja hän päätyy kalliiseen sijoittajan omistamaan vuokra-asuntoon, yhteiskunnan varoista joudutaan maksamaan paljon suurempi summa tukea kuukaudessa.
Plus miinus nolla tai pelkkä miinus. Lisäksi seurannaisvaikutukset sairaseläkeläisen mielenterveyteen tekevät lisähintaa julkisista varoista.

Seuraava esimerkki kahdesta sairaseläkeläisestä:

Yksi tuttavani asuu pikkuisessa sijoittajan omistamassa kaksiossa, jonka vuokra on 1000 euroa/kk. Hän saa asuntotukena koko vuokran, koska on sairaseläkeläinen ja ns. varaton, ja vuokratulohan menee suoraan sijoittajan pussiin.

Toinen eläkettä 750 euroa/kk saava asuu perimässään omassa pikku yksiössä, jonka hoitovastike jäljellä olevine velkaosuuksiineen on 500 euroa/kk.  Hän on saanut asuntotukea noin 200 euroa/kk.

Nyt kun omistusyksiössä asuva menettää asuntotukensa, hänelle joudutaan maksamaan toimeentulotukea, koska hänen 750 euron sairaseläkkeensä ei missään tapauksessa riitä peruselinturvaan. Jos hän joutuu myymään rakkaan pienen kotinsa ja elämään sen tulolla, hänen mielenterveytensä horjuu. Lisäksi verottaja käy kimppuun yhtäkkisen tulon vuoksi  ja ulosottokin voi olla edessä.

Mutta mitäpä, jos kansaneläkettä tai pientä sairaseläkettä saava vuokraa Suomessa pienen omistusyksiönsä ja sillä lisätulolla pärjää esimerkiksi Espanjan lämmössä ilman mitään tukia, onko järkevää poistaa se perustoimeentulo, kansaneläke siksi, että hän asuu toisessa EU-maassa? Pelkällä muutaman satasen vuokratulolla hän ei elä missään (huomaa, että hän maksaa kuitenkin yksiönsä hoitovastikkeen). 

Kysymys kuuluu: mikä ratkaisu on yhteiskunnalle kannattavampi?

Ja missä vapaa liikkuvuus, Euroopan yhtenäisyys?

Ja sitten suuriin kysymys: miksi nykyhallitus tuhoaa pienyrittäjyyttä leikkaamalla niiden palveluja käyttäviltä perheiltä ja vajaakykyisiltä, kuten sairailta ja vanhuksilta?

Ihmettelen näitä asioita siksi, että työllisyyttä ja omaisuuden koskemattomuutta tuhoava hallitus on porvarienemmistöinen. Eikö juuri sen periaatteisiin kuuluisi tukea yrittäjyyttä? Esimerkkinä kotitalousvähennyksen pienentäminen, mikä kaataa monia yrityksiä.

Vapaa liikkuvuus vesittynyt myös siinä, että byrokratiakin on lisääntynyt viime aikoina kehitysmaiden kaltaiseksi. Ihan kuin eläisimme sarvikuonojen maassa! Esimerkki löytyy äskettäisestä kahden EU-maan kansalaisten välisestä mökkikaupasta, mutta olkoon se vielä ihan eri juttu. 

 

Lapsen kuolemasta ei selviydy - he syntyivät enkeleiksi.

 

Sisä-Suomen Lehti 22.10.2024/Vierailija

He syntyivät enkeleiksi.

Lapsen kuolemasta ei koskaan kokonaan selviydy.

Nyt yksi äiti, kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen on kirjoittanut kirjan 13-vuotiaan poikansa kuolemasta. On ilman muuta tarpeellista ja arvokasta pohtia surua ja menetystä. Mutta jokin tässä nyt mätti, kun kuuntelin kirjoittajan julistavan tuntuista haastattelua. Kaiketi se, mitä muistoja se toi omista kokemuksistani. En missään tapauksessa vähättele, mutta kuulosti niin kaikkitietävältä. Aivan kuin hän olisi ainoa lapsensa menettänyt äiti ja vanhempi. Suru on toki aina ainutkertaisesti koskettava tunne, jokaisen oma, jakamaton.

Minulta on kuollut kolme lasta. Ensimmäinen oli esikoiseni, pieni poikani Jari Ermo. Sitten kuopus Lauri-poika, vammaisena valmiiksi enkeliksi syntynyt. Myöhemmin vielä lapsenlapsi, 15-vuotias ihana valkotukka Julia muuttui enkeliksi hypättyään sillalta rekan alle Espanjassa. Hänen äidilleen, tyttärelleni tuo suru on oleva elinikäinen vamma. Mitä kokikaan Julian pari vuotta vanhempi sisar, joka joutui tunnistamaan ymmärtämättömän poliisin käskystä siskonsa kolmena kappaleena moottoritiellä? Kuitenkin hän sai kirjoitettua samana syksynä itsensä ylioppilaaksi. Koulun psykologian opettaja piti sisarelle lakkiaisissa oman puheen siitä, kuinka hän tuosta kauhukokemuksesta ja surusta selviytyi – laudatur.

Olen säilyttänyt vuosikausia lehtikuvan 80-luvun Turkin maanjäristyksestä. Kuvassa äiti itkee lohduttomasti kolmen lapsensa vierellä menetystään. Tuo kuva äidistä kolmen pienen ruumiin vieressä on ollut minulle jollain tavalla vertaistukea antava, elämän realiteetit muistuttava ja tunteeni jakava. En ole ainoa, minun kokemuksiani paljon pahempia ovat naiset kautta maailman kokeneet ja kärsineet. En voi kieriskellä omassa surussani, vaikka minulla onkin oikeus surra omiani. 

Surustaan kirjoittanut Ahonen kertoi, että kuolemaa oli perheessä pohdittu usein jo monien kotieläinten menetysten yhteydessä. Samoin on tehty meidänkin perheessä, jossa on ollut koiria, kissoja ja hevosia, kaikki aikanaan menehtyneet. Lapsille oli aina selitetty, että eläimet eivät elä yhtä kauan kuin ihmiset, ja jokaisen kohdalla on käyty ennakkoon läpi kunkin kohtalo. Lapset ovat oppineet suhtautumaan kuolemaan elämään kuuluvana jatkeena.
Silti: lapsen kuolema on aina jäljen jättävä trauma.

 

Hallitus tuhoaa kansallisia aarteitamme.

Apua! Ei kai?!? Hallitus leikkelee kulttuurisista aarteistamme ja ihmisten henkisestä hyvinvoinnista. 

Ylen uutisista: "Tunnetuista museokohteista suljetaan Seurasaari, Hvitträsk, Louhisaari ja Langinkoski." Säästösyistä. 

Hvitträsk on arkkitehtikolmikon Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren itselleen Kirkkonummelle suunnittelema erämaa-ateljee ja asuinrakennus sekä jylhä ihan Kolin vertainen miniympäristö. Toimii nykyisin museona. On kokonaisuutena mahtava virkistysalue. Rakennukset valmistuivat vuonna 1903. https://www.kansallismuseo.fi/fi/hvittraesk

Hvitträsk on kansallinen aarre, helmi, jota kelpaa näyttää ulkomaalaisillekin. Ihana keidas ainutlaatuisine huippumaisemineen, puistoineen, erikoisine ulko- ja sisäarkkitehtuureineen, ei löydy vertaista koko maasta! Kuntoileville nörteillekin sopiva treenipaikka jyrkkine polkuineen ja portaineen. Saattavat ohimennen kuulla honkien huminan (jos ei ole napit korvissa, hah!) ja nähdä kallioiden, järven ja rakennusten kauneuden!  

Jos Seurasaari kuuluu poistoihin (tukileikkauksiin), kertoo täydellisestä ymmärtämättömyydestä. https://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaarenulkomuseo

Kyllä Stora Ensokin tukensa tarvitsee, tietty. Tuotantoa pitää tukea,  jopa maatalouttakin ja varsinkin sitä metsätalouden rinnalla. Mutta nämä kansalliset aarteet tuovat turisteja ja vähän rahaakin ja ovat jo itseisarvo. 

HERRAVIHAPOLITIIKKA ESTÄÄ JULKISEN JA YKSITYISEN YHTEISTYÖN

Hyvinvoinipalvelumme on jakautunut typerästi vastakkaisille barrikaadeille. Julkinen ja yksityinen terveydenhoito olisi helppo synkronoida yhteistyöhön. Mutta vanhan herravihapolitiikka vallitsee ja synkronointi on mahdotonta. Muusta tuo jäyhyys ja kielteisyys ei voi johtua. 

Miksi pääsemme päivystykseen vasta pää kainalossa? Miksi julkisen hyvinvoinnin jonot vain pitenevät? 

Australiassa - missä vanhaa herravihaa ei ole - ystäväni maksaa suoraan kukkarostaan vajaan viissatasen (500€) vuodessa ja valtio subventoi yksityistä. Samoin me Suomessa subventoimme julkista – jokainen meistä verotukseemme piilotettuna, pois tietoisuudestamme. Yksityisestä palvelusta maksavat ne jotka jaksavat, kustantavat kaiken. Niinpä sitten kansa jakautuu. Tutkailin omaa verotustani ja huomasin maksavani yli 900€ vuodessa ko. hyvinvointipalveluista - joita saan todella huonosti. Ystävät neuvovat valehtelemaan mm. hammashoitoon päästäkseen. Niin kuulemma tekevät, on oltava kuolemaisillaan! 
Aussiystäväni voi valita, kumpaan menee, ja maksu on sama tai yksityisessä korkeintaan hyvin vähän isompi. Valtio synkronoi molempien käyttöä. Sairaat eivät pääse liian sairaiksi, kun heti hoidetaan. Se on säästöä! 

Kummankin puolen hoidon ja tutkimuksen kustannukset ovat samat, samat koneet, lääkkeet, vempaimet. Luulemmeko, että julkisella olisi ehkä halvemmat laitteet?
Missä säästetään ja millä hinnalla? Kun joudutaan liian myöhäisiin hoitoihin, sairastaminen tulee kalliimmaksi kuin jos olisi päässyt nopeasti tutkimuksiin. Tiedän läheltä tapauksia, joissa julkisella on määrätty vain lepoa ja buranaa ja sitten, kun vuoden kipuilun jälkeen potilas menee yksityiselle, siellä lähetetään tutkimuksiin, joissa ilmenee vaikkapa pitkälle kehittynyt syöpä. Tuossa myöhäisen diagnosoinnin vaiheessa hoito tulee jo todella kalliiksi.

Esimerkkinä rakennusmiestuttava, joka kävi kipeiden nivusten vuoksi lääkärissä usein, ja aina määrättiin vain lepoa ja buranaa. Lopulta hänen kivuliaat reitensä estivät rakennustyön ja pakottivat yksityiselle vastaanotolle, jossa määrättiin oitis röntgen- ja magneettikuvaukset, verikokeet ynnä muut ja löydös oli pitkälle kehittynyt luusyöpä, jonka sairaalahoito leikkauksineen ja luusiirtoineen kesti toista vuotta ja lopputuloksena oli sairaseläke. Jos turhautunut kustannuspelokas lääkäri olisi heti määrännyt tarkempiin tutkimuksiin, leikkaus olisi ollut hoidettavissa paikallisesti ja työkyky olisi säilynyt. Julkinen aiheutti itse suuret kustannuksensa.

Samanlainen esimerkki on perheessäni pienen poikamme vammauduttua. Paljon samaa kuulee jokainen lähistöltään. Alkudiagnoosia ei tehdä kunnolla.

Tulee miettineeksi, pelotellaanko nuoret terveyskeskuslääkärit erityistutkimusten kustannuksilla niin, etteivät uskalla niihin lähettää? Mm. ”kalliisiin” magneettikuvauksiin ei julkisella palveleva lääkäri uskalla lähettää, vaikka se diagnosointi on usein paljastavin. Uskon nuorten lääkäreiden taitoihin, mutta he eivät voi vastustaa heille määrättyä byrokratiaa. He turhautuvat eikä kannata ihmetellä, että siirtyvät jo senkin vuoksi yksityispuolelle. Sitten kansa haukkuu heitä rahanhimosta.

Sivuhuomautuksena vanhusten palveluista voin mainita, että Ausseissa eläkeläinen saa silmälasit tietyin välein ilmaiseksi, samoin hammashoidon, ja kahdella dollarilla hän voi matkustaa tietyin välein vapaasti koko maan alueella. Ynnä muita etuuksia, joista me vain uneksimme. Ja maksamme piilotettuna verotuksessa ihan saman kuin siellä näkyvästi omasta pussista. Mutta kun meillä vanhaan herravihapolitiikkaan ei mahdu synkronointi julkisen ja yksityisen välillä. Meitä vain manipuloidaan. Oikeasti huijataan.    

 

Väkivalta-käsite määriteltävä uudestaan.

Minä ymmärrän kyllä nuoria ja heidän ahdistustaan, kyllä tässä vähänkin maailman tilannetta ymmärtävä ahdistuu. Mutta ELOKAPINAn mielenosoitukset ovat myös VÄKIVALTAA ja TERRORISMIA. Vallitsee iso ristiriita: koska ELOKAPINAn teot eivät täytä väkivalta-kriteeriä, osallistujia ei voi vangita, ja ollaan jouduttu meidän omaan ihmisoikeusongelmaan, kun heitä nyt on vangittu - tai ainakin oltaisiin tuomitsemassa ko. rankaisuun . Olenkin sitä mieltä, että VÄKIVALTA-käsite pitäisi määritellä uudestaan. 

Kornia, että kapinoidaan mm. ihmisoikeuksien loukkaamista vastaan loukkaamalla itse kansalaisten ihmisoikeuksia!  Sitähän mm työtä tekevien vapaan liikkumisen estäminen on. Ja parlamentti(talo)kin =kansaa edustava laitos oli asiansa väärä osoite. Voi voi!

 

He syntyivät enkeleiksi.

Lapsen kuolemasta ei koskaan kokonaan selviydy.

Nyt yksi äiti, kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen on kirjoittanut kirjan 13-vuotiaan poikansa kuolemasta. On ilman muuta tarpeellista ja arvokasta pohtia surua ja menetystä. Mutta jokin tässä nyt mätti, kun kuuntelin kirjoittajan julistavan tuntuista haastattelua. Kaiketi se, mitä muistoja se toi omista kokemuksistani. En missään tapauksessa vähättele, mutta kuulosti niin kevyeltä. Aivan kuin hän olisi ainoa lapsensa menettänyt äiti ja vanhempi. Suru on toki aina ainutkertaisesti koskettava tunne, jokaisen oma, jakamaton.

Minulta on kuollut kolme lasta, kaksi vauvaa ja yksi lapsenlapsi 15-vuotiaana. Ensimmäinen oli esikoiseni, pieni poikani Jari Ermo. Viimeinen oma lapsi, Lauri-poika, vammaisena valmiiksi enkeliksi syntynyt. Myöhemmin vielä lapsenlapsi, 15-vuotias ihana Julia muuttui enkeliksi hypättyään sillalta rekan alle Espanjassa. Hänen äidilleen, tyttärelleni tuo kuolema ja menetys on oleva elinikäinen vamma. Mitä kokikaan Julian pari vuotta vanhempi sisar, joka joutui tunnistamaan ymmärtämättömän poliisin käskystä siskonsa kolmena kappaleena moottoritiellä? Kuitenkin hän sai kirjoitettua itsensä vain parin viikon päästä ylioppilaaksi. Koulun psykologian opettaja piti sisarelle lakkiaisissa oman puheen siitä, kuinka hän menetyksestä huolimatta selviytyi.

Olen säilyttänyt vuosikausia lehtikuvan 80-luvun Turkin maanjäristyksestä. Kuvassa äiti itki lohduttomasti kolmen lapsensa vierellä menetystään. Tuo kuva äidistä kolmen pienen ruumiin vieressä on ollut minulle kuitenkin sekä jollain tavalla vertaistukea antava, lohduttava, elämän realiteetit muistuttava ja tunteeni jakava. En ole ainoa, minun kokemuksiani paljon pahempia ovat naiset kautta maailman kokeneet ja kärsineet. En voi kieriskellä omassa surussani, vaikka minulla onkin oikeus surra omiani.  

Surustaan kirjoittanut Ahonen kertoi, että kuolemaa oli perheessä pohdittu usein jo monien kotieläinten menetysten yhteydessä. Samoin on tehty meidänkin perheessä, jossa on ollut koiria, kissoja ja hevosia, kaikki jo menehtyneet. Lapsille oli aina selitetty, että eläimet eivät elä yhtä kauan kuin ihmiset, ja jokaisen kohdalla on käyty ennakkoon läpi kunkin kohtalo. Lapset ovat oppineet suhtautumaan kuolemaan elämään kuuluvana jatkeena.
Silti: lapsen kuolema on aina trauma.

Eläkeläiset takaisin Suomeen ruuhkauttamaan sotepalveluja?

 Voisiko semmoinen tyhmääkin tyhmempi uutisointi pitää edes paikkaansa, että ulkomailla asuvien (kansan-)eläkettä ei enää heille maksettaisi? Jos he, vanhat ja monenlaista hoitoa tarvitsevat  tulisivat Suomeen, mikä kustannus maalle siitä koituisi! 
Päin vastoin, meidät loputkin eläkkeensaajat pitäisi toivottaa tervemenneeksi ulkomaille. Säästöhän olisi valtiolle huima. Eivät ulkomailla asuvat käytä suomalaista ruuhkautunutta terveyden- ja sairaanhoitopalvelua, eivät vanhainkoteja, vanhustenhoitoa eikä ylipäänsä mitään kansalaisille tarkoitettua julkista palvelua. Pienelläkin eläkkeellä esim. Espanjassa, Portugalissa tai Thaimaassa - kaiketi tyypillisimmät juuri tämän joukon terveyttä ylläpitävän ilmaston  vuoksi asuttamat maat - tulee halvemmaksi hoidattaa itseään paikalla kuin matkustaa Suomeen palvelua hakemaan. 

Tuollaisella hölmöläisen peiton jatkamista toisesta päästä toiseen päähän leikkaamispolitiikalla kasvatetaan kyllä totisesti sote-menoja. Tiedän jo yhden vanhuksen muutosaikeista kotimaahan huhun vuoksi. Hänen terveydenhoitomenonsa hoituvat nyt asuinmaassa, eläke riittää. Suomeen muutettuaan hän ruuhkauttaa ja maksattaa julkisista palveluista moninkertaisesti. Eläke kansaneläkkeenkin saatuaan ei riitä yksityisiin palveluihin täällä. Käytettäköön siis verovaroja - ohhoh! 

Meitä eläkeikäisiä on valtavasti, miksi meitä pitäisi tulla tänne lisää? 

Radikaaliko intelligentti, älykkö - eläköön ajattelu ja omat aivot!

 

Kun on radikaali, on intelligentti, älykkö. Jaaha!?

Muistan hyvin 1960-luvun radikaalit. Ne ylioppilaat, jotka kielsivät isänmaallisuuden ja itsenäisyyspäivän soihtukulkueen. Sehän oli Suomi, joka oli aloittanut talvi- ja jatkosodan. Lotta oli huora, ja sotaveteraani ei ollut sankari, ei saanut hehkuttaa tekojaan, rehvastella sotakokemuksillaan. Veteraani ei saanut purkaa sotatraumojaan, muistojensa tuskaa, se oli rehvastelua.

Kuulun tuohon ikäpolveen, olin 60-luvun nuori aikuinen. Useimmat Jyväskylän yliopiston opiskelukaverini olivat niitä, jotka aiheuttivat ihmetykseni. Minun mielestäni – parhaiden ystävienikin mielestä tuo massa oli vähän älytöntä, ei ajatellut, seurasi vaan johtajaa. Me olimme hiljainen vähemmistö. He halveksivat ja kielsivät, mielestäni syyllistyivät syrjintään ja loukkasivat erityisesti vanhempaa sukupolvea. Koska olivat radikaaleja, uudistusmielisiä, intelligenttejä, älykköjä. Parempia ainakin kuin he, jotka olivat sotineet. Veteraani, lotta, isä, isoisä, äiti, mummi. Itsekäs pahantekijä. Konservatiivi oli kirosana. Veteraanikin oli, saati sitten lotta. Otto Donner sävelsi vasemmistopoliittisia lauluja, Lapualaisooppera julisti, Kaisa Korhonen lauloi äänellä tutti. Neuvostoliittoa ylistettiin uudistusmielisenä vapaana valtiona. Ja niin edelleen.

Muistan, kuinka kurssikaverini sanoi kerran sotatarinoista, ettei niistä kannata puhua. Eivät olleet mitään sankaritarinoita. Sama nainen selosti äänekkäästi sankarillista synnytystään. Totesin mielessäni hänen tarpeensa purkaa synnytyskokemustaan juuri samanlaiseksi, minkä hän ja muut radikaalit kielsivät kovia kokeneilta isiltään ja äideiltään. Sotatraumoista ei sopinut hievahtaa: hehkutusta, rehvastelua!

Vaikka itsekin olin kapinallinen nuori aikuinen, muistan ajatelleeni, että tuo radikaalimassa oli sopulijoukko, joka meni lauman aatteen mukana ajattelematta omilla aivoillaan. En voinut arvostaa heitä, jotka hokivat ideologista mantraa, joka ei ollut ollenkaan omaa älykästä ajattelua, vaan fanaattista uskovaisten hölinää. Uskovaisia minäkin kritisoin siksi, että heidän ei tarvinnut ajatella itse, he hoitivat vain itseään toistamalla sokeasti oppejaan. Ja uskoivat olevansa Jumalan valittuja, yleensä siis vähän parempia kuin muu rahvas. Suorastaan surivat alentuvasti meitä ja niitä, jotka emme uskoneet. Jotka emme ymmärtäneet. Oikeassa olemisen totuus on kaikkien uskontojen ominaisuus.  

Lainaan Turun yliopiston kulttuurihistorian lehtori Hanne Koiviston haastattelusta hänen tehdessään väitöskirjaa 1930-40-lukujen vasemmistointellektuellien identiteettiproblematiikasta – määrittely pätee ihan kelvollisesti 60-luvun radikalismiin ja intellektualismiin:

”Käsite intellektuelli tulee ranskan kielestä, intelligentsija puolestaan tulee venäjän kielestä. Nämä molemmat käsitteet ovat aikoinaan tarkoittaneet radikaalia pientä ryhmittymää. 1930-luvun ihmiset käyttivät näitä erilaisia intellektuellijohdannaisia synonyymeinä keskenään. He eivät nähneet niiden välillä mitään aste-eroja. 

Jo 1930-luvulla oli hyvin monia käsitteitä, joita käytettiin intellektuelleista. Kiinnostavaa on, että edelleen tänä päivänäkin näitä ihmisiä kutsutaan monilla eri käsitteillä. Tämä on tietyllä tavalla ratkaisematon asia. Minä olen päätynyt itse siihen, että teen eron intellektuellin, intelligentsijan, älymystön, jotka kaikki tarkoittavat suunnilleen samaa, ja sivistyneistön, lukeneiston välillä. Lähtökohtanani on ollut tutkimieni vasemmistointellektuellien itsensä käyttämä kahtiajako.

Intellektuelleilla, älymystöläisillä ja intelligentsijalla oli valtaan nähden radikaali ja kiistävä suhde. He halusivat kritisoida olemassa olevia olosuhteita, yhteiskuntaa ja päättäjiä. He halusivat muuttaa maailmaa. Heidän vastapuolellaan taas oli sivistyneistö ja lukeneisto, joka oli yleensä aika konservatiivista ja halusi säilyttää kansallisen perinnön. Sivistyneistö ja lukeneisto oli ylipäätään hyvin kansallismielistä ja isänmaallista. Eli tämä on se iso kaksijako: radikaali ja konservatiivinen.”

Niinhän se oli ja on edelleen! Mutta eläköön omat aivot ja ajattelu!

”EUROOPPA TULEE KATOAMAAN KARTALTA.”

 

Aluksi tärkeä huomautus: tämä muistiinpano ei ole salaliittoteoriaa, vaan ihka omaa yksityistä ajatteluani.

”Eurooppa tulee häviämään kartalta.”

Ei ole yksin Putin, joka niin on ihan ääneen sanonut, mutta se on hän, joka on keksinyt, että Eurooppa katoaa ja muuttuu Venäjäksi. Kun hän asian keksi, hän ryhtyi systemaattisesti asiaa ajamaan. Ties milloin, kauan sitten, kun pystyi saamaan valtaa ja pysyvän valtiaan aseman. Ajatus kyti melko varmasti jo KGB:n palvelusaikana mm. DDR:ssä. Aloite ja alkuunpano on lähtenyt häneltä. Nykyisin tuo maailman valloituksen sisäistänyt olento on asiaan jo täysin vihkiytynyt. Putinismi tahtoo nielaista koko mantereen. Venäläiselle kyllä sopii, että maa laajenee ja vahvistuu. Siksi Putinia ja putinismia ei juurikaan vastusteta. Esitän joitakin nyt jo faktoiksi näyttäytyneitä asioita.

• Kun lapsia kidnapataan sota-alueilta, mm. Ukrainasta, heille kerrotaan, että heidän vanhempansa ovat heidät hylänneet tai että vanhemmat ovat kuolleet. Lapsen herkkä mieli uskoo ja on vain kiitollinen, että hänestä huolehditaan. Kidnappauksen tarkoitus on murtaa mieli, kasvattaa uusi uskollinen ja kiitollinen kansalainen. Asia onnistuu helposti.
• Kun kalastaja-alukset risteilevät eurooppalaisilla rannoilla, loukkaavat jopa aluevesiä, niiden toimintaan puuttuessa maan turvallisuusviranomaisia osoitellaan kivääreillä. Eikä venäläisiä kyetä rankaisemaan aluevesien loukkauksista yleensäkään. Mutta jos Venäjän aluevesille tai ilmatilaan eksyy läntinen alus, siitä joutuu hurjan selvityksen kohteeksi.
• Kun troolarit kulkevat Englannin, Skotlannin, Tanskan, Norjan ja Ruotsin sekä myös Suomen rannikoilla, juuri siellä, missä on tuulipuistoja, ja kuvaavat niitä, ei kukaan uskalla tai pysty estämään. Laivoilta osoitellaan aseilla ja kuvataan huippukameroilla. Noita tuulipuistojen ympärillä norkoiluja on seurattu em. maissa useasti. On selvää, että tuulipuistot kartoitetaan mahdollisia tulevia konflikteja varten. Maiden infrastruktuuri vahingoittuu heti kun tuulipuistoja häiritään tai tuhotaan. Meillä Pohjoismaissa on jo kokemusta merikaapeleiden vahingoittamisesta. Niihin ei ole vaikea kiinnittää miinoja ym. äkkiä laukaistavia vekottimia, joilla saadaan aikaan pikaista tuhoa. 
• Venäläinen on ovela ja viisas. Hybridisotaa käydään jo täydellä volyymillä. Tahallinen välineellinen maahanmuutto rajoillemme on jo todellisuutta. Helppoa sodankäyntiä!

Jeltsin teki suuren virheen annettuaan Viron, Latvian, Liettuan ym. alusmaiden itsenäistyä. Niinhän Putin on useinkin jo ääneen lausunut. Hän on sanonut ääneen myös sen, että Eurooppa tulee katoamaan. Se merkitsee vain sitä, että Venäjä laajenee, hotkaisee Euroopan Pohjanmerelle ja Välimerelle asti. Kuinka hienoa olisi, jos Venäjällä olisi kaikki nuo meriyhteydet lännessä! Tuolloin meriyhteydet pelaisivat kaikkialla maailmassa, niin idässä kuin lännessä Se merkitsisi maailman herruutta. Putin todennäköisesti myös ajattelee, että olisi hienoa, jos Venäjä käsittäisi kokonaisen mantereen kuten Amerikka. Afrikka voisi olla seuraava. Putin on oikeastaan jo aikaa sitten paljastanut em. kaltaisen ajattelunsa. Hän saisi kunnian suurvallan luojana. Siksi hän viis veisaa kaikesta aiheuttamastaan kärsimyksestä. Hän viis veisaa myös omien jälkeläistensä tulevaisuudesta. Tulee mieleen, että hän ajaa suurvaltaa kuin käärmettä pyssyyn, omaa tuhoaan kiireesti, että ehtisi.

Sanokaa minun sanoneen, näin tulee käymään, elleivät länsimaat kykene vastustamaan tunkeutumisia, kuten eivät tähän asti ole kyenneet. On sama, mitä YK:ssa julistetaan, Venäjällä on veto-oikeus, jota se aina käyttää, kun sitä arvostellaan tai jopa ojennetaan. Tietysti! Venäjä loukkaantuu venäläisen luonteen mukaisesti kuin lapsi pienistäkin vastalauseista. Uhkailee sitten kuin lapsi. Sellainen on venäläinen - elää tunteella.

Maailmassa on kaksi lapsellista uhoajaa, joilla kummallakaan ei ole vähäisintäkään empatian kykyä. Sellaista persoonallisuutta sanotaan psykopatiaksi. Niin Putin kuin Pohjois-Korean Kim Jong-un tykkäävät peleistä, sotapeleistä etenkin. Heitä luultavasti naurattaa, kun ihmiset ja eläimet lentävät ilmaan, silpoutuvat ja kun kerrostalot romahtavat kasaan. Olen nähnyt heitä, jotka katsovat 007-elokuvia ja heistä kaikki pahin oveluus ja tuho on hirveän hauskaa. Naurattaa, kun mies upotetaan sulattavaan happoon tai  hukkumaan altaaseen. "Mitä tuosta, sehän on vaan poikien huvia!" Mutta ei kannattaisi vähätellä.

Eikö kukaan tajua, että niin tulee käymään. Tulee käymään niin, että Eurooppa häviää ja muuttuu Venäjäksi. Nyt jo, saati sitten kansalaisia vakoillaan, ilmiannetaan, vainotaan ja tapetaan. Valloitetuille ei järjestetä mitään hyvää. Vain rangaistuksia siitä, keitä he ovat. Maailmanhistoriassa on kyllin esimerkkejä ihmisten massahysteriaa onnistuneesti lietsoneista diktaattoreista. Viimeksi aivan lähellämme oli Irakin julmuri Saddam Hussein. Sitä ennen Libyan Gaddafi, sitä ennen suureksi itseään luulotteleva pieni mies Adolf Hitler jne. Eteläisessä Amerikassa ja Afrikassa noita suuriegoisia ihmisiä, yleensä miehiä riittää.

Eurooppalainen demokratia ei pysty estämään Venäjää. Meitä vedetään nenästä mennen tullen. Vaikeaa, ellei mahdotonta on kuitenkin puolustautua. Olemme sinisilmäisiä, mutta myös kyvyttömiä. Silmien väri ei tosiasiassa autakaan. 

Vain historia todistaa.

Rantahotelli - Badehotellet

Teema-Fem-kanavalla on  mennyt tuo ihana näytelmä, Rantahotelli,  Badehotellet! Kyllä tanskalaiset osaavat.

Käsikirjoitus eli koko tarina on nerokkaasti laadittu: siihen on kirjattu ja kuvailtu Tanskan miehityksen aikaisia ihmiskohtaloita, natsien julmuudet juonihenkilöiden kautta, kuten myös sitä, kuinka natsien toiminnassa mukana olleista monet oli pakotettu tehtäviin, vaikka he surivat ja vihasivat kaikkea siihen liittyvää. 

Yksi poika, joka kirjoitti salaa rakkaalleen Saksaan, paljastui ja vangittiin, vietiin Saksaan leireille, missä kuoli, ja tyttö perheineen joutui vainon kohteeksi. Kaikkea tapahtui Saksassa ja miehitysvaltioissa oikeasti, tässä tarinassa hyvin roolihenkilöiden kuvailun kautta kerrottu. Pääjuonen muodostaa hotellin nuori johtaja – vanhan ihanan rouva Anderssonin luovutettua yritys nuorelle Amandalle – ja hänen rakastumisensa miehittäjiin kuuluvaan upseeri Uween.  Uwe tuli katsastamaan Rantahotellia sotilaallisiin tarpeisiin ja oli juuri yksi niistä, jotka olivat natsien palveluksessa vasten tahtoaan. Isänsäkin hän oli vuosia sitten hylännyt, koska varakas isä kuului natsimielisiin. Pitkän prosessin aikana kävi niin, että Rantahotellin nuori omistaja Amanda ja upseeri Uwe rakastuivat ja Amandan oli lopulta hyväksyttävä kielletyt tunteensa. Syntyi tytär, josta Saksaan palannut, sittemmin rangaistusleirille joutunut Uwe ei tiennyt. Amandaa haukuttiin sakuhuoraksi miehityksestä vapautuneessa kotimaassa. Hotellin vuosittaiset vakioasiakkaat tekivät kaikkensa auttaakseen johtajaa. Pikkutyttö Frida oli kaikkien lemmikki, henkilökunnan silmäterä. Väliin mahtui monia episodeja, Weysen ja Helenen rakkaussuhde, josta syntyneet pojat, joita Helenen aviomies ihmetteli, kun avioelämää ei juuri ollut, lopulta ero ja avioliitto Weysen  kanssa Ja niin edelleen, kun entinen aviomies, vanha herra tutki loma-aikansa vain kauhistelleen natsien historiaa ja kesävieraisiin kuulunut Olivia-opettaja-neiti yritti saada hänen huomionsa itseensä siinä onnistumatta. Lopulta monien kesälomien jälkeen hän avioitui oman seutunsa kirkkoherra-lesken kanssa ja topakka keittiörouva melkein sätti vanhaherra A:n kertoen Olivian toiveet. vanherra tajusi kaikki, mutta oli myöhässä. No, Olivia järjesti paikkakunnalleen seurakunnan järjestämän luentosarjan, johon kutsui kyseisen kesäystävänsä luennoitsijaksi. Tupakkatehtailija Frigh kuoli eräänä kesänä, leskeksi jäänyt kaunis rouva rupesi johtamaan yritystä ja menestyi loistavasti, jatkoi kuitenkin kotoisia hotellikesiään, kuten kaikki muutkin vakiovieraat. Jokaisesta henkilöstä oli muodostettu draamassa Euroopan toisen maailmansodan jälkeistä historiaa ja miehitetyn valtion tilaa hyvin kuvaavia persoonallisuuksia.

Tällaisen niin ilmiasultaan kuin sanomaltaan valoisan, monitaiteellisesti korkealuokkaisen viihteen kautta kuvattu historia on parasta, mitä ihmisten tietoisuuteen ja jopa historiaa tuntemattomien valistamiseksi  voi tarjota.

Näytelmässä on kaikki teatterin hienot elementit: miljöö, kamerakuvaus ihan loistava, nautinnollinen, ihmisen silmän ja katseen mukainen, eikä levoton ja hyppelehtivä toiminnallinen, täyttä taidetta, Tarina, näyttelijät, hillitty, positiivinen taustamusiikki ja ennen kaikkea sopiviin kohtauksiin sijoitettu herra Weyse, sentimentaalinen pianisti-laulaja ja episodeihin soveltuvat iltaiset salin flyygelinurkkauksen ikivihreät. Koko dramaturgia - loistava.

Ohjelma sotkeutunut vaan jonkin toisen tv-kanavan hömppä-rantahotelliohjelman kanssa, joiltakin siksi jäänyt katsomatta. Areenalla kuitenkin vielä nähtävillä. YLE kuulemma jättänyt suomalaiset paitsioon useimmista kausista. Siksi viimeinen jakso tuntui hiukan töksähtävältä, kun vuosi edellisistä näytelmän tapahtumista oli kulunut. Mitä siinä välissä lienee tapahtunut? Se korvautui kymmenennessä jaksossa kertojalla - ei ihan hyvä, kelvollinen kuitenkin. Rantahotellin kaltaisia ihmisen kokoisia ja näköisiä, oikeata, historiallista ja traagista, kuitenkin positiivisesti ja ihmisen näkökulmasta kamerakuvattuja näytelmiä soisi nähtävän useammin.

Mitä hyötyä valloittajalle tuhotusta maasta?

Minua askarruttaa Putinin sodassa se, mitä hyötyä Venäjälle on täysin tuhotusta maasta, jossa pitäisi rakentaa täysin uusi infrastruktuuri, talot, pellot, tehtaat, tiet jne?

Minua askarruttaa myös se, kuinka Venäjä, tuolloinen Neuvostoliitto hoiti noita entisiä Neuvostoliiton tasavaltoja: Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan ja Kazakstan, jotka nyt ovat itsenäisiä.
Erittäin huonosti.
Kun kävin Virossa ennen sen itsenäistymistä vuonna 1990, ruokakaupoissa oli vain jauhoja ja läskiä. Säälitti eikä isäntiemme ravintolassa tarjoamat upeat herkut maistuneet, kun isäntäjoukko, professoreita, liikemiehiä, korkeasti koulutetut ihmiset söivät sivupöydissä läskisoosia ja perunoita.

Minua askarruttaa, eikö Venäjä huomaa tai/ja mistä syystä se ei välitä, kuinka ko. valtiot ovat nyt itsenäisinä kehittyneet. Kuten tapahtuu aina vasalli- tai federaatio- ym. valtioiden itsenäistyttyä. Yksi hieno esimerkki muualla oli mm. Eritrea, joka tosin on taas valahtanut diktatuuriin. Se oli hetken aikaa ainoita Afrikan moderneja demokratioita, joissa ihmiset voivat hyvin olivat tasa-arvoisia ainakin lain edessä. 

(WIKIPEDIA: Eritreassa järjestettiin huhtikuussa 1993 kansanäänestys itsenäisyydestä. Äänestäneistä 99,81 prosenttia antoi suoran tukensa Eritrean täydelle suvereniteetille, ja jo toukokuun 24. päivänä 1993 Eritrea julistautui itsenäiseksi. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin EPLF:n hajottamisen seurauksena syntyneen PFDJ:n riveistä Isaias Afewerki.
Itsenäistymisen jälkeen maan talous ja infrastruktuuri piti rakentaa uudelleen ja perustuslaki säätää. Naisten oikeudet ja AIDS tarvitsivat myös toimivaa ratkaisua. Eritrea alkoi luoda suhteita ulkovaltoihin, kuten Yhdysvaltoihin ja Etiopiaan. Kehitys vaikeutui vuonna 1998, kun rajakiista Etiopian kanssa puhkesi täysimittaiseksi sodaksi. Kaksivuotinen sota vaati 70 000 ihmisen hengen.
Eritrean ja Etiopian suhteet kiristyivät jälleen vuoden 2005 lopussa.)

Mihin tässä ihmiskunnan kehitysvaiheessa tähdätään tuhoamalla itsenäisiä, kauppaa hyökkääjänkin kanssa käyviä hyvinvoivia valtioita? Miten joku voi ajatella, että kaikki ne omat ja hyökkäyksen kohteeseen annettava muden valtioiden tuki on jotenkin oikein tai edes itselle hyödyllistä? Kun se ei ole, ei voi mitenkään olla. Ne miljardit voisi käyttää vuorovaikutukseen ja maailman kehitykseen. Mainittakoon vaikka ilmastonmuutoksen vaikuttamiseen, kehittyvien kansojen auttamiseen, pakolaispolitiikkaan lähtömaiden auttamiseen niin, ettei pakolaistarvetta syntyisi jne. Kaiken elinoloihin liittyvän pakolaisuuden lisäksi syntyy sotapakolaisuus ja ties mikä muu, jopa sotilaskarkuruus. Typerää kuin mikä. Käsittämätöntä tyhmyyttä.

Sotimisen sijaan maailmanvaltaa voisi havitella kaupankäynnillä, rakentavalla vuorovaikutuksella. Mikä vallitsikin jo ennen Ukrainan hyökkäyssotaa. Ihan absurdia!

………….

WIKIPEDIASTA_Venäjä

Venäjän federaatio on vuoden 1993 perustuslain mukaan puolipresidentiaalinen tasavalta. Se on liittovaltio, joka koostuu 83 liittovaltiosubjektista. Sen rajanaapureita Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan ja Kazakstan ovat entisiä Neuvostoliiton tasavaltoja.   muut rajanaapurit ovat Norja, Suomi, Puola, Mongolia, Kiina ja Pohjois-Korea.

Nykyinen Venäjän federaatio perustettiin vuonna 1991 Neuvostoliiton hajottua.

Venäjä miehittää Krimin niemimaata ja on osallinen Itä-Ukrainan sodassa, joka helmikuussa 2022 eskaloitui vahvasti, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan vahvemmin voimin.

Venäjän hallinto on salamurhannut vihollisiaan ulkomailla. Esimerkiksi entinen FSB-agentti Aleksandr Litvinenko myrkytettiin radioaktiivisella aineella Lontoossa vuonna 2006, tutkimuksen mukaan Vladimir Putinin hyväksynnällä. Vuonna 2018 venäläinen tiedustelu-upseeri Sergei Skripal tyttärineen myrkytettiin Britanniassa venäläisellä hermomyrkyllä, ja syylliseksi nimettiin Venäjä. FSB ampui tšetšenialaisen aktivistin Zelimhan Khangošvilin Berliinissä vuonna 2019.

Venäjän mukaan sille "epäystävällisiä maita" ovat Suomi ja muut Euroopan unionin jäsenmaat, Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Ukraina, Montenegro, Sveitsi, Albania, Andorra, Islanti, Liechtenstein, Monaco, Norja, San Marino, Pohjois-Makedonia, Japani, Etelä-Korea, Australia, Mikronesia, Uusi-Seelanti, Singapore ja Taiwan.

Donetskin kansantasavalta: Voitonpäivä 9. toukokuuta 2016

Kiista Kuriilien saarten omistuksesta jäytää Venäjän ja Japanin välejä ja on estänyt toisen maailmansodan aikaisten vihollisasetelmien virallisen päättämisen aina näihin päiviin saakka. Venäjän tuki Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäistymiselle Georgiasta on katkeroittanut Venäjän suhteet Georgiaan. Iran kiistelee Kaspianmeren omistuksesta. Suomessa eräät järjestöt kannattavat Karjalan palautusta, mutta Suomen valtio ei sitä ole virallisesti vaatinut. Venäjän ja Viron välistä rajasopimusta ei ole allekirjoitettu. Duuma ei ole ratifioinut Beringinmeren rajasopimusta Yhdysvaltain kanssa.

Syyria oli Venäjän vanha liittolainen. Venäjällä oli siellä tukikohta Neuvostoliiton peruna jo ennen sisällissotaa. Syyskuusta 2015 Venäjän ilmavoimien apu käänsi Syyrian sisällissodan suunnan presidentti al-Assadin eduksi. Yhdysvaltain vetäydyttyä syksyllä 2019 Syyrian kurdialueelta al-Assadin joukot pääsivät etenemään myös sinne. Samalla Venäjän merkitys vain kasvoi.

Federaatiosubjektit

Venäjän federaatio (ven. Российская Федерация, Rossijskaja Federatsija) on liittovaltio, joka koostuu 83 itsehallinnollisesta osasta, federaatiosubjektista eli liittovaltiosubjektista (ven. субъект Российской Федерации, subjekt Rossijskoi Federatsii). Niitä on kuudella tasolla: tasavallat, autonomiset piirikunnat, alueet, aluepiirit, autonominen alue ja liittokaupungit. Nämä eroavat toisistaan itsehallinnon asteen suhteen, mutta kaikilla on kuitenkin kaksi edustajaa Venäjän parlamentin eli liittokokouksen ylähuoneessa, federaationeuvostossa.

Laajin itsehallinto on tasavalloilla. Niin tasavaltojen kuin autonomisten piirikuntien luonteeseen on alun perin kuulunut toimiminen jonkin tai joidenkin vähemmistökansallisuuksien itsehallintoyksikkönä. Jotkin federaatiosubjektit ovat hallinnollisesti sisäkkäisiä: jokin tai jotkin subjektit voivat sisältyä toiseen subjektiin, vaikka ovatkin samalla itsenäisiä subjekteja.

Alueiden lukumäärä muuttuu ajoittain muun muassa siksi, että subjekteja yhdistetään ja alueista tulee aluepiirejä.

Syyria oli Venäjän vanha liittolainen. Venäjällä oli siellä tukikohta Neuvostoliiton peruna jo ennen sisällissotaa. Syyskuusta 2015 Venäjän ilmavoimien apu käänsi Syyrian sisällissodan suunnan presidentti al-Assadin eduksi. Yhdysvaltain vetäydyttyä syksyllä 2019 Syyrian kurdialueelta al-Assadin joukot pääsivät etenemään myös sinne. Samalla Venäjän merkitys vain kasvoi.

ILTASATU OPETTAA LUKEMAAN

 Koulut, kustantajat ja vanhemmatkin ovat huolissaan lasten lukuhaluttomuudesta.

Minä en ihmettele yhtään, ettei lapsilla ja nuorilla ole lukuhaluja. Lapsi jää nyt usein huoneeseensa yksin unta odottelemaan. Hänelle annetaan tabletti, josta hän saa katsella Pipsa possua tai muuta iltasadukseen. Voi olla, että äiti tai isä lukaisee pienen tarinan ihan kuvakirjastakin, mutta iltasuukon jälkeen antaa luvan tablettitarinan katseluun. Lapsi saattaa valita jopa levottoman toimintatarinan. Oli miten oli, tabletti ei rauhoita eikä edistä unen tuloa.

Paras keino innostaa lasta lukemaan ovat mielikuvitusta ruokkivat elämänläheiset iltasadut. Ne, joita toinen vanhemmista tai vaikka isosisko tai -veli on sängyn vieressä lukenut ja samalla yhdessä on tarinan kuvat katseltu. Ehkä vielä keskusteltukin aiheesta. Vaikka siitä, miten kirjan vaari asui pienessä punaisessa talossa siellä jossain kaukana maalla, jonne tarinan Pekka pääsi viettämään kesälomaa. Hoitamaan kissoja ja kanoja, silittämään koiraa ja lampaita. Tarina on jäänyt mieleen ennen unta, kehittelemään vaikka omaa tarinaa tai muistelemaan sanoja ja kuvia, joita juuri on yhdessä kuunneltu ja katseltu.

Omat lapseni oppivat lukemaan varhain, ja syy on selvä. Moneen kertaan toistetut iltasadut ja -tarinat. Meillä suosituin oli Sanna-sarja, josta kunakin iltana valittu pikkuinen kuvitettu kirja piti lukea yhteen pötköön moneen kertaan. Useimmiten otti päähän, kun yhä uudestaan oli toistettava. Ja annas olla, jos tuli vähän oikaistua, jätettyä joku sana pois! Heti lapsi korjasi: ”Ei, kun…”! Kun tarinaa tai satua oli toistettu, ei aikaakaan, kun lapsi lukikin itse. Herää kysymys: muistinko varassa vai oikeasti?

Selvisi, että ihan oikeasti. Kävi nimittäin niin, että oltiin automatkalla, lapset kyhjöttivät takapenkillä, ja nelivuotias tyttö ilmoitti: ”Juankoski”. Me ihmettelemään, osasiko hän muka lukea! Kukaan ei ollut lausunut ääneen tienviitan nimeä. Tyttö väitti hämillään, etteihän hän osaa lukea. Mutta ilmiselväähän se oli. Sanna-kirjat ja Vaarin saaret ja Maatilan eläimet, Melukylän lapset ja Hanna ei saa unta ynnä muut moneen kertaan luetut iltasadut olivat ihan huomaamatta opettaneet.

Olen kuullut muiltakin saman: iltasadut opettivat ja innostivat lukemaan. Kannattaa siis lukea, rauhoittaa lapset unen odotukseen ja turvalliseen mielikuvitukseen. Eikä kannata hermostua, kun lapsi tahtoo kuulla saman tarinan samana iltana viiteen kertaan.

(Julk. Sisä.Suomen Lehdessä 7.5.2024)

 

SUVAITSEVAISUUS

Minut  on kasvatettu liberaalisti, täysin suvaitsevaksi, erilaisuutta arvostavaksi. Äidin, yksinhuoltajan periaatteena oli se, että jokaisella ihmisellä on itseisarvo, jokainen ihminen on arvokas, jokaisella ihmisellä on oikeus ajatella ja uskoa omalla tavallaan. Erilaisuus on rikkaus. Ja vähä isempiään pitää kunnioittaa ja auttaa, jos on tarvis. Kuten muun muassa eläimiä, joilla niin ikään on itseisarvo

Siksi en ymmärrä mitenkään sitä, että erilaisuutta sorretaan ja toinen luulee olevansa parempi toista. Siksi en voi ymmärtää sitä, että juuri itseään parempaa syrjitään ja vainotaan, että pienin ihminen, diktaattori, hävittää itseään paremmat, pelkää heitä. Sillä siitähän kansojen sorrossa ja vainossa on kysymys. Eikö vaan – vai mitä?

Maailman suurimpia keksintöjä ja ehkä hienointa kirjallisuutta, menestyneintä liiketoimintaa, korkeinta koulutusta ovat omanneet juutalaiset, mutta juuri heitä, ja nimenomaan heitä on eniten vainottu. ”Ovelia elukoita!” Eniten heitä ovat vainonneet keskinkertaiset, mutta keskinkertaisten ihmisten suosion suggeroimaan kyenneet diktaattorit. Jopa päässeet valtaan juuri sillä, että ovat tuota ihmisväestöä halveksineet, syrjineet, vainonneet ja tuhonneet. Juuri heidän on ollut pakko paeta, muuttaa jonnekin, perustaa oma valtio pakopaikakseen. Juuri heille sanotaan edelleen, että menkää kotiinne, sinne Israeliin! Nyt sitten juuri heidän pakovaltionsa pitäisi keskivertoihmisten mielestä hävittää.

En taatusti puolusta mitään Gazan sotaa, hirvittävää, mutta terrorismia ovat harjoittaneet muut. Ja juutalaisen älykkyydestä kertoo sekin, että he, joskin raa’astikin, ovat kyenneet varustautumaan ja puolustamaan itseään. Ketkä muut olisivat kyenneet?

Kuten nuori kaksoiskansalaisuuden omaava Israelissa asuva teintyttö kertoi, hänen perheellään ei ole maailmassa enää mitään pakopaikkaa.

Älymystö on kaikkialla vähemmistö. he ymmärtävät, suvaitsevat, hyväksyvät ja kunnioittavat erilaisuutta, mutta he ovat kongresseissa, senaateissa ja parlamenteissa vähemmistö. He häviävät aina.

Ei ihminen ole kovinkaan kehittynyt maailman alusta, mikä, milloin  ja missä se alku lieneekin ollut.

 

Australiakin aasialaistuu

Kiinalaiset ja muutkin aasialaiset ovat ovelia. He valloittavat maailmaa siirtolaisuudella ja tuotevakoilulla - varastelulla. Tiedämme eurooppalaisten tyhmästi antamilla lisenssoinneilla valmistaa vaikkapa Volvo-autoja, tiedämme vaatemerkkien plagioinnin jne.

Olen kulkenut Australiassa vuodesta 1985 ja nähnyt väestön muutoksen ihan katukuvassa. sattumoisin tiedän myös ovelan opiskelukäytännön ja avioliitot, joiden avulla kokonaiset suvut ovat päässeet maan kansalaisiksi ja tietysti sen jälkeen kasvattaneet aasialaista väestöä. 

Siirtolainen on yleensä erityinen ihminen, jotta pystyy irrottautumaan kodistaan ja muuttamaan kauas pois, asettumaan outoon ympäristöön ja sopeutumaan siihen. Tosin tiedämme löytöretkeilijät, valloittajat, jotka ovat myös tuhonneet alkuperäistä väestöä, tapoja uskontoa, kokonaisia rotuja. Tuoneet muka parempaa, muka oikeampaa uskoa, oikeampia elämänmalleja, oikeampaa oppia. Ihmisellä on tapana kuvitella olevansa oikeassa, tietävänsä paremmin, ja mikä pahinta, omaavansa ainoa oikean jumaluskon.

Amerikka, niin pohjoinen kuin eteläinenkin manner ovat karmaisevimmat esimerkit valloittajien tuhoista.

Alkuperäiskansat ja heidän kulttuurinsa on tuhottu, lisäksi siirretty kaukaa toiselta mantereelta sen alkuperäiskansaa alistetuiksi ja jopa halveksituiksi palvelijoiksi, orjiksi. Australiassa tapahtui samaa, mutta jostain syystä siellä on kyetty palauttamaan alkuperäiskansan arvostus ja pyydetty anteeksi. Jostain syystä myöhemmät siirtolaiset, jotka ovat päässeet maahan mm. 1980-luvulla ainoastaan ammattitaitonsa perusteella kehittämään maata, eivät siis ole olleet valloittajia vaan avuksi pyydettyjä ammattilaisia, ovat tuoneet mukanaan myös sielun sivistystä. He ovat tuoneet mukanaan sosiaaliturvan ajatuksen, uskonnonvapausajatuksen, eläinten suojelun, yleensäkin suvaitsevaisuuden. 

Amerikkaa ovat kehittäneet vain valloittajat, se on muokannut kulttuurin. Valloittajissa on ollut älykköjä, intellektuelleja, joita on kannustettu ja jotka ovat kehittäneet tieteitä, ja sillä tavalla maasta on tullut opinahjo, jonne mm. Euroopasta on mentyoppimaan. Amerikan kulttuurin kehitys on itseriittoista.

Australian moderni, lähinnä sotien jälkeinen kulttuuri on perustunut sivistyneiden, koulutettujen ja ajattelevien ihmisten mukaiseksi. Koska heidät on kutsuttu, heille on asetettu edellytykset ja ehdot maahan pääsemiseksi. Yhteen aikaan vain lääkärit ja it-alan ihmiset pääsivät siirtolaisiksi. Mutta kuinka ollakaan, myös varakkuus on ollut suositus, jopa ehto, ellei siirtolainen on omannut maan tarvitsemaa koulutusta. Niinpä mantereelle on muodostunut varakkaiden aasialaisten opiskelijoiden populaatio. Opinnot päätettyään nuoret ovat jääneet maahan, saaneet kansalaisuuden, naineet ristiin, lisääntyneet. 

Myös naisten , etenkin köyhien naisten asema  joissakin Aasian maissa, mm Thaimaassa on huono, jolloin he, kiltit ja kauniit tytöt haluavat parempiin oloihin, etsivät valkoista miestä Euroopasta ja läheltä Australiasta, valkoiset, varsinkin vanhemmat miehet ihastuvat noihin kuuliaisiksi , miestä palveleviin kauniisiin ihmisiin, ja avioliitot ovat lukuisia. Yhden tapauksen todistajaksi jouduin itsekin. Vietnamilainen koulutettu yksinhuoltajaäiti esittäytyi netissä, australialainen yhtä koulutettu mies oli jäänyt leskeksi ja ihastui. Naisella oli kaksi lasta, toinen yliopistossa opiskeleva tytär ja kymmenvuotias toinen tytär. Häät pidettiin, nainen sai avioliiton myötä kansalaisuuden, ja heti sen saatuaan ja tyttäret opiskelemaan kouluun ja yliopistoon, hän otti eron miehestään. Olin avioliiton todistajana, vaikka jokainen näki, mikä herttaisen ja kauniin naisen tarkoitus oli. Eikä tämä  ole ollenkaan ainoa tapaus. Paikalliset tietävät. 

Vielä 1980-luvulla mm. Sydneyn katukuva oli eurooppalainen, nyt 2000-luvun lähes puolivälissä muutoksen huomaa selvästi: väestö on selkeästi aasialainen. Ei asiassa olisi muuten mitään ongelmaa, mutta aasialainen moraali on täysin päinvastainen läntisen moraalin kanssa. Nyt on jo nähty, että nuo ihmiset halveksivat alkuperäiskansaa, pitävät heitä liian tyhminä , jotta heille voisi antaa samoja oikeuksia kuin valkoisille ja keltaisille, eläimet ovat vain hyödykkeitä, eivät tuntevia itseisarvon omaavia luomakuntaan kuuluvia olentoja, jotka ovat yhtä tärkeitä kuin ihminen. He, jotka ovat muuttaneet mantereelle jo perheen perustaneina rahalla, sijoittajina ja bisneksensä perusteella, pitävät eniten huolta rodullisesta puhtaudesta, perheen on vaikea hyväksyä lasten rodullista ristiin avioitumista. Nuoret onneksi ovat päättäväisiä. 

Mistan 80-luvun Mac Donaldsin poikaporukan, jonka muodostivat viisi teinipoikaa, jokainen oli eri rotua (sanaa ei saisi enää käyttää, mutta mikä tilalle?!). Yksi oli punapää pisamanaamainen, liekö irlantilaisperäien, yksi valkotukkainen, pohjoismaalainen kai, yksi japanilainen, kiinalainen tai vietnamilainen, aasialainen kuitenkin, yksi näytti tummaihoiselta kuten intialainen, yksi tummahiuksinen, olisiko ollut perusaussi eli vankien jälkeläinen. Istuin viereisessä pöydässä ja ihailin. Jokainen eri alkuperää, täydessä sovussa. Katukuva näytti lähes samanlaiselta. Nyt samanlainen porukka näyttää enemmistöltään aasialaiselta. 

Australian moraali on ollut korkeinta maailmassa, sosiaaliturva kehittynyttä 80-luvulta lähtien, koulutus ja tekninen kehitys korkeatasoista ja nopeaa. Nyt se on alkanut rapautua. Siksi, että aasialaisväestö on kasvanut ja päässyt parlamenttiin lakeja säätämään ja yleensäkin muokkaamaan maailmankuvaa ja elämäntapaa. Se muuttuu vähitellen ja salakavalasti ihmiskeskeiseksi - kovemmaksi. 

Mustat orjat, USA:n rakentajat

Ketkä ovat ​todelliset maan​ rakentajat?
Mitä Euroopasta tulleet valloittajat olisivat yksin saaneet aikaan?
Entä, jos orjia ei olisi ollut?

Mustat tuotiin orjiksi palvelemaan valkoista väkeä, 
joka oli tullut muualta​. 
Valloittanut maan, kukkulat, vedet ja vuoret 
niiltä, joita ne olivat tuhannet vuodet palvelleet, 
joilla maa oli ruokkinut kansansa, joka mantereella jo asui. 

Euroopasta muuttaneet muukalaiset tulivat tappamaan 
ja pakottamaan omia parempia oppejaan 
tuhoten maassa vallinneet​ maata kunnioittaneet kansojen tavat.

Kuka teki työn, raivasi metsät, muutti ryteiköt kasvaviksi pelloiksi,
kynti, kylvi, korjasi,
tuuditti lapset, keitti keitot, paistoi paistit, siivosi herrojensa huoneet?
Isännät metsästivät, juhlivat ja hallitsivat,
vaan työtä eivät tehneet. 
Mustat raivasivat, raatoivat, murusia saivat, eivät omaa maata.

Kuka rakensi sen muukalaisten, 
Euroopan maahanmuuttajien valloittaman maan?

Kenen käsillä sen rakensivat, ketkä?
Mustat orjat sen kaiken tekivät!

 Kun kaikki oli valmista, valkoiset raakalaiset vain halveksivat, vihasivat.
Musta oli elukka, joka ei saanut kulkea edes samaa tietä,
jota hänen valkoinen muukalaisisäntänsä kulki. 

Musta kelpasi voittamaan kultaa olympialaisissa ja taiteessa.
Valkoinen valloittajakansa sai kunnian.

Hän lauloi kauniisti.
Lapselle kotona ja isännälle kapakassa.
Mutta samasta ovesta hänen ei sopinut kulkea, samaa käymälää ei käyttää.
Saastainen elukka.

Mistä valkoisen viha ja halveksunta syntyi?
Mikä onkaan ihmisen mieli? 

Eikö pitäisi olla niin, että valkoinen valloittaja muistaisi?
Olisi nöyrä, kunnioittaisi halveksunnan sijaan. 
Sillä musta orja puursi, raatoi, hoivasi ja hoiti,

jotta valkoinen isäntä ja emäntä voivat elää vapaasti. 
Se oli orja, musta, joka rakensi valkoiselle vapauden.
Vapaa maa - kenelle?

Valkoisen muukalaisen tulisi muistaa omat juurensa,
nöyrästi kunnioittaa maansa rakentajaa. 

Nöyryyttä, valkoinen valloittaja!

Koulukiusaaminen loppuu vain aikuisten ja lasten tuttuudella.

 Kun lapset tietävät aikuisten tietävän. 

Taannoin eräs opettaja kirjoitti ahdistavasta syyllisyydentunteesta, kun ei pystynyt auttamaan kiusaamisesta kärsivää oppilastaan, joka teki lopulta itsemurhan. Nyt yksi lapsi on saanut käsiinsä revolverin ja ampui kavereitaan. Syyksi kun on paljastunut kiusaaminen. Enkä työkokemusteni perusteella edes ihmettele. Kiusaaminen on kovaa, se tuhoaa kiusatun mielen. Kiusaaminen on toimintaa, joka tapahtuu taitavasti salaa aikuisten katseilta ja siihen kuuluu uhkailu. Kaverit yleensä tietävät, mutta uhkailu estää jopa tukioppilaita kertomasta aikuisille. On ihan turha luulo, että ihminen, lapsi muuttuisi, mutta häntä voidaan hallita ja kasvattaa  hyvään.

Toimin erityisopettajana 70-luvulla ”isojen jätkien” kansoittamassa kansalaiskoulussa, jonka pihalle kutsuttiin muutaman kerran ambulanssi välitunnilla ovelasti piilossa pieksetyn oppilaan noutajaksi. Myöhemmin työskentelin yläkoulun erityisopettajana ja rehtorina, viimeksi erityisopettajien kouluttajana ja Opetushallituksen erityistukea koskevien hankkeiden vetäjänä. Tämä pohjaksi sille, mistä nyt puhun.

On ihan turha vatuloida erityisasiantuntijoiden ja opettajien keskinäisestä vastuusta.  Koulukiusaaminen ei lopu pelkästään kouluhenkilöstön avulla. On saatava vanhemmat, opettajat ja oppilaat yhteen, ja se tapahtuu tekemällä kaikki toistensa tutuksi. Mieluummin ennakkoon eikä vasta sitten, kun kiusaaminen on päässyt valloilleen. Joskus kiusatun oppilaan tarmokas vanhempi tekee aloitteen, kun kiusaaminen on paljastunut, mutta koululla on avainasema siinä, että syntyy ennakoiva yhteistyö ja yhteisvastuu. Koulun tarvitsee tehdä vain aloite ja koordinoida.

Pari esimerkkitapausta seuraavassa.

Eräs poika siirtyi maalta Helsingin keskustan yläkouluun. Hän kertoi kerran sivulauseessa, vahingossa vanhemmilleen, että ”on se kumma, kun päätä hakataan välitunnilla kiviseinään”! Poikaa siis kiusattiin, pidettiin landepaukkuna, vaikkei puhunut edes murretta. Syyksi riitti se, että oli muuttanut maalta. Tormakka isä kutsui luokanvalvojan avulla huoltajat iltapalaveriin, jossa kertoi tapauksen kysyen, mitä voitaisiin tehdä. Asia ymmärrettiin, laadittiin yhteyslista ja rupesi löytymään huoltajien ja lasten yhteisiä toimia. Yksi äiti ehdotti, että voisi viedä koko luokan yöretkelle työpaikkansa, suuren sanomalehdenlehden painotaloon. Eräs isä keksi ruveta pelaamaan kavereiden kanssa jalkapalloa. Ideoita sateli. Sovittiin uusi kokoontuminen, jossa olisivat oppilaat mukana. Yhteisiä toimintoja löytyi, tultiin tutuiksi. Kului kaksi kuukautta, väliin joululoma, ja kiusaaminen loppui siihen. Kiusaajat ja kiusattu oli saatettu yhteen ja jokainen tiesi aikuisten tietävän.

Yksi tapaus omassa työssäni on jäänyt erityisesti mieleeni. Kahdeksannen luokan poika löydettiin marraskuun lopun pakkasella metsästä lymyämästä. Hän oli saapunut koulubussilla, muttei kyennyt siirtymään toisten joukkoon luokkaan saati välitunneille. Syynä raju kiusaaminen, mikä paljastui pitkän alkaneen prosessin kuluessa. Erittäin lahjakas poika sijoitettiin kokoaikaisesti pienryhmääni joidenkin opettajien vastustuksesta huolimatta: ”Ei yhtä voi kohdella eri tavalla kuin muita”. Yhteistyöhön mielenterveysongelmista kärsivän perheen kanssa ei pystytty. Poikaa kiusattiin vanhanaikaisten vaatteiden ja kotiolojen vuoksi. Poika vietti sitten koko koulupäivänsä pienryhmässä analysoiden tilaansa, harjoitteli vähitellen ryhmään sijoittumista ja ryhmän hyväksymäksi tulemista itse valitsemissaan aineissa, ja maaliskuussa oli valmis siirtymään luokkansa mukaan kaikissa aineissa. Tuossa tapauksessa koulu pystyi ilman vanhempiakin hoitamaan homman jonkinlaiseen turvalliseen maaliin.

Pilkan syyksi riittää väärät vaatteet tai muutto muualta. Entäpä, kun erilaisuus ja poikkeavuus on jo itselle taakka, ja sitä vielä ulkopuoliset pilkkaavat? Kärsimys on kaksinkertainen.

Australiassa tutustuin tapaan, missä huoltajat, opettajat ja oppilaat tutustuivat toisiinsa siten, että kerran kuukaudessa huoltajilla oli velvollisuus kokoontua koululle ”askartelemaan” opetusvälineitä ja materiaalia, oppilaat mukana. Erinomainen keino muodostaa keskinäiseen kunnioitukseen perustuva yhteisö. Joskus koulun rahapula voi ollakin siunaus!

Kiusaajat ja kiusatut pitää saada toimimaan yhdessä, ja siinä ainoastaan aikuiset voivat auttaa. Lapsille ei voi laittaa vastuuta. Lapsen pitää voida puhua aikuiselle luottaen siihen, ettei ”kanteleminen” paljastu kavereille, koska se pahentaa aina tilanteen.